Perjantai 14.12.2018

”Poliittiset johtajamme ovat pettäneet meidät” – Ruotsalainen Greta Thunberg, 15, puhui YK:n pääsihteerille

Jaa artikkeli:
Luotu: 
5.12.2018 18:08
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Greta Thunberg oli tänä syksynä kolme viikkoa koululakossa, jonka aikana hän osoitti mieltään kasvattaakseen tietoisuutta ilmastonmuutoksesta. Thunberg on sittemmin jatkanut protestejaan perjantaisin.
|

YK:n ilmastokokouksessa Puolan Katowicessa on nähty poikkeuksellinen puheenvuoro. Ruotsalainen Greta Thunberg, 15, on aiemmin tällä viikolla tavannut YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin ja myös pitänyt oman lehdistötilaisuutensa.

Thunberg tuli tunnetuksi Ruotsissa ja ympäri maailmaa alkusyksystä, kun hän piti kolmen viikon mittaisen koululakon. Sen aikana Thunberg vietti päivänsä koulun sijaan Tukholman keskustassa valtiopäivien päärakennuksen edessä kylttinsä ja lehtistensä kanssa. Thunberg on edelleen jatkanut ilmastomielenosoituksiaan, mutta nykyisin vain perjantaisin. Hänen esimerkkinsä on innostanut nuoria ja aikuisia eri puolilla maailmaa.

Katso Thunbergin puhe tästä:

Thunberg sanoo YK:n pääsihteerille pitämässään puheessa, että tiedotusvälineiden tulisi suhtautua ilmastokriisiin kriisinä.

”Pyydän ihmisiä ympäri maailman tajuamaan, että poliittiset johtajamme ovat pettäneet meidät”, Thunberg sanoi.

Thunbergin mielestä julkisuudessa ei ole tarpeeksi esillä se, että ilmastonmuutos on uhka olemassaololle ja käynnissä on tutkijoiden mukaan kuudes massasukupuutto. LUE TARKEMMIN: Maapallolla alkamassa massatuho – Tutkijat: 4 erikoispiirrettä

Lisäksi Thunbergin mielestä Ruotsin kaltaisten rikkaiden maiden tulee leikata päästöjään kehittyviä maita enemmän, sillä kehittyville maille tulisi suoda mahdollisuus samanlaiseen infrastruktuuriin, jota rikkaissa maissa jo on.

Thunberg haluaa koululakollaan nostaa esille sitä, miksi hänen pitäisi opiskella, kun tulevaisuutta ei välttämättä edes ole.

”Emme voi pelastaa maailmaa pelaamalla sääntöjen mukaan. Koska sääntöjä on muutettava”, Thunberg sanoo.

LUE MYÖS:

David Attenborough: “Sivilisaatiomme romahdus näkyy jo horisontissa”

Professorin hurja ulostulo CNN:ssä: ”Trump vastuussa ilmastorikoksesta ihmisyyttä vastaan – verta käsissään”

”Auto- ja polttoaineveroja pitää säätää rajusti” – Ministeriltä 3 pakollista ilmastotekoa Suomelle

Jaa artikkeli:

Kommentit

Kaarlo Kunnari

Kaikenlaisia pöljiä sitä maailmalla on kuten tuo ruotsalainen likka. Vaikka ruotsalaiset lapset lopettaisivat kaiken syönnin ja hengittämisenkin, ei maailman mittaluokassa sillä olisi mitään vaikutusta ilmaston tulevaisuuteen tai nykytilaan. Jos jotain haluaa parantaa pitää silloin tehdä jotain järkevää, josta on hyötyä. Tuosta plakaatin näyttelystä ja koululakosta ja puheista Puolassa ei kellekkään ole mitään hyötyä. Jos tyttö haluaisin asioiden parantuvan, pitäisi tarmokkaasti opiskella ja keksiä keinoja ilmaston tilan parantamiseen, eli kemiaa ja fysiikkaa sekä vastaavia aineita opiskelemalla saattaa keinoja löytyä. Ei ne lakkoilemalla parane.

Mikko Nummelin

15-vuotiailla ei ole vielä paljoa elämänkokemusta ja harvemmat heistä joutuvat huolehtimaan esimerkiksi omista raha-asioistaan, joten sen ikäiset ovat helposti johdateltavissa. Ei olekaan mikään ihme, että monissa diktatuurivaltioissa keskeisenä osana järjestelmää on laaja johtajan ja valtapuolueen palvontaan erikoistunut nuorisojärjestö, jossa "haudotaan" seuraavan sukupolven virkamiehet ja korkeat upseerit.

Kaarlo Kunnari

Mikko, olen samaa mieltä ja en ymmärrä tätä muotiasiana juntattavaa hiilidioksidiongelmaa. Jos tuon ilmastohysterian porukan toiveet toteutuvat maapallon kasvisto ja eläimistä kuolee. Hiilidioksidi on kasviston ruokaa, ja jos se loppuu kuolee muukin elimistö. Yksinkertaisesti kerrottuna kasvisto elää hiilidioksidin ja auringonvalon fotosynteesillä (yhteyttämisellä). Eläimistöstä kasvinsyöjät elävät syömällä kasveja. Eläimistöstä lihansyöjät elävät syömällä kasvinsyöjiä. Ihmiset ovat osittain kasvinsyöjiä ja lihansyöjiä kuten karhutkin. Jos hiilidioksidi poistetaan ilmakehästä elämisen kierrosta poistuu kasvisto ja kasvinsyöjät ja lopuksi myös lihansyöjät ja mekin ihmiskuntana. Tätäkö tämä "luontoystävällinen" porukka haluaa. Maapallon elimistön itsemurhaako?