Maanantai 18.12.2017

Turkki uhkaa jo aseilla – Suomalaisarvio radiossa: ”Jos kärjistyy, kurdeilla oikeus omiin johtopäätöksiin”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
26.9.2017 09:11
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Kurdit juhlivat itsenäistymisäänestystä maanantaina.
|
Pohjois-Irakissa Kurdistanin maanantaisessa itsenäistymisäänestyksessä kävi äänestämässä 72,16 prosenttia äänioikeutetuista, kertoo Suomen kurdiliiton sihteeri Welat Nehri Ylen Ykkösaamun haastattelussa. 
 
Virallisia tuloksia ei ole vielä julkistettu.
 
–Ilmoitusten mukaan vaalitulos julkaistaan kolmen vuorokauden sisällä, eli 72 tunnin sisällä, ja vasta sitten meillä on viralliset tulokset. Toisaalta ne tulokset, joita on tullut julkisuuteen, niin monessa pienemmässä paikkakunnassa, missä äänet on saatu laskettua, yli 90 prosenttia on kannattanut Kurdistanin itsenäistymistä, Nehri kertoo.
 
Äänestys sujui Nehrin mukaan rauhallisesti, mutta hän näkee, että jos myös Irakin pääkaupungissa Bagdadissa olisi äänestetty, tilanne olisi hyvin toisenlainen.
 
–Jos tämä kansanäänestys olisi tehty Bagdadissa, todennäköisesti kymmeniä pommeja olisi räjähtänyt eilisen aikana. Onneksi Kurdistanissa tämä pystyttiin tekemään ilman ongelmia ja kaikki sujui rauhallisesti.
 
Kurdistanin itsenäistymishanketta on vastustettu jyrkästi paitsi Irakissa myös naapurimaissa Turkissa ja Iranissa. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti kurdeja maanantaina, että sen armeija seisoo valmiina Irakin vastaisella rajalla ”valmiina tekemään mitä tarvitaan”.
 
–Kurdit eivät ole lähdössä omin päin tekemään ratkaisuja, vaan kurdien tavoitteena on viedä tämä prosessi loppuun rauhanomaisesti yhteistyössä Irakin hallinnon ja naapurimaiden sekä kansainvälisen yhteisön kanssa, Nehri sanoo Ylellä.
 
–Mutta jos tilanne kärjistyy, kurdeilla on oikeus tehdä omia johtopäätöksiä ja ratkaisuja välittämättä siitä, miten esimerkiksi Irakin hallinto suhtautuu tähän vaalitulokseen.
 

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Juha Hämäläinen

Kurdijohtajan uho on typerää. Jos kurdit luulevat voivansa perustaa kurdivaltion yhden tai useamman kurdien nykyisen kotivaltion alueelle, on toive harhainen. Iran, Turkki, Irak ja Syyria eivät maistaan luovu ilman veristä sotaa. Kurdit eivät hevin selviäisi sellaisesta edes nykytilaansa. Kurdivaltion oikeutuksella ei mitään tekemistä todellisiuden kanssa.