Tiistai 12.12.2017

”Häpeällistä” – EU:n Katalonia-puheet hämmentävät, tukea jopa poliisin laajasti järkyttäneille otteille

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.10.2017 20:28
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Satoja ihmisiä loukkaantui sunnuntaina katalonialaisten äänestäessä itsenäisyydestään. Espanja piti kansanääestystä laittomana ja yritti estää sen.
|

Euroopan komission varapuheenjohtaja puolusti lainmukaisuutta ja sitä myöten Espanjaa Euroopan parlamentin keskustelussa Katalonian väkivaltaiseksi äityneestä konfliktista. Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) pitää puheita häpeällisinä. EU-johtajien löyhiä puheita ovat kritisoineet myös kansanedustajat Eva Biaudet (r.) ja Pertti Salolainen (kok.) sekä jo aiemmin Ville Tavio (ps.).

Espanja yritti estää osin väkivalloin Katalonian kansanäänestyksen itsenäisyydestään katsottuaan sen laittomaksi. Maailmalle levisi kuvia, joissa näkyi poliisien kovia otteita ja verisiä äänestäjiä. Sadat ihmiset loukkaantuivat sunnuntain kahakoissa. Espanjan on laajasti katsottu epäonnistuneen tilanteen hoitamisessa ja somessa on nähty järkyttyneitä kommentteja demokratian vastaisesta toiminnasta.

EU-johtajilta on odotettu kovempia sanoja konfliktista ja jopa puuttumista tilanteeseen rauhanvälittäjänä. Moni EU-johtaja on tuominnut väkivallan lausunnoissaan, mutta korostanut samaan aikaan sitä, että kyseessä on Espanjan sisäinen asia ja että itsenäisyysäänestys oli laiton. Samaa linjaa jatkoi tänään Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans Euroopan parlamentin täysistunnossa.

Timmermans korosti Espanjan perustuslain ja oikeusvaltioperiaatteen tärkeyttä ja toisti, että kansanäänestys oli laiton. Timmermansin mukaan Espanjan poliisi puolusti maan perustuslakia käyttäessään kovia otteita sunnuntaina.

– Jokaisen hallituksen tehtävä on puolustaa oikeusvaltiota. Joskus tilanne vaatii voimankäyttöä, hän sanoi Ylen mukaan.

Timmermans korosti jälleen, että kyseessä on Espanjan sisäinen asia ja kehotti osapuolia neuvottelupöytään. Hän viittasi myös ilmaisunvapauteen perusoikeutena, mutta muistutti samalla, ettei yksi mielipide ole toista arvokkaampi vain kovaäänisyytensä vuoksi.

Lyhyessä keskustelussa puolueryhmien johtajat saivat kommentoida Katalonian tilannetta. Ylen mukaan puheenvuoroista kävi ilmi, ettei Katalonian itsenäistymishanke herätä kovin suuria myötätuntoja.

Kärnän mukaan EU:n johto ”näyttää olevan valmis myymään kaikki arvonsa ja periaatteensa pelkän sujuvamman yhteistyön nimissä”. Hän toteaa olevansa yleensä tyytyväinen, että Suomi on osa läntistä, demokratialle ja vapaudelle rakentuvaa arvoyhteisöä, mutta nyt pikemminkin hävettää olla osa Euroopan Unionia.

– EU-komissio vaikeni lähes täydellisesti tapahtumista ja tänään komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans jatkoi Espanjan Kataloniassa suorittaman poliittisen väkivallan puolustelua. Häpeällistä. On nimittäin aivan sama, mitä mieltä itse kukin Katalonian tilanteesta ja itsenäisyydestä on, mutta sen verran pitää löytyä rohkeutta että uskaltaa sanoa väkivallan olevan väärin. Vaikeneminen on hyväksymistä, Kärnä kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

Kärnä katsoo näin siitä huolimatta, että Timmermans toisti tänään maanantaisen lausuntonsa, jonka mukaan väkivalta voi koskaan olla vastaus tai väline ja sanoi, että jokaisen hallituksen on huolehdittava myös siitä, että kansalaisilla on mahdollisuus osoittaa mieltään.

– EU komission hurskastelu on niin suurta, että naurattaisi ellei itkettäisi. Jos tällaista voimaa olisi käytetty äänestäjiä kohtaan missä tahansa EU:n ulkopuolella, olisi se tuomittu komission toimesta jo useaan otteeseen. Komissio ei yksinkertaisesti voi pitää valtioita tärkeämpinä kuin kansalaisiaan. Tämän totesi myös varsin osuvasti espanjalainen professori Jordi Angusto, Kärnä sanoo.

Kärnä on jo aiemmin profiloitunut Katalonian puolustajaksi ja saanut aikaan some-kohunkin. Lue tarkemmin: Suomalaiskansanedustaja kuumensi Espanjan suurlähettilään – katalaanit ottavat ilon irti

– Katalonian puolella oleminen on samalla alueiden Euroopan ja läheisyysperiaatteen puolustamista. Kannatan EU:n jäsenyyttä, mutta en kannata EU-liittovaltiota. Sitä ei tulisi kannattaa kenenkään, joka uskoo demokratiaan ja väkivallattomuuteen. Katalonian tilanne näytti nyt federalismin todelliset ja iljettävät kasvot, Kärnä sanoo.

”Kysymys on ihmisoikeusrikkomuksesta”

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ja suuren valiokunnan jäsen Eva Biaudet (r.) kommentoivat tänään Ylen Politiikkaradiossa, että EU-johtajien olisi pitänyt tuomita väkivalta Kataloniassa voimakkaammin. Biaudet viittasi myös EU-maiden johtajiin yleensä. Hän huomautti, että lausuntoja on tullut turhan vähän ja ne ovat olleet liian laimeita. Politiikkaradio esitettiin jo ennen komission istuntoa, mutta EU:n lausuntolinja jatkui samanlaisena kuin aiemmin.

Sekä Salolainen että Biaudet näkivät Espanjan väkivaltaisen puuttumisen Katalonian tilanteeseen vakavana virheenä ja emämunauksena. Biaudet sanoo, että nyt pitäisi laajasti tunnustaa, että Espanja toimi väärin ja vaatia tilille ne, jotka syyllistyivät väkivaltaan rauhanomaisesti paikalle tulleita kansalaisia kohtaan. Hänen mielestään kuvat ja tv-kuvat osoittavat selvästi, että kansalaiset toimivat rauhanomaisesti, mutta poliisi hyökkäsi silti heidän kimppuunsa.

– Kyllä ne, jotka ovat vastuussa tästä väkivallasta, pitää asettaa vastuuseen. Kysymys on ihmisoikeusrikkomuksesta, kun valtio hyökkää omia kansalaisiaan vastaan.

Sekä Salolainen että Biaudet katsovat, että Espanjan olisi kannattanut sallia kansanäänestys. Salolainen huomauttaa, että tällöin olisi ollut mahdollista, että lopputulos on ei itsenäisyydelle. Hän myös huomauttaa, että hallitus olisi voinut jälkikäteen todeta, että kyseessä oli laiton äänestys.

Biaudet arvosteli myös Suomen hallituksen ulostuloja. Salolainen ihmetteli, eikö riittänyt, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) selkeästi tuomitsi väkivallan.

– No aika hitaasti ja sitten, kun se tuli, niin kyllä sieltä sen näki, mutta kyllä minusta ministeri (Petteri) Orpo sanoi sen vahvemmin ja se tuli minun mielestäni tosi hitaasti, mutta hyvä niin, että tuli, Biaudet vastasi.

Sipilä antoi kommenttinsa Katalonian tilanteesta medialle maanantai-iltana.

– Soini kertoi sovitusti hallituksen kannan, eikä siihen ollut lisättävää, Sipilä vastasi Ylen mukaan, kun häneltä kysyttiin, miksi hänen kommenttiaan piti odottaa.

Orpo sanoi Ylelle katsoneensa järkyttyneenä, miten tapahtumat etenivät ja lisäsi, ettei uskoisi moista tapahtuvan tämän päivän Euroopassa. Orpo epäili myös poliisin ylittäneen toimivaltansa. Ylen mukaan Sipilä ei tuominnut väkivaltaa yhtä suoraan, mutta toisteli, ettei väkivalta saa olla ratkaisu.

Aluehallinnon johtaja Carles Puigdemont on ilmoittanut, että Katalonia aikoo julistautua itsenäiseksi jo lähipäivien aikana. Katalonian itsenäisyysjulistus tulee olemaan yksipuolinen, sillä Espanja pitää kansanäänestystä laittomana. Näin ollen myös julistuksen käytännön vaikutukset ja seuraukset ovat hämärän peitossa.

Lue myös:

Suomalaiskansanedustaja todisti väkivaltaa Kataloniassa: Verisiä äänestäjiä ja poliisin muoviluoteja

Kaaos puhkesi – lappilaispoliitikko vaatii: Jos Katalonia sanoo ”kyllä”, Suomen tunnustettava itsenäisyys

Junckerin hiljaisuus Kataloniasta hämmentää – Lehti: ”Puolueettomuus ei ole enää puolueettomuutta”

Katalonia julistautumassa itsenäiseksi – Espanjalle varoitus ”virheestä joka muuttaa kaiken”

Professori haukkuu EU:n Katalonia-linjan: ”Onko EU kansalaisia vai valtioita varten?”

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mark Six

Muistatteko,kuinka se Tyyris Tyllerön näköinen Paavin kumartelija aikoinaan oppositiossa huuteli,"missä eeuu,siellä ongelma? .Nyt ulkoministerinä ollessaan pitää turpansa kiinni,kun jokin alue haluaa eroon tästä Sodomasta.No,palkintovirka on ihan hillotolpan päässä,kuten Käteisellä aiemmin.

Tere Vadén

Väkivalta on yks juttu, jonka vois tuomita, mutta tässä unohtuu toinen aika lailla vakava seikka: Espanja myös täysin summittaisesti sensuroi Internettiä äänestyksen alla. Se ei kai oikein millään perusteella käy "oikeusvaltion puolustamisesta". EU vois vaikka puolustaa sananvapautta...

Harri Tapani

Jotenkin tuntuu, että Kärnä ja kumppanit jotka EU:ta kritisoivat eivät ole ollenkaan oikein tajunneet EU:n luonnetta vaan siihen propagandaan (rauhanjärjestö jne.) jota unionista on kyllä levitetty laajalti. melko EU kriittisenä on nähnyt EU:n jokseenkin aivan eri valossa jo muutaman vuosikymmenen. No näkökulmia on varmasti monia muitakin.

EU on kyllä siitäkin erikoinen jo lähes liittovaltio, että sillä on laajentumiskommissaari...virka jota ei kai ole edes venäjällä. EU:n toiminnasta alkaa mieleen tulla jopa sana imperialismi,

Imperialismi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Imperialismi

Marja-Liisa Kalkela

Miksei Kärnä kommentoinut näistä mitään? EU/IMF pani kansan kyykkyyn.
Pankkien takia. (Saksan ja Ranskan pankkien velkojen takia)
15.7.2015 IS
Mielenosoittajat ja poliisi ottivat yhteen Ateenassa parlamenttitalon ulkopuolella.
Poliisin käyttämä kyynelkaasu on ajanut satoja mielenosoittajia pakoon.
kun raskaasti varustautuneet poliisit -

Kreikan mellkat levisivät Rhodokselle ja Kreetalle
HS
Kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut mielenosoituksissa.
Poliisit ovat käyttäneet kyynelkaasua ja patukoita mellakoiden hajottamisen.
(Yksi nuori kuoli poliisien luoteihin .Kansa osoitti mieltä poliisien toimien takia)

Timo-Pekka Mustakallio

Timmermansilta - ja EU:lta, jonka puolesta hän lausui - näyttäisivät rikkeen ja rangaistuksen mittasuhteet sumentuneen. Madridin keskusvalta on sorsinut vaurasta Kataloniaa (mikä maakuntana kuuluu olevan Portugalin kokoinen talousvoimaltaan), ja on paitsi sallittua myös oikein protestoida asiasta. Tuo protesti oli rauhanomainen, kansalaisten samettista tottelemattomuutta, eikä siis mitenkään edellyttänyt ultraväkivaltaisuuksia, poliisivoimien silmitöntä riehaantumista (ks. videomateriaalin eräät törkeät yksilösuoritukset - valitettavasti anonyymit, sillä poliisivoimat olivat naamioituneet täydellä mellakkavarustuksella). Syntyy vaikutelma, että valtiollista poliisia oli KÄSKETTY käyttämään väkivaltaa, pelotella katalonialaiset alistumaan keskusvallan tahtoon.

Tällainen suhteeton toiminta omia kansalaisia vastaan ei ole mitenkään hyväksyttävissä. Se oli shokeeraavaa ja luottamusta horjuttavaa, ja Timmermansin puheen myötä "tartunta" on siirtynyt kohtuuttomasta (osaamattomasta ja hysteerisestä?) Madridista EU-ytimeen. Olin tosin jo aavistellut, että kova, NL-vainaan härskeimpiä totalitäärisiä keinoja muistuttava rangaistusretki Kataloniaan on päätetty EU-komissiossa, ja Madrid vaan toteuttanut tuota poliittista ohjeistusta.

Brysselin keskusvallalta on happi loppumassa, sillä sen vallan ja jatkuvuuden (toki myös viallisen Euron, kangen millä väännettäisiin) kannalta välttämätön liittovaltio on karannut horisontin taa. Se on nykyoloissa silkka poliittinen mahdottomuus EU-kansalaisten luottaessa yhä vähemmän valtakeskuksensa toimintaan, jopa kykyihin. Liittovaltio ei enää voi syntyä vapaaehtoisesti, ja pakolla kasattuna se jäisi vaarallisen epävakaaksi. Tunnelma kiristyy, ja vastoinkäymisten crescendon huipentumana meidän eurokraattimme aikovat epäilemättä pysyä vallassa panssareiden turvin - siis parhaiden diktaattoriperinteiden mukaisesti. Katalonian tapahtumat ovat tulkittavissa enteeksi minkälaiseen toimintaan europamput näkevät olevansa oikeutettuja uppiniskaisia vastustajiaan eli kansalaisia vastaan.

Kiireellä kasaan ajettu EU:n yhteinen puolustus voi ulkoisen vihollisen puuttuessa tarkoittaa vain Brysselin hirmuvallan puolustamista sen omia kansalaisia vastaan. Timmermansin puhe ei siloittanut kansalaislevottomuuden aaltoja, ei ymmärtänyt EU-laajuista kansalaisten tyrmistystä Madridin väkivaltakoneiston raakalaismaisesta käytöksestä, eikä sen "law and order"-henki sopinut tunnelmaan: puhe ei ollut askel pois, vaan askel lähemmäs kuilun reunaa... nyt myös unionille itselleen. Näinköhän Bryssel hölmöilee tilanteen vielä lapasistaan... niin kuin tuo murheellinen pulju usein tekee?

Timo Hietanen

Hiukan naivia odottaa, että itsenäistyminen ylipäänsä juuri missään olosuhteissa olisi
kovin helppo tie ? On Espanjan sisäinen asia ja ulkopuoliset sorkkijat unohtavat, että
Espanja on suvereeni valtio, jolla on valitettavasti oma perustuslakinsa. Mikään maa
Euroopassa ja sen hallinto ei katsoisi kovin suopeasti samankaltaisia pyrkimyksiä !