Keskiviikko 22.8.2018

Donald Trump: Kohutapaamisessa haluttiin venäläisiltä tietoja Hillary Clintonista - ”Täysin laillista”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.8.2018 19:02
  • Kuva: EPA
    Kuva
    Donald Trump on jälleen kommentoinut Venäjä-tutkintaa Twitterissä.
|

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kommentoinut Twitterissä kampanjaväkensä tapaamista venäläisten kanssa presidentinvaalien alla kesäkuussa 2016. Kohutussa tapaamisessa oli mukana myös presidentin poika Donald Trump Jr sekä presidentin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner ja presidentin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort. 

Trumpin mukaan tarkoitus oli saada tietoa vastustajasta, eli demokraattien presidenttiehdokkaasta Hillary Clintonista.

–Tapaamisen tarkoitus oli saada tietoa vastustajasta, täysin laillista ja tällaista on tehty politiikassa aina – eikä se johtanut mihinkään. Minä en tiennyt siitä, hän kirjoittaa.

CNN:n lähteiden mukaan Trumpin ex-asianajaja Michael Cohen oli kuitenkin paikalla, kun Trump Jr kertoi tapaamisesta isälleen ja tämä hyväksyi tapaamisen. Cohenilla ei CNN:n mukaan ole nauhoitetta tai muuta todistetta, mutta hänen kerrotaan olevan valmis todistamaan asiasta oikeudessa. Trump antoi Cohenille potkut aiemmin tänä keväänä.

Lue myös: Vaalikampanjalle tarjottiin venäläistietoja Hillary Clintonista – CNN: Trump hyväksyi tapaamisen

Samassa sunnuntaisessa tviitissä Trump kiistää olevansa huolissaan poikansa tilanteesta. Yhdysvalloissa käynnissä olevassa niin sanotussa Venäjä-tutkinnassa selvitetään, onko tämä rikkonut vaalilakia, joka kieltää ulkomaisia tahoja puuttumasta vaalikampanjaan.

Trump vaati viikolla oikeusministeri Jeff Sessionsia lopettamaan erikoissyyttäjä Robert Muellerin johtaman tutkinnan.

–Presidentti on päättäväisempi kuin koskaan ennen. Tämän tutkinnan pitäisi loppua nyt ja Muellerin pitäisi tuoda julki todisteet, joita hänellä on. Presidentti ei usko, että mitään todisteita on ja hän haluaa maan jatkavan eteenpäin, Trumpin asianajaja Rudy Giuliani kommentoi Washington Postille.

Yhdysvalloissa vaatimus tutkinnan lopettamisesta on herättänyt laajaa tyrmistystä.

Lue lisää:

Tutkija ei niele Valkoisen talo selitystä Donald Trumpin tviitistä: ”Ei ole pelkkä viaton mielipide”

Tyrmistys Donald Trumpin poikkeuksellisesta ulostulosta leviää: ”Hän on paniikissa”

Donald Trumpilta tviittien vyöry Venäjä-tutkinnasta: ”Oikeusministerin pitäisi lopettaa tämä nyt heti”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

No niin, nyt muutetaaan karkea rikos lailliseksi toiminnaksi ja ihan lopuksi näytelmässä nähdää herran armahtacan itsensä.
Mutta ilmeuisesti yksikään amerikqan republikaani ei ymmärrä mitään moraalitonta tai rikollistra tapahtuneen

Markku Lehto

Tämähän alkaa haista samalle, kuin silloin kun Kekkosen valintaa vauhditettiin ns. Noottikriisillä vuonna 1961.

Lainaus Wikipediasta, Noottikriisi:

"Jo vuonna 1962 tulkittiin, että Neuvostoliitto oli lähettänyt nootin vaikuttaakseen Suomen presidentinvaaliin ja oman suosikkinsa pitämiseksi vallassa. Suosituimman näkemyksen mukaan Kekkonen tilasi nootin pysyäkseen vallassa.[33] "

ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Noottikriisi

Julkaisen tämän huolimatta siitä mitä Holmström ja Hiilamo ovat tavallisen kansalaisen politiikan somettamisesta mieltä.