Maanantai 10.12.2018

Tutkija Ylellä: Venäjällä käynnissä käänne – Vladimir Putinin luku on huono ja se voi näkyä Ukrainassa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
27.11.2018 08:51
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Venäläisten luottamus valtionjohtoon heikkenee, tutkija arvioi. Kuva Moskovasta marraskuun 20. päivältä.
|

Vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista arvioi Ylen Ykkösaamussa syitä sille, miksi Venäjän ja Ukrainan välinen tilanne on uudelleen leimahtanut, nyt Asovanmerellä. Lassilan mukaan Venäjä yrittää muodostaa itselleen sisämerta Asovanmerestä ja on provosoitunut siitä, että Ukraina ei ole taipunut Venäjän tarkastuksiin merialueella, joka vuonna 2003 tehdyllä sopimuksella on molempien käytössä.

Lassila arvioi, että venäläisten keskuudessa on meneillään käänne suhtautumisessa hallintoon.

”Voidaanko kansalaisten ongelmia ulkoistaa esimerkiksi Ukrainan konfliktiin, se malli ei toimi enää. Tällä hetkellä eläkeuudistus ja laskeva kannatus luovat valtavaa painetta Venäjän eliitille. Kansalaisille ei ole tarjota muuta kuin kasvavia maksuja”, Lassila sanoo.

Jo eilen maanantaina spekuloitiin, että Venäjän toimet Asovanmerellä liittyisivät yrityksiin nostattaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannatusta. LUE TARKEMMIN: Nytkö löytyi selitys Venäjän käytökselle? – ”Käynnissä suora hyökkäys Ukrainaa vastaan”

”Putinin kannatus on 65 prosentin tietämillä, autoritääriselle hallinnolle se on huono”, Lassila sanoo.

Lassilan mukaan ainoa logiikka Venäjän käytökselle Asovanmerellä on se, että kyseessä on ”lyhyen tähtäimen koepallo”, jolla testataan, voiko kansalaisten huomiota viedä pois arkielämän ongelmista.

Entinen suurlähettiläs Hannu Himanen puolestaan arvioi Ylen A-studiossa, että todennäköisin selitys tapahtumille on Venäjän pyrkimys testata länsimaiden reaktioita.

”Itse näen tämän johdonmukaisena jatkeena Venäjän politiikalle, joka alkoi Krimin anastuksella ja Donbassin sodan käynnistämisellä vuonna 2014”, Himanen sanoi.

Himanen pohtii myös, yrittääkö Venäjä aiheuttaa Ukrainan presidentti Petro Poroshenkolle sisäpoliittisia ongelmia maaliskuun presidentinvaalien alla. Toisaalta Ykkösaamussa arvioitiin, ettei konflikti Asovanmerellä auta Venäjän pyrkimyksiä päästä eroon Poroshenkosta.

Tilanne leimahti Asovanmerellä viikonloppuna, kun Ukraina syytti Venäjää kolmen ukrainalaisaluksen valtaamisesta. Ukraina väittää myös, että Venäjä on tulittanut aluksia.

LUE MYÖS: Natolta täysi tuki Ukrainalle – ”Ukrainassa on käynnissä sota, Venäjän vetäydyttävä”

Jaa artikkeli:

Kommentit

Taisto Pihlajamaa

Ei tarvitse olla ylivertainen nero tai omata korkea arvosana teatteritaiteessa kun huomaa, että olemme joutuneet seuraamaan Venäjällä kirjoitettua näytelmää. Se näyttää myös hyvin harjoitellulta, ja suuren maan monipuoliset resurssit ovat käytössä. Osajako ylettyy jopa tajuntateollisuuden tuoreisiin edustajiin näilläkin palstoilla.

Itseäni on jotenkin kiinnostanut tämä uudenlainen draaman jännite, joka näkyy ristiidassa toisaalta kohtausten avoimessa dokumentoinnissa ja toisaalta virallisissa kannanotoissa, jotka noudattavat totuttua vanhaa kaavaa. Jo näin näytelmän alkavaiheissa on havaittavissa monenlaisia intohimoja, tunteita ja tulkintoja. Juonen edelleen kehittely ja lopputulos selviävät aikanaan.

Kuten ennenkin, pääasialliseksi yleisöksi on valittu kotiväki. Se uskoo todennäköisesti edelleen lujasti omaan mediaan, ja ellei usko, niin ainakin on uskovinaan.

Tavallinen venäläinen on kekseliäs ja aikaansaava. Kremlin korkeista ovista ja saleista olemme kuvia nähneet. Nykyisen puoliavoimuuden aikana meillä on mahdollisuus kurkistaa sitäkin, kuinka Venäjällä myös asutaan: https://www.youtube.com/watch?v=30j4YWQSphE