Maanantai 18.12.2017

Edes 40 000 €:n palautus ei riittänyt – verorahoja tuhlanneelle Trumpin ministerille potkut

Jaa artikkeli:
Luotu: 
30.9.2017 09:23
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Yhdysvaltain terveysministeri Tom Price ilmoitti erostaan perjantaina.
|

Yhdysvaltain terveysministeri Tom Price on eronnut tehtävästään, kertoo Kauppalehti. Price jätti eronpyyntönsä perjantaina sen jälkeen, kun arvostelu hänen tuhlailevista matkustuskäytännöistään kävi liian kuumaksi.

Yhdysvaltalaisten uutiskanavien mukaan presidentti Donald Trump on hyväksynyt Pricen eronpyynnön ja asettanut hänen tilalleen väliaikaisesti terveysministeriön virkamiehen Don Wrightin.

Priceen kohdistuva arvostelu alkoi, kun ilmeni, että hän on käyttänyt jatkuvasti yksityissuihkukonetta matkustelussaan. Politico-uutissivuston mukaan Price oli vuokrannut yksityisjettejä yhteensä 26 kertaa. Lisäksi hän oli käyttänyt ilmavoimien koneita ulkomaanmatkoillaan. Kaiken kaikkiaan Pricen lasketaan käyttäneen lentomatkoihinsa yli miljoona dollaria verorahoja.

Kohun kiihtyessä Price pahoitteli kallista matkustustaan ja lupasi olla vuokraamatta jettejä vastaisuudessa. Lisäksi hän sanoi aikaisemmin viikolla tilittävänsä valtiolle takaisin omasta pussistaan yli 50 000 dollaria eli reilut 42 000 euroa. Pahoittelut ja lupaus rahojen osittaisesta palauttamisesta ei riittänyt.

Tapaus on Trumpille nolo, sillä hän on kritisoinut kärkevästi Washingtonin tuhlailua, jonka hän on luvannut panna kuriin. Toisaalta Trumpin omat matkustustottumukset ovat myös herättäneet paheksuntaa, sillä hän käyttää jatkuvasti Air Force 1 -jumbojettiään matkoillaan Floridan Mar-a-Lagon -huvilalleen.

Keväällä kohistiin siitä, että Trump oli käynyt koneella virkakautensa kymmenen ensimmäisen viikon aikana Mar-a-Lagossa seitsemän kertaa. Jokaisen reissun arvioidaan maksavan noin kolme miljoonaa dollaria. Trumpin laskettiin kuluttaneen kahdessa ja puolessa kuukaudessa kuluttaneen matkustukseen yhtä paljon verorahoja kuin edellinen presidentti Barack Obama kahdessa vuodessa.

Lähde: Kauppalehti

Henkilöt: 
Jaa artikkeli:

Kommentit