Torstai 13.12.2018

Donald Trump: ”Keskuspankki on tullut hulluksi”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
11.10.2018 08:36
Päivitetty: 
11.10.2018 08:42
  • Kuva: EPA
    Kuva
|

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump katsoo maan keskuspankin tulleen hulluksi, Kauppalehti kertoo.

Yhdysvaltain valtionvelan kymmenen vuoden lainan korko on noussut alkuviikosta, ja tiistaina se noteerattiin jo 3,214 prosentissa. Korkojen nousu usuttaa sijoittajia kohti velkamarkkinoita, jolla on vaikutukset osakemarkkinoihin.

Pitkään kasvanut Yhdysvaltain pörssimarkkina koki suuren kolauksen keskiviikkona, kun muun muassa Dow-indeksi laski yli 800 pistettä.

Presidentti Trump kommentoi markkinoiden laskua Pennsylvaniassa, jossa hän oli mukana republikaanien kampanjatilaisuudessa.

”Kyseessä on korjausliike, jota olemme odottaneet jo pitkään. Vastustan kuitenkin sitä, mitä keskuspankki tekee”, Trump kommentoi yhdysvaltalaisten uutislähteiden mukaan.

Yhdysvaltain keskuspankki on nostanut ohjauskorkoa kolme kertaa tänä vuonna ja sen odotetaan tekevän ainakin yksi korotus vielä tämän vuoden puolella.

”Mielestäni keskuspankki tekee virheen. Mielestäni keskuspankki on tullut hulluksi.”

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Trump suomii keskuspankin toimintaa. Muun muassa syyskuussa ohjauskoron nostamisen yhteydessä Trump sanoi: ”Voisimme tehdä rahalla muutakin”.

Aikaisemmin viikolla Trump kommentoi, että keskuspankki nostaa korkoja liian nopeasti, mutta hän ei aio puuttua asiaan.

”En haluaisi hidastaa markkinoita yhtään, varsinkin kun inflaatio ei ole ongelma”, Trump kommentoi muun muassa Politico-lehden mukaan.

”En halua puuttua asiaan”, presidentti kuitenkin täsmensi.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: