Sunnuntai 26.5.2019

Donald Trump pohtii vielä Syyria-päätöstään? Senaattori: ”Nämä kolme asiaa varmistetaan”

Luotu: 
31.12.2018 12:37
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Donald Trump saattaa jarruttaa amerikkalaisjoukkojen vetämistä Syyriasta.
|

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa jarruttaa amerikkalaisjoukkojen vetämistä Syyriasta. Näin kertoo Trumpin sunnuntaina lounaalla tavannut republikaanisenaattori Lindsey Graham.

”Mielestäni hidastamme tilanteen kehittymistä järkevällä tavalla. Päämäärä on kuitenkin edelleen sama, eli että voimme poistua Syyriasta ja varmistaa, ettei Isis palaa”, hän kommentoi CNN:lle

Twitterissä Graham kertoo, että Trump haluaa varmistaa kolme asiaa ennen joukkojen poisvetämistä. Näitä asioita ovat Isisin pysyvä ”tuhoutuminen”, sen varmistaminen, ettei Iran puutu Syyrian tilanteeseen ja kurdien turvallisuuden varmistaminen. 

”Presidentti Donald Trump puhuu komentajiemme kanssa ja tekee liittolaistemme kanssa työtä, jotta nämä kolme asiaa varmistetaan ennen minkäänlaista vetäytymistä Syyriasta”, Graham sanoo.

Graham on arvostellut rankasta Trumpin ennen joulua julkistamaa päätöstä joukkojen vetämisestä Syyriasta. Hän on sanonut, että presidentti on tekemässä valtavaa ”obamamaista” virhettä. 

 

 

Lue myös: 

Trump yllätti liittolaiset täysin Syyria-päätöksellä – ”Amerikan vetäytyminen on suuri voitto Isisille”

Suomalaisarvio Trumpin shokkivedosta Ylellä: Nyt tuli syöttö lapaan Venäjälle

Amerikkalaiskomentajat aikovat jättää aseita kurdeille Syyriassa: ”Miten me saisimme ne takaisin?”

Jaa artikkeli: