Tiistai 13.11.2018

Sisäministeri sulkisi Saksan rajat – Merkelin turvapaikkariita yltyy

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.6.2018 11:30
  • Kuva: EPA
    Kuva

Saksan hallitusta repii yhä riita turvapaikkapolitiikasta. Liittokansleri Angela Merkelin ja tiukemman linjan sisarpuoluetta edustavan sisäministeri Horst Seehoferin kriisikokous ei johtanut ratkaisuun umpisolmussa, Deutsche Welle kertoo.

Seehoferin CSU-puolue sulkisi Saksan rajat ihmisiltä, jotka tulevat turvapaikanhakuun mutta ovat jo hakeneet turvapaikkaa toisessa EU-maassa tai saaneet kieltävän päätöksen unionin alueella. Lehtitietojen mukaan ehdotus olisi sisältynyt Seehoferin massiiviseen siirtolaisuusohjelmaan, joka piti julkaista tiistaina, mutta jonka julkistaminen lykkääntyi ilmeisesti Merkelin vastustuksen vuoksi.

Merkel vastustaa ehdotusta, koska se saattaisi olla ristiriidassa EU:n Dublin-säännösten kanssa. Merkel myös katsoo, että ehdotuksen toteuttaminen voisi vaikeuttaa yhteisen eurooppalaisen turvapaikkalinjan luomista.

Jos Seehofer ei saakaan tukea omalta hallituskumppaniltaan, niin sitä tulee naapurimaa Itävallasta. Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz on ehdottanut Itävallan, Saksan ja Itävallan liittoumaa, joka tähtäisi ”laittoman” siirtolaisuuden vähentämiseen. Hän on kehunut Seehoferia antaen näin painetta Merkelille.

Lue myös: Raju sanaharkka maahanmuuttajista – EU-pomo: ”Riidat aiheuttavat valtavia vahinkoja kaikille”

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jari Ikonen

Ahaa, Merkelin mielestä Saksaan tulijoiden taustojen selvittäminen on Duplin/Schengen sopimuksen vastaista. Niinpä, hyvinhän ko. sopimuksen muuten ovat toimineet. Pikkuisen kuplassa rouva elelee.

Liittokanslerista on tullut paras AFD-puolueen mainostaja. Sitäpä saa mitä tilaa.

Jarkko Palmgren

Meillä Suomessa on toinen linja , koska olemme muita "parempia ja ylivertaisia hyvinvoinivaltion " ihmisiä.

Viime sununtain HS.ssä uusi tuoer rajavartioston päällikkö Laitinen sanoi ,että meillä rajoille ei voida sulkuja eikä kiristyksiä laittaa.

Siispä ylinvaltiojohto Sauli Niinistön siunaamana on päättänyt alistaa rajavartijat jo eräänlaisiksi " sosiaalihoitajiksi", ikään kuin sosiaalijärjestelmän "AULA-EMÄNNIKSI " , jotka avaavat puomit , nostavat hattua sekä kumartavat kauniisti ja toivottavat kaikki tervetulleiksi, sekä kertovat lähituntien ohjelmasta, majoitus järjestelyistä jne. ( Tuota uutta ryysis-aaltoa odotellassa laittelevat jo vaseliinia siihen , ei edes koko tien leve-yden yli riittävään, puomin saranaan?)

Suomi on siis jo tuon HS.n haastattelun mukaan varautunut avaamalla ovet.

Mitään ei ole opittu eikä tehty 2015-2017 kokemuksien pohjalta. NATO-maa Norjassa on Kirkkoniemessä venäjän rajalla korkea aita sekä portit.

Länsisuunta on potentein ja suurimman aallon suunta toki. Eikä Venäjän suunta FSB:n muuuttoaaltoprovosointi/ masinointi ole todennäköistä, jos olemme hiljaa kuin " kusi sukassa NATO:n suhteen"...

Länsisuunta se on jätetty " pahojen ja sivistymättömien " Itävaltalaisten sekä Tansakalaisten hoidettavaksi. Siellä rajakontrollia on voitu kiristää.

Meillä jo Kokoomuskin on ilmoittanut, että samaan hallitukseen Persujen ( samojen sivistymättömien ja pahojen ) kanssa ei mahduta. Mutta EU.ssa toki Tanska ja Itävalta ovat kivoja ,kun voidaan vaikka maksaa niille vähäsen EU-maksuja.

Leo Löppönen

Loistavaa journalismia taasen laitettu hutaisemalla nettiin... :) Kyse siis valyioitten Itävallan, Saksan JA Itävallan liittoutumasta. Ennen oli sanomalehdissä sentään oikolukijat tarkistelemassa mitä "painettuun sanaan" kirjoiteltiin. Nyt nämä kirjoitelmat laitetaan nettiin vain enteriä näpäyttämällä ja siksi itsekin tästä hieman "näpäytän"....

Jaakko Karki

"Sisäministeri sulkisi Saksan rajat", niin tulisi jokaisen Sisäministerin tehdä pääsääntöisesti turvatakseen kansalaiset. Näin on jo tapahtumassa monessa maassa, kuten Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Itävallassa, Unkarissa, Tsekin tasavallassa, Slovakiassa ja nyt myös Italiassa ja Ranskassa soittain. Miksi Suomen Sisäministeri Mykkänen nukkuu ruususten untaan täydellä palkalla sen sijaan että varautuisi jo hyvän sään aikana vielä vaikeampiin elintaso-turismi kansainvaelluksiin?

Raimo Laine

Merkelhän itse toimii Dublinin sopimuksen vastaisesti ottamalla vastaan hakijoita, jotka ovat jo hakeneet turvapaikkaa toisesta maasta ja saaneet kielteisen päätöksen.
Ihme, että älykkäät saksalaiset antavat Merkelin loputtomasti tärvätä maataan.

Henrik Hermans

Angela Merkel on ärsyttänyt puoluetovereitaan aikaisemminkin. Lipsautti (vahingossako) että Saksa on myös Islam uskoinen. Mahdoton väite, ei kukaan voi historia muutta, kun tietää millä tiedoilla ja asenteella Saksasta tuli Euroopan johtava teollisuusvaltio monella alalle viimeisten 150 vuoden aikana. Ateisti Angelan piti sanoa että Saksassa on myös Islam-uskoisia. Saksa ja Saksalaiset ovat eri asia. Yhtenä Saksan valtion pääoman voi tarkistaa "Deutsches Patent- und Markenamt" tietokannasta. ketkä ovat