Keskiviikko 23.5.2018

EU-lehdistö odottaa, että Suomessa putoaa päitä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.6.2008 17:28
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva

Brysselissä toimiva 1300-päinen EU-kirjeenvaihtajalauma sai tänään luettavakseen johtavana EU-asioiden lehtenä pidetyn Financial Timesin artikkelin Suomen vaalirahoitussotkusta.

Suomen EU-edustuston lehdistöneuvoksen Marko Ruonalan mukaan jupakka on jäänyt EU-journalisteille toistaiseksi hämäräksi. Siihen ei olla tartuttu hanakasti senkään vuoksi, että kukaan ei ole vielä sen vuoksi eronnut eikä ketään ole syytetty rikoksista.

Ennen kuluvaa viikkoa Suomen vaalirahasotkuun oli isketty ainakin Saksassa, ja Irlannissa. Ruonala pohtii, että FT:n artikkeli voi johtaa vaalirahasotkun seurantaan muuallakin Euroopassa.

Saksan suurimman päivälehden Süddeutsche Zeitungin mukaan skandaali on johtanut kansalaisten luottamuksen katoamiseen. Vihreitä peesaava Die Tageszeitung otsikoi provosoivasti: ”Puolue tukevasti otteessa”, ja antoi ymmärtää, että Kehittyvien maakuntien Suomi on saanut rahoilleen vastinetta.

Irlantilaisen The Irish Timesin artikkeli runttasi reilusti Suomea todeten maan menettäneen uskottavuuttaan maailman vähiten korruptoituneena maana. Lehti nosti pääosaan pääministeri Matti Vanhasen, jonka se virheellisesti ilmoitti saaneen yli puolet ilmoittamattomista lahjoituksista.

Tällä viikolla Irlannin kansanäänestys EU:n uuden perussopimuksen hyväksymisestä kääntää eurotoimittajien katseet toistaiseksi kauas Suomesta.

- Brysselissä toimivien EU-kirjeenvaihtajien seurantaan ei juuri nyt muuta mahdu kuin Irlannin kansanäänestys. EU pidättää henkeä, Ruonala kuvailee.

Tilanne Irlannissa on kansanäänestyksen suhteen kyselyjen mukaan sekä kutkuttava että EU:n kannalta jopa pelottavan tasainen. Kun neljännes irlantilaisista ei ole vielä päätöstään tehnyt, sopimusta kannattaa kyselyjen mukaan 41 prosenttia ja vastustaa 33.

EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on todennut, että unionilla ei ole varasuunnitelmaa, jos Irlanti kaataa perussopimuksen. Uuden perussopimuksen voimaantulo edellyttää kaikkien 27 jäsenmaan hyväksyntää.

Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner muistutti irlantilaisia isällisesti heidän EU:lta saamistaan miljardeista tukieuroista. EU:ssa pelätään nyt irlantilaisten ottavan ranskalalaisministerin kommentit "äänestysohjeena" itselleen, ja itsepäisyyttään äänestävän päinvastoin sopimusta vastaan.

Lissabonin sopimusta edeltäneen EU:n perustuslain kaatoivat edellisellä kerralla Ranska ja Hollanti.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Hengenmies

" Siihen ei olla tartuttu hanakasti senkään vuoksi, että kukaan ei ole vielä sen vuoksi eronnut eikä ketään ole syytetty rikoksista. "

Eikä tulla Euroopan tasolla tarttumaankaan, koska rikosta ei ole tapahtunut, eikä kukaan tule eroamaan. Suomessa sen sijaan julkismedia on omaksunut propagoivan rummutuksen, kun tikusta on väännettävä asiaa. Usarikin on näemmä taas päättänyt lähteä Hesarin ajojahtiin mukaan, tyyliin Tapaus Hoidettu Puutarha. Mitä jos tutkisitte ja tekisitte jonkun uuden avauksen aiheeseen, ettekä venyttäisi HS:n riukup*skaa hallituksenkaadon toivossa. Ettei tarvitsisi Usaria hävetä. Kiitos.

velipekkavirtanen

On se kumma juttu miten tällä palstalla syyllistetään etenkin hesaria mm. vaalirahajutun kirjottelusta, pitäisi muistaa että ei lehdet aiheita keksi, vaan ne kertovat niistä ihmisille niikuin kunnon journalismiin (myös tutkivaan) kuuluu.
Rähmällään olon aikaan valitettiin ettei lehdistö uskalla mitään kirjottaa, nyt kun kirjoitetaan niin ei hyvä sekään, kummallista.

Hengenmies

Hesarin tapaa antaa antaa vaaliraha"kriisille" palstatilaa sivun verran viikon jokaisessa lehdessä kutsutaan meillä päin poliittiseksi vaikuttamiseksi eikä kunnon journalismiksi. Mitään olennaista uutta Hesarin jutuissa ei ole ilmennyt, ovatpa vain rummuttaneet vääryyden kauheutta kadottaakseen sotkun substanssin.

Vaalirahakytkökset pitää mielestäni selvittää. Media (muassa sekä US että Hesari) voisivatkin harrastaa välistä oikeaa tutkivaa journalismia tauottoman kauhistelun ja lynkkausmielialan luomisen sijaan.

SIMO PERTTULA

Pysähtyneisyyden aikaa. Varotaan puhumasta huomattavista virkamiesvalinnoista, ettei vaan Irlantilaiset luule, että päätöksiä tehdään kuulematta heitä! Samoin Ranskalla on "kunnianhimoisia" suunnitelmia verotuksesta, mutta niistäkin puhutaan Irlannin kansanäänestyksen jälkeen!

@tityde

Näyttäisi näitä Keskustan masinoimia "keskustelijoita" löytyä jo jokaisen lehden foorumeilta. Valitettavasti ovat vaan niin yksinkertaisen läpinäkyviä, että täytyy lukijoidenkin olla älyllisesti pääministeritasoa, jos eivät huomaa usvaa ja sumua, mitä näillä asian viereen johtavilla kepuloinneilla yritetään levitellä!

@tityde

Tämä Internet on siinä suhteessa hieman petollinen, että se saattaa antaa asiaan paremmin vihkiytymättömille mielikuvan anonyymiteetistä, mutta todellisuudessa, vaikka ei suorastaan henkilöyttä voida (aina) suoraan määritellä, laitteet ovat tunnistettavia. Sen lisäksi, kun joku kirjoittaa tarpeeksi, joko asiasisältö tai viimeistään kirjoitustyyli alkaa erottumaan massasta.

Kuka tahansa voi joutessaan käydä vaikkapa Hesarin useampaa asiaan liittyvää keskustelua seurailemassa ja huomata, että vaihtuvat nimimerkitkään eivät onnistu aina piilottamaan samoja, helposti tunnistettavia kirjoittajia.

Lisäksi yritykset viedä keskustelua pois varsinaisesta aiheesta milloin milläkin verukkeella, ovat ajoittain lähinnä surkuhupaisan epätoivoisia. Ikään kuin kaikki lukijat olisivat niin typeriä, etteivät kykenisi lukemaan myös rivien välejä! Ja ikään kuin suuri osa äänestäjistä eivät jo tietäisi, miten likaista peliä pääosa poliitikoista ja hyvin suuri osa virkamieskunnastakin tässä maassa ovat jo vuosikymmeniä pelanneet.

Nyt vain pääkohteena on nimenomaan vallan kahvassa olevan Keskustan valehtelu, kähmintä, lahjonta ja muu perinteinen kepulipeli. Eiköhän nyt ole syytä selvitellä ne ensin ja vasta sitten katsotaan, mitä muut ovat tehneet tai jättäneet tekemättä?!

Mutta nämä (mahdollisesti) Keskustan konttorilta löytyviltä koneilta tulvivat sumutusviestit ovat täysin turhia asian selvittelyn kannalta. Suurimmaksi osaksi sisällöltäänkin lähinnä lapsellisia, hiekkalaatikolle paremmin sopivaa lässytystä, "toi kans sitä ja tätä" -tyyliin. Motiiveilla tuskin kannattaa hirveästi edes vaivata mieltään, kun ovat pääosin sen verran läpinäkyviä, reppanat...

Kyllä nämä asiat nyt vaan selvitellään! Turha pullikoida. Luultavasti kaikkien muidenkin osalta, mutta eiköhän hoideta tärkeimmät ensin?

Vai olenko sittenkin vain vainoharhainen?

tapio_o_neva

"Ja ikään kuin suuri osa äänestäjistä eivät jo tietäisi, miten likaista peliä pääosa poliitikoista ja hyvin suuri osa virkamieskunnastakin tässä maassa ovat jo vuosikymmeniä pelanneet."

Tehokkaan konsensusyhteiskunnan hinta on se, että parlamentarismin rahoittavat rakennusliikkeet ja että yhtenäisyys on horjumaton. Kaikkialla muuallakin länsimainen rappio rehottaa parlammentarismin perustana. Tätä rappiota vielä lietsotaan hävittämällä tasavallan presidentti. Suomalaiset poliitikot kuitenkin varastavat verrattain vähän afrikkalaisiin verrattuna. Ihmisten elämän esteeksi kiinteistösektoriin liittyvä loistalous ei vielä muodostu maan harvan asutuksen vuoksi kuin pääkaupunkiseudulla. Muualla harvaanasuttu maaseutu ja kehyskunnat leikkaavat ylimääräisen maankoron, jolloin rappiolla on olemassa matemaattinen raja-arvo.

"Nyt vain pääkohteena on nimenomaan vallan kahvassa olevan Keskustan valehtelu, kähmintä, lahjonta ja muu perinteinen kepulipeli. Eiköhän nyt ole syytä selvitellä ne ensin ja vasta sitten katsotaan, mitä muut ovat tehneet tai jättäneet tekemättä?!"

Ei tietenkään, vaikka tätä haluavat Konstsamfundet ja Hakaniemi. Minusta juuri nyt olisi aika käydä loppuun myös eläkeläisistä ja SDP:n vapaajäsenistä koostuvien työväenyhdistysten tulorahoitus, koska suuria rahoja ei saa villapipojen myynnillä kokoon, vaan taustalla voi olla merkittäviä itä- ja länsirikollisuuteen viittaavia harmaan talouden tai huumetalouden rahavirtoja.

tapio_o_neva

Kalevi Sorsa, 6-taso
Harri Holkeri, 6-taso ja kaksi luokalle jääntiä
Matti Vanhasen taso, selviää ÄO:sta

"Valitettavasti ovat vaan niin yksinkertaisen läpinäkyviä, että täytyy lukijoidenkin olla älyllisesti pääministeritasoa, jos eivät huomaa usvaa ja sumua, mitä näillä asian viereen johtavilla kepuloinneilla yritetään levitellä!"

Mitä tasoa pääministeritaso Suomessa edustaa?

A_L

Kansanhupia samoilla näyttelijöillä jo vuosien kokemuksella.
Ja tuskin se tähän kevätkesään päättyy...

Vainoharhaa, kähmintää, "yllättäviä" juonenkäänteitä, draamaa, komiikkaa ja tragediaa. Kohta on enää turhaa yrittää väitää, ettei nuorempia sukupolvia mukamas politiikka kiinnosta. Media tekee aivan oikein tuodessaan avoimesti julki koko poliittisen järjestelmämme heikkoudet, tehden samalla tosi-tv:tä ja journalismia aidoista ITSE VALTIAISTA.

Odotamme jatkossakin vähän leipää, mutta paljon enemmän sirkushuveja.