Keskiviikko 21.11.2018

YK jyräsi Trumpin päätöksen – USA ilmoitti YK-budjetin leikkauksesta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
27.12.2017 08:11
Päivitetty: 
27.12.2017 09:42
  • Kuva: All Over Press / EPA
    Kuva
    USA:n YK-lähettiläs Nikki Haley YK:n yleiskokouksessa. Arkistokuva.

Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley on ilmoittanut 285 miljoonan dollarin leikkauksesta YK:n budjettiin, CNN kertoo. USA ja YK ovat olleet törmäyskurssilla etenkin sen jälkeen, kun järjestön yleiskokous tuomitsi Yhdysvaltain päätöksen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

Yleiskokouksen viime viikon äänestyksessä kaikkiaan 128 maata kannatti päätöslauselmaa, jolla vastustettiin Trumpin Jerusalem-ilmoitusta. Yhdysvaltain lisäksi vain kahdeksan maata vastusti päätöslauselmaa.

Haley ilmoitti YK:n budjetin leikkauksesta jo sunnuntaina jouluaattona, mutta se on jäänyt vähälle huomiolle. CNN uutisoi asiasta tiistaina. Kanavan mukaan nyt ilmoitettu budjettivähennys on 85 miljoonaa dollaria suurempi kuin YK oli aiemmin ilmoittanut.

Leikkaus koskee vuosien 2018–2019 budjettia, jota supistetaan vuosiin 2016–2017 nähden.

– Emme enää anna käyttää hyväksi Amerikan kansan anteliaisuutta, Haley sanoi.

Haleyn tiedotteessa ei tarkenneta, miten budjettileikkaus vaikuttaa USA:n maksuihin. Yhdysvallat on YK:n suurin rahoittaja. YK:n kaksivuotinen kokonaisbudjetti on noin 5,5 miljardia dollaria.

Nimeämätön yhdysvaltalaisviranomainen kertoo CNN:lle, että leikkaus kohdistuu muun muassa rauhanturvatoimintoihin sekä hallintoon. Myös Darfurin ja Haitin kriisirahoitusta tarkastellaan. YK on vähentänyt aiemmin rauhanturvaajan rooliaan Darfurissa, CNN kertoo, mikä on aiheuttanut huolta.

YK:n yleiskokouksen äänestyspäätös Jerusalemista ei ole sitova. Sitä ennen USA oli käyttänyt veto-oikeutta YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka muut jäsenet vastustivat USA:n Jerusalem-aloitetta. Trumpin YK-lähettiläs Haley uhkasi ennen yleiskokouksen äänestystä ottaa ylös niiden maiden nimet, jotka äänestävät USA:ta vastaan.

Trump lupasi vaalikampanjassaan keventää USA:n sitoumuksia maailmalla.

Suomen YK-liitto kertoo sivuillaan, että Yhdysvallat on YK:n perusbudjetin suurin rahoittaja. Vuonna 2017 tämä tarkoitti noin 611 miljoonan dollarin maksua. USA maksaa 22 prosentin maksimiosuutta järjestön perusbudjetista, mikä ”on suhteessa siihen, että Yhdysvaltojen bruttokansantulo on noin 23 prosenttia koko maailman bruttokansantulosta”. Lisäksi USA on rahoittanut YK:n rauhanturvaoperaatioita reilulla kahdella miljardilla dollarilla vuodessa, jolloin sen määrätyt YK-maksut ovat kokonaisuudessaan lähes kolme miljardia dollaria vuodessa. Näiden lisäksi Yhdysvallat on myös YK:n jäsenjärjestöjen merkittävä vapaaehtoisrahoittaja.

Päivitys: otsikon ilmaus "Trumpin aloite" muutettu Trumpin päätökseksi, koska kyse ei ollut YK:lle tehdystä aloitteesta vaan Yhdysvaltain omasta päätöksestä.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Toni Rintala

YK jyräsi Trumpin aloitteen? Mikä se "aloite" oli?
USA tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, eikä se mikään aloite ollut. Muutama muukin maa on tunnustanut Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. YK ei tunnustanut.
35 YK-maata vaikeni äänestyksessä, 21 ei tullut edes paikalle ja 8 oli USA:n kannalla.

Teppo Ovaskainen

Totta, aloite-termi on siinä mielessä väärä, että antaa kuvan YK:lle tehdystä aloitteesta. Aloite se tosin on siinä mielessä, että Yhdysvallat toivoo kansainvälisen yhteisön seuraavan päätöstään. Muutin joka tapauksessa otsikkoa, koska kritiikissä oli pointti. t. Teppo / US

Arto Lehkamo

YK on menettänyt merkitystään jo vuosia. Siitä on koko Obaman kauden tullut "palestiinalaisten" * käsikassara. Se rahoittaa Israelinvastaista terrorismia. Onneksi USA:ssa on nyt suoraselkäinen presidentti, joka ei anna enää tälläisen sumutuksen jatkua.
* palestiinan valtiota ei ole koskaan edes ollut. Tai jos on puhuttu ylipäätään palestiinasta, sen lippu ennen vuotta 1948 on ollut Daavidin tähti sinisellä ja valkoisella pohjalla. Katsokaa vaikka historin kirjoista.

Matti Loikkanen

YK ei ole enää se sama YK, johon Suomi liittyi 1955. Tämän päivän YK on valtava byrokraattinen sekosotku, jossa kolmansien maiden edustajat saavat tilaisuuden haukkua "imperialista länttä". YKlla ei ole paljon muuta merkitystä kuin että se on jonkinlainen "varaventtiäli", jossa kaikki saavat sanoa mitä haluavat, mutta konkreettiset teot ovat olemattomia. Lasketaan suurimmat höyryt pellolle mieluummin puhumalla, kuin ammuskelimalla, mikä on tietysti hyvä asia.

Parasta olisi, että YK hakisi pääkonttorin paikan jostain puolueettomasta maasta Euroopassa. Sopivia maita olisivat esimerkiksi Sveitsi, Itävälta, Ruotsi, Suomi. Joka tapauksessa USA vähentää lähivuosina rajusti YKn rahoitusta ja muiden maiden maksut vastaavasti nousevat.

PS Trampin päätös siirtää USAn suurtlähetystö Jerusalemiin ei ole ositus hänen "suoraselkäisyydestään", vaan kömpelö yritys nuoleskella etelä-valtioiden kirkko-uskovaisten äänestäjäkuntaa. Siirrolla ei ole mitään hyödyllistä vaikutusta kenellekään, - ainoastaan haittapuolia

Kari Lappi

Tämä ei ole Naurun asia - vaikka se tukikin USA:ta Jerusalem-kysymyksessä. Yhdysvallat tarvitsee todella meidän kaikkien tuen ja sympatiat, jotta sitä ei enää käytetä hyväksi. Yhdysvallat kulutti esimerkiksi vain vähän aikaa sitten satoja ja taas satoja miljardeja Irakin sekä Afganistanin sotiin ilman minkäänlaista oman edun tavoittelua. Mutta onko kukaan oikeasti kiittänyt USA:ta siitä? Silloin YK tosin tuki Yhdysvaltojen ajamia päätöslauselmia, kun savuava ase ja aidot todisteet löytyivät!

Onneksi meiltä Suomestakin löytyy ihmisiä, jotka ovat huolissaan USA:sta. Se palauttaa uskon ihmisen hyvyyteen ja oikeamielisyyteen!

Risto Nikander

YK, sen lukluisat järjestöt, EU, moinet kansainväliset järjestöt, Olympiakomitea, FIFA jne. jne mukaanlukien punainen risti on täynnä ja jopa meidän politiikkonilkkimme ja
suuri osa virkemiehistä sekä kaikenkarvaiset tutkimuslaitokset ovt täynnä yltäkylläisyydessä ja korruptiossa eläviä johtajia jotka ovat tekevinään tärkeätä ja hyödyllistä työtä. Tärkein tehtävä on yritää todistella oman työnsä tärkeyttä. Toinen ytehtävä on tuopttaa kansoille tutklimuksia ja selvityksiä, joilla on vain 1 tarkoitus. Manipuloida mielipiteitä.
Hyvä, että USA nosti asia esiin. J

Pasi Anttila

Heh Heh. todella säälittäävää tää Yhdysvaltain toiminta. Kyllä Kiina ja Eu ottaa mielellään jenkeiltä vapautuvan vaikutusvallan ja maksaa koko Yk:n toiminnan kahteen pekkaan.
Terveisiä jenkkilään, mukavaa eristäytymistä teille sinne.

Harri Tapani

No eihän yhdysvallat mihinkään eristäydy, sillä on sen verran paljon vasallivaltioita jo hanskassa ja lisää tule koko ajan. YK sille sen sijan voi käydä kuten menneelle Kansainliitolle...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainliitto

Moni asia muistuttaa nykypäiväivänä nykypolitiikassa, niin talouden kuin erilaisten ulkopoliittisten viritysten suhteen tuota menneen Kansainliiton aikaa, näyttäisi hieman että samoja virheitä toistetaan niistä mitään oppimatta.