Keskiviikko 17.7.2019

Kuuba lakkautti PC-kiellon

Luotu: 
4.5.2008 19:08
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Kuuban pääkaupungissa Havanassa riitti kaupoissa ihmettelijöitä, kun tietokoneet tulivat ensimmäistä kertaa myyntiin.

Ensimmäiset kotitietokoneet tulivat Kuubassa kauppojen laareihin, kun presidentti Raul Castro poisti tietokoneiden myyntikiellon yksityishenkilöille. Internet-yhteyttä ei kotikoneeseensa kuitenkaan vielä saa hankittua, kertoo BBC.

Koneesta joutuu pulittamaan keskimäärin reilut 500 euroa, joka on valtava summa rahaa maassa, jossa kuukausipalkka on vain reilut 10 euroa kuussa. Monet kuubalaiset saavat kuitenkin rahaa ulkomailla asuvilta sukulaisiltaan, joten kone saattaa hyvinkin irrota kaupan hyllyltä.

Helmikuussa veljensä Fidelin saappaisiin astunut Raul Castro on poistanut useita kulutushyödykkeitä koskevia rajoituksia ja kieltoja. Muutaman viime viikon aikana kuubalaiset ovat saaneet käyttöönsä matkapuhelimet ja DVD-soittimet.

Nettiyhteyttä ei sallita vieläkään kuin muutamalla työpaikalla, kouluissa ja saaren yliopistoissa.

Maan hallituksen mukaan Yhdysvaltain kauppasaarron vuoksi merenalaisiin valokaapeliyhteyksiin ei päästä käsiksi. Kaikki internetyhteydet on rakennettu tällä hetkellä satelliittiyhteyksien varaan. Venezuelan presidentti ja Kuuban ystävä Hugo Chavez on rakentamassa uutta kaapelia Karibian meren alle.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit