Sunnuntai 26.5.2019

Trumpilta emämoka: Vuosi huippusalaista tietoa ”mahtaillessaan” Lavroville?

Luotu: 
16.5.2017 07:56
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasivat viime viikolla Valkoisessa talossa.
|

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on paljastanut erittäin salaisiksi luokiteltuja tiedustelutietoja Venäjän ulkoministerille Sergei Lavroville sekä Venäjän suurlähettiläälle, kertoo Talouselämä viitaten The Washington Post -lehteen.

Lehden skuuppi perustuu hallinnossa työskenteleviin, nimettömiin lähteisiin. Lavrov ja suurlähettiläs vierailivat Valkoisessa talossa viime viikolla.

Washington Postin mukaan venäläisille kerrotut tiedustelutiedot käsittelevät terroristijärjestö Isisiä ja terrorismiuhkaa, joka liittyy kannettavien tietokoneiden käyttöön lentokoneissa. Lähteiden mukaan Yhdysvallat oli pitänyt tietoja salassa jopa läheisimmiltä liittolaisiltaan.

Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajan H.R. McMasterin mukaan tieto on väärä, eikä lehden väittämä pidä paikkansa. Valkoisen talon pihalla medialle nopean lausunnon antanut McMaster sanoi olleensa huoneessa, jossa keskustelut on käyty.

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen arvioi Aamu-tv:ssä, että Yhdysvalloissa katsotaan lipsauttelussa olleen kyse myös Trumpin persoonasta. Pöntisen mukaan se toi esiin hänen narsistisen puolensa, sillä tarkoitus oli kehuskella Lavroville tiedoilla.

Washington Postille puhuneet lähteet pelkäävät nyt, että yhteistyö tärkeän Isis-lähteen kanssa voi olla vaarassa Trumpin puheiden vuoksi. Trump ei kuitenkaan todennäköisesti rikkonut lakia, sillä presidenttinä hänellä on hyvin laajat valtuudet kertoa eteenpäin luottamuksellisia tietoja.

Yhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin mukaan Lavrovin ja Trumpin tapaamisessa ei keskusteltu tiedustelulähteistä, -menetelmistä tai sotilaallisista operaatioista.

Lähde: Talouselämä

Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Lampinen

Tämä uutinen kuulostaa aika mielipuolisesta, jos kannettaviin tietokoneisiin liittyy mahdollinen terroriuhka lentokoneille.
Ei se ole viranomaisilta salattua tietoa, vaan se pitää kertoa kaikkien valtioiden viranomaisille.

Mutta tiedon vuotaminen lehdille on taas laitonta, se synnyttää kannettaviin koneisiin kohdistuvaa paniikkia, mitä tietoa salaamalla varmaan koitettiin välttää.

Lehtimiesten sekoilu alkaa menemään liian pitkälle.

Harri Salonen

Tiedonvuotamisongelma niillä on joka tapauksessa.

Joko Trump vuotaa salaisia tiedustelutietoja ja joku henkilökunnan jäsen vuotaa tietoa luottamuksellista keskusteluista tai se ryökäle muuten vaan levittää valheita työpaikastaan.

Joka tapauksessa järkevin tapa edetä olisi erottaa välittömästi vuodon tekijä. Oli totta tai ei.

Lauri Kiiski

WP:n uutinen on vallan omituinen epämääräisyydessään ja lähteissään. Jopa uutisen sisältö on hassu, sillä kyllä varmasti jokainen ymmärtää, että kannattavat tietokneet voivat muodostaa riskin räjähteiden kulkeutumiseksi lentokoneisiin.

Mark Andersson

Koivisto oli hyvinkin oikeassa nimittäessään mediaa sopulilaumaksi: joka tuutista tulee nyt sitä kysymysmerkillä (!) varustettua "tietoa" tästä(kin) aiheesta, vaikka kyseessä on pelkkä spekulaatio.

Vaikka media (ja minäkin) toivoo Trumpin erottamista, pitäisi journalismin alkeet sentään toteuttaa: ei toive ole uutinen. Eikä aina ole syytä julkistaa jotain koska "kaikki muutkin tekevät niin".

Miksi sopulit ryntäävät alas jyrkänteeltä? Koska kaikki muutkin tekevät niin.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että median totuus on sitä todempi mitä paremmin se tekee kauppansa.

Jukka Lampinen

Jos ajatellaan asiaa selkeän realistisesti, niin eiköhän selvä fakta kuitenkin ole että kaikki tämä Trump polemiikki, vahingoittaa Usaa ja on hyödyksi Venäjälle.

Todennäköisin lähde ja vuotaja on siis Venäjä, Venäjälle on eduksi Trumpin arvovallan horjuttaminen, sillä se tekee Usan heikoksi maailmalla.