Torstai 15.11.2018

”Penisansa” suojaa raiskaukselta?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
26.3.2008 14:17
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva

Eteläafrikkalainen Sonet Ehlers uskoo keksineensä ratkaisun raiskauksien estämiseksi kotimaassaan. Kyseessä on Rapex-niminen tuote, joka patentoitiin vuonna 2005. Prototyyppi valmistui samana vuonna.

Rapex on eräänlainen ”pureva kondomi”, jonka nainen asettaa emättimeensä tamponin tavoin. Penetraation tapahtuessa Rapexin koukuista rakentuva ansa laukeaa ja lukittuu peniksen ympärille. Laitteen poistaminen on mahdotonta ilman lääkärin avustusta.

Rapex on nyt siirtynyt massavalmistusasteelle. Tuotetta valmistetaan Kiinassa, jotta hinta pysyisi mahdollisimman alhaisena.

- Rapexin raiskaajalle aiheuttama kipu ja yllätys hänen ”törmätessään” Rapexiin antaa naiselle mahdollisuuden karata paikalta. Rapex helpottaa myös tunnistustyötä, sillä lääkärille hakeutessaan raiskaajan on kerrottava, miksi laite on häneen kiinnittynyt. Gynegologiselta kannalta Rapex ei aiheuta vaurioita. Raiskaajalle ei myöskään jää laitteesta pysyviä vaurioita, mikäli se poistetaan asianmukaisesti, kertoo Ehlers Rapexin virallisilla nettisivuilla.

Rapexin meno tuotantoon tyssähti hetkeksi valmistussäännösten ja yleisen mielipiteen vuoksi.

Vaikka osa oli sitä mieltä, että kaikki, mikä auttaa eteläafrikkalaisia naisia jatkuvien raiskauksien estämiseksi on tervetullutta, osalle laite edusti pimeätä keskiaikaa ja siveysvöiden aikaan palaamista.
Etelä-Afrikassa raiskataan nainen tai lapsi joka 26. sekunti. Yli neljäkymmentä prosenttia raiskatuista on alle 18-vuotiaita. Rapexin tuotantoon tulon siirtyminen vuonna 2006 sai SABC News –lehden toivomaan että tuote saataisiin kauppojen hyllyille vuoden kuluessa.

Naisasianaiset Afrikassa esittivät laitteen käyttöönoton aiheuttavan sen, että raiskaus hyväksyttäisiin naisen elämään kuuluvana normaalina asiana, johon naisen olisi itse varauduttava puolustautumalla Rapexilla. Naiset katsoivat, että Rapexin käyttö siirsi vastuun raiskattavalle, kuten ehkäisyasiat olivat jo muuttuneet naisen velvollisuudeksi. Feminismin kannattajat esittivät laitteen sijaan vakavampia rangaistuksia raiskauksista.

Mietteitä laitteen hyödyistä ja haitoista on monia. Rapex ei estä itse hyökkäystä, joten kysyttäväksi jää, kuinka paljon se poistaa itse väkivallan teon aiheuttamaa traumaa.

Läntinen maailma, jonne Ehlers toivoo Rapexin myynnin laajenevan, on eteläafrikkalaisten raiskausaktivistien tapaan huolissaan juridisesta aspektista. Kuinka pitkälle itsepuolustuksen voi viedä joutumatta siitä edesvastuuseen? Johtaako laitteen käyttö pahempaan väkivaltaan kuin alun perin oli tarkoitus tai kenties kostoon myöhemmin?

Sonett Ehlers uskoo, että Rapex toimii jo pelkkänä pelotteenakin. Kun potentiaaliset raiskaajat ovat tietoisia Rapexin olemassaolon mahdollisuudesta, itse teko saattaa jäädä tekemättä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Demagogi

Kyseessä on selvää piilorasismia, sillä laite on kehitetty Etelä-Afrikassa, missä raiskauksiin syyllistyy lähinnä värillinen väestönosa.

Entäs väärinkäytökset? Joku "täti" houkuttelee ja saa todisteet raiskauksesta?

Teekkarit varmaan vääntää tästäkin jonkun vitsin missä toisen flindan vieminen rangaistaan ns. Sorbux tai Kossux laitteella, joka iskeytyy väkisinmaistelijan huulille tai kouraan ja vaatii lääkärillä käyntiä......

Coppala

, että "Etelä Afrikassa raiskauksiin syyllistyy lähinnä värillinen väestönosa". Värillinen väestönosa lähinnä kun syyllistyy myös tuhansien kilometrien päässä olevassa kaisaniemen puistossa lähinnä samaan asiaan. Kaikenlainen rasismi ja piilorasismi on kertakaikkiaan hävytöntä.

xinfinari

Niin, varillinen tai valkoinen tehdessaan rikoksen ei mieti sita, etta, minka varinen han on han vain syyllistyy siihen. Siksi tuomiotakaan ei anneta varin perusteella vaan rikoksen, josta tekija on todettu syylliseksi. Se, etta Etela Afrikassa tekija useimiten on varillinen, ei selity primaarisesti ihonvarista. Sekundaarisesti silla voi olla merkitysta sikali, etta henkilo tai vaestoryhma on joutunut vahvemman vaeston osan sortamaksi, mika sitten on johtunut ihon varista ja rikoksen tie on usein olosuhteiden aikaan saannosta. Tietysti sekin on vain osaselitys, koska eivat kaikki syyllisty rikoksiin huonoissakaan olosuhteissa elavina. Raiskausrikoksia ei voi millaan perusteella puolustaa ja itse olen silla kannalla, etta raiskaajat ja pedofiiliraiskaajat pitaisi lukita elikaudeksi pois kaduilta, eika vain 15 vuodeksi, vaan todelliseksi elinkaudeksi.

Kulttuurien tutkija

"...vaestoryhma on joutunut vahvemman vaeston osan sortamaksi, mika sitten on johtunut ihon varista ja rikoksen tie on usein olosuhteiden aikaan saannosta."

Jaa. Afrikassa raiskauksilla ei ole paljoakaan tekemistä vahvemman väestön sortamisesta. Sortoa on tapahtunut ja tapahtuu ympäri maailman, mutta siitä huolimatta miehet eivät rupea yleisesti raiskaamaan.

Taustalla on moniin afrikkalaisiin kulttuureihin liittyvä perinteinen ylemmän oikeus alemman henkeen ja ruumiiseen. Se tulee esille jo joissakin initiaatioriiteissä. Asenne on erittäin vaikeasti raivattavissa.

Seksuaalikasvatus on monissa afrikkalaisissa kulttureissa tabu, eivätkä tytöt edes tiedä mitä heille tehdään tai tapahtuu. He myös yleisesti kantavat vastuun ja häpeän seuraamuksista, olivat ne sitten lapsi tai HIV tai muu seksisairaus ja sen mukana seurannut lapsettomuus. Lapsettomuus saattaa vuorostaan olla naisen pahin osa.

Olen samaa mieltä siitä että moinen kapistus ei vähennä lapsiin kohdistuvia raiskauksia, aikuisiin naisiin ehkä.

Kuka keksisi paremman tavan ehkäistä näitä rikoksia? Puhe ei paljoa auta, se tulee liian myöhään. Ei myöskään uskonto aina suojele kun miesten kulttuurinen moraali ja asenteet ovat raiskausmyönteisiä.

Gagarin

Tällainen vekotin olisi oiva työkalu esimerkiksi prostituoiduiksi tekeytyville kiristäjänaisille (tai muuten vaan naisille), jotka rahastaisivat uhrejaan tai juuten vaan haluaisivat tehdä jäynää. Maailmallahan liikkuu kaiken maailman hulluja.

peternorth

Jos laitteesta tulee hittituote, se todennäköisesti helpottaa raiskaajan uhrin palaamista normaalielämään tietoisena siitä, että tekijällä on suurempi mahdollisuus jäädä kiinni. Keksintö ei silti auta pienten lasten tai sylivauvojen raiskauksiin, joihin laitetta ei voi käsittääkseni laittaa.

Tarpeeksi massiivinen mainonta saattaa vähentää reilusti raiskauksia Etelä-Afrikassa ja muuallakin Afrikan mantereella, jossa raiskaukset ovat jokaisen naisen kohdalla jopa odotettavissa. Jos tällä tavalla saadaan afrikkalaisten naisten asemaa "vapaana riistana" edes hieman parannettua, olen erittäin tyytyväinen.

Naisilla ja tyttölapsilla ei ole missään muualla maailmassa niin vaarallista elää, kuin Afrikassa. Siellä naisen henki tai terveys ei ole minkään arvoinen.

Afrikkalaisia feministejä ei voida verrata kotimaisiin feministeihin vähäisimmässäkään määrin. Afrikka ja Lähi-Itä ovat ainoat maanosat, joissa feministejä tarvitaan.

SPR:n kautta ei ole mahdollista näiden järjestöjen toimintaa tukea, mikä sinänsä ei yhtään yllätä.

Ecox

Yksi sormenpyöräytys ja ansa on poistettu.
Värkin aiheuttaman kivun täytyy olla suurta, jotta se toimii. Veikkaan, että käyttäjä kokee hirveitä ansan lauettua (kosto tulee välittömästi).

Mielenkiintoista nähdä tuotteen elinkaari, veikkaisin, että pääkäyttäjät on kostonhimoisia ex aviovaimoja.

marttirokka

Kommenteista päätellen osa kirjoittajista on potentiaalisia raiskaajia. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kyläsepän takoma siveysvyö on kaikkein parasta suojaa antava yöllä liikkuville vaimoihmisille. Harvalla raiskaajalla on mukana rälläkkää, eikä ainakaan akkukäyttöistä sellaista.

tapio_o_neva

Tuon teräsvyön voisi pukea kansanedustajille ja antaa avaimet kansliatoimikunnalle tai puhemies Sauli Niinistölle. Avainten käyttöä kontrolloitaisiin ja tulokset raportoitaisiin Iltalehdelle, Ilta-Sanomille ja Seiskalle kuukausittain. Turvallisuutta ei koskaan voi olla liikaa, jos vaikka kadulla tulisi vastaan kansainvälinen etnoterroristi, jonka taistelutapa on kyseenalainen.

Näin vähenisivät eduskunnankin skandaaliuutiset, kun tilanne olisi puhemiehen hanskassa.

Teräksen sijaan laite voidaan tehdä komposiittimuoveista ja valmistuttaa kustannustehokkaasti myös virkamiehille Kiinassa. Executive-mallin lisäksi GPS-paikannus ja koirapantavalvotna tekstiviestein.

Pentti Niskanen

Keksintö ei ole ihan uusi. Entisaikaan naiset käyttivät sodan ja vihollisjoukkojen lähestyessä samantapaista penistä vahingoittavaa laitetta. Muiden muassa Tsingis-kaanin vanhimman pojan on kerrottu kuolleen tällaiseen ansaan, peniksen myrkytystilaan ja koviin tuskiin. (Naista rangaistiin tietysti vielä kovemmilla tuskilla.)
Siirtomaavallasta vapautunut Afrikka on asia erikseen.
Esimerkiksi Etelä-Afrikassa apartheidin jälkeinen musta väestö uskoo, että aidsin ainoa parannuskeino on pienen lapsen raiskaaminen. Tilannetta ei paranna se, että maan nykyinen presidentti ei usko edes aidsin olemassaoloon.
Valistuskampanja ehkä auttaisi, mutta sitä ei Afrikassa enää voi tehdä kuin katolinen kirkko ja hyvin rajoitetusti. (Jonkin aikaisemman paavin erehtymättömyyteen liittyvän protokollavirheen takia Vatikaani ei voi edes sallia seurakuntalaistensa käyttävän aidsin leviämistä ehkäisevää kondomia.)
Ainoa valistuksen ja laitteen pelotusvaikutuksen tavoitettavissa oleva ihmisryhmä on meillä kotona sivistyneessä maailmassa: homot.
Mutta näille, ehkä tällaisen puolustuksen helpommin hyväksyville, laite pitäisi piirtää uudestaan, enkä ole varma, että sitä voitaisiin käyttää istuvassa asennossa.

vokaalisarja

Tämähän on kuin jostain kauppatieteen oppikirjasta. Ensin luodaan kysyntä, sitten kysyntään vastaava tuote.

Tosin ei tuo auta yhtään mitenkään. Kosto tulee välittömästi, kuten Ecox sanoi. Muutenkin on väärä ja vastenmielinen lähestymistapa se, että naisen tulee suojautua ja että vastuu sysätään naiselle.

tapio_o_neva

Paras siveysvyö on 9.00 mm pistooli kainalokotelossa. Kun sillä napsauttaa raiskaajan otsaan, on turva saavutettu. Näin toisella osapuolella ei ole enää mahdollisuuksia vastatoimiin.

Koska sotilaspistooli on ehkä imagollisesti rehvakas ja miehekäs ase ja se voisi olla liian suuri pienikokoisen henkilön kannettavaksi, voi hieman pienitehoisemman rakentaa vaikkapa kynän kokoiseksi .22 cal :lla.

http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla%3Afi%...

Venäjällä käytetään paljon kaasusumuttumia.

peternorth

Käsiaseet, joita Etelä-Afrikassa on kymmeniä miljoonia eivät naisia auta. Jokaisella raiskaajalla on käsiase tai viidakkoveitsi tms ja vastaavasti raiskauksen uhrit ovat aseettomia.

Parhaaseen tulokseen kuitenkin päästään tällä kyseisellä laitteella, jonka ansiosta edes muutama prosentti jokaisesta ikäryhmästä saattaa välttää raiskatuksi tulemisen.

Sitäkään ei vielä tiedä, kuinka paljon kyseisen laitteen ympärille jatkossa kertyy "satunnaisia lisäetuja". Afrikkalaiset ovat taikauskoista porukkaa. Mitä jos yleiseen tietoisuuteen leviää vaikka "tieto", jonka mukaan penisansan uhri menettää miehuutensa tai lisääntymiskykynsä?

Joka tapauksessa suuri osa raiskauksista päättyy uhrin silpomiseen nykyäänkin tai ampumiseen teon jälkeen. Veikkaan, että suuri osa murhatuista ja tapetuista naisista on ensin raiskattu. Rikostilastoissa Etelä-Afrikka on ylivoimainen ykkönen mitä murhiin, tappoihin ja raiskauksiin tulee.

Ei edes 23 miljoonan käsiaseen tai kaasusumuttimen jakaminen ilmaiseksi Etelä-Afrikan naisille tuo parannusta näihin alati synkkeneviin rikostilastoihin. Ne on helppo myydä ruokaa vastaan kenelle tahansa vastaantulijalle mihin vuorokauden aikaan tahansa.

repa

Saattaapa tuolla keksinnöllä olla hyvin ikävät seuraukset naiselle. Noiden tummien ihmisten parissa termi joukkoraiskaus on paremmin sääntö kuin poikkeus. Jos yksi kymmenestä menee toimintakyvyttömäksi, muut varmasti kostavat uhrille (naiselle)...

teesaa

Tämähän tarkoittaa sitten sitä, koitetaan ensin sormella...
Tai sitten raiskaaja kolaa savupiippuun...
Tai vedetään entistä pahemmin turpiin, kysytään "onx sulla...eiku penisansa"...

Luulisi aprillipilaksi, mutta ei sitä vissiin ole.

Krottinen

Mahtaakohan niillä ansoitetuilla naisilla olla sitten niin suurta motiivia rimpuilla vastaan. Tämä saattaa olla ongelmallista lakituvassa, jos käy ilmi että "sisääntunkeutujaa" ei ole yritettykään estellä.
Luulisi että housuihin olisi aika helppo kehittää sellainen vyö, jota raiskaaja ei hätäpäissään saisi avatuksi edes puukolla leikaten.

LosParanoias

Loistavalta kuullostava vekotin :D

Mutta...
... taannoin kun tuli telkkarista dokkari pienestä eteläafrikkalaistytöstä, jonka adoptioäiti alkoi selvittää, mitä hänen lapselleen oli vauvana tapahtunut. Pieni vauva oli raiskattu hyvin julmasti biologisen narkkarisekomutsinsa miespuoleisen ystävän toimesta. Etelä-Afrikassa lasten, jopa vauvojen, raiskaukset ovat hirvittävän yleisiä ja näiden raiskausloukkujen (niin ihanalta kuin ajatus raiskaajan kikulista loukussa tuntuukin. Parempi vaan, kun siinä olisi vieläpä sellainen terä, joka katkaisisi terskan), niin uskon tuollaisten vehkeiden siirtävän raiskaukset yhä enemmän aikuisista naisista ja teineistä lapsiin.

Raiskaus on karmea, ihmisarvoa pahimmalla mahdollisella tavalla loukkaava rikos. Mutta kun se kohdistuu lapseen, niin se on ehkä julminta, mitä ihminen voi toiselle tehdä.
En missään tilanteessa kannata kuolemanrangaistusta, mutta lastenraiskaajille tulisi ihan universaalisti säätää niin kamala rangaistus, että se toimisi todellisena pelotteena paatuneemmankin kusipään mielessä. Esimerkiksi ehdottaisin kastraatiota ilman puudutusta ja sen lisäksi kaikkien astien tuhoamista.

Tuula Hölttä

"Raiskaus on karmea, ihmisarvoa pahimmalla mahdollisella tavalla loukkaava rikos. Mutta kun se kohdistuu lapseen, niin se on ehkä julminta, mitä ihminen voi toiselle tehdä."

Saharan eteläpuolinen Afrikka on menehtymässä aidsiin. Alueella vapaaehtoistyöntekijänä toiminut kertoi, että länsimaiset vapaaehtoisjärjestöt kuten mm. unicef ovat lopettaneet avun antamisen useisiin afrikkalaisiin kyliin, joiden tilannetta pidetään toivottamana apuun tarkoitettujen resurssien vähäisyyden vuoksi. Kun muuta lääkettä ei ole, toivottomasti sairastuneilla alueilla on mm. päässyt liikkeelle huhu, jonka mukaan aids voi parantua, jos ”raiskaa” viattoman uhrin. Tämä uskomus on lisännyt lasten ja nuorten tyttöjen raiskaustapauksia Afrikassa.

Ehkä joku voi kuvitella, miltä tuntui katsella kuvaa viisivuotiaasta pojasta, jonka hiv-positiivinen äiti oli synnyttänyt, ja joka oli sairastunut aidsiin. Kyseisessä sairaalassa työskennelleistäkin monilla oli ollut tämä sairaus, mutta silti he ponnistelivat toivottoman tehtävän edessä yrittää pelastaa edes lapset. Tuo pieni poika oli menehtynyt, kun terveydenhoitoapua tähän toivottomattomaksi tapaukseksi luokiteltuun kylään ei enää saapunut.

Oliko Aila Meriluoto, joka sanoi joskus häpeävänsä maailmaa, johon lapsensa saattoi. Tänäkään päivänä ei voi muuta kuin ihmetellä sitä, että Suurvaltojen Isot Miehet, jotka vannovat puolustavansa kansallisia etujaan, kotejaan, uskontojaan ja isänmaitaan, haluavat monikymmenkertaisesti sijoittaa rahansa mieluummin vain tuhoa tuottaviin aseisiin kuin ”auroihin”, joiden avulla olisi mahdollista tehdä tästä maailmasta parempi koti kaikille sen lapsille.

LosParanoias

Näitä aidsinparannustarkoituksessa suoritettuja raiskauksia on kait pyritty kitkemään, mutta aika heikolla menestyksellä, tuohan on vähän samanlainen homma kuin tyttöjen ympärileikkaukset. Uskomukset elävät yllättävän sitkeinä ihmisten mielessä. Ja sitten kun siellä Afrikassakin on vaikka minkämoista torvensoittajaa tekemässä hyväntekeväisyyttä. Jokunen vuosi sitten luin netistä muutaman artikkelin, joissa kerrottiin siitä, kuinka seksuaalivalistajien perässä kulkee katollisen kirkon edustajia pelottelemassa ihmisiä siitä, kuinka kondomi aiheuttaa syöpää ja abortti on synneistä pahin.
Ja länsimaiset mediat vaikenee. Haetaan kummeja, on nälkäpäiväkeräyksiä ja kaikenlaisia taksvärkkejä, mutta esimerkiksi Nigerin kaltaiset alueet on unohdettu täysin.

Vieras22v

"Rapex helpottaa myös tunnistustyötä, sillä lääkärille hakeutessaan raiskaajan on kerrottava, miksi laite on häneen kiinnittynyt."

Tässä on nyt ainakin heti kaksi epäkohtaa. Lääkäri tuskin voi kieltäytyä tuon laitteen poisottamisesta vaikka uhri ei kerro syytä miksi laite on häneen tarttunut. Toimii ehkä jossakin afrikassa tai amerikassa, mutta ei suomessa eikä muissa euroopan maissa. Ja toisekseen, miksi ihmeessä uhrin pitäisi kertoa poliisille yhtään mitään? Poliisin tehtävä on ne todisteet koota. Jos joku nainen tulee tekemään ilmoituksen raiskausyrityksestä, niin mitä se todistaa yhtään mitenkään? Raiskausta vastaan on vain yksi varma todistusaineisto ja se on siemenneste, ja kun penis on tarttunut rapexiin niin tuskin siinä on valunut yhtään mitään naisen sisälle. Tietenkin nainen voi melko tehokkaasti mustamaalata miestä tällä tempulla, joka eittämättä tuleekin olemaan sen pääasiallainen tarkoitus länsimaissa.