Sunnuntai 26.5.2019

Raju ennuste USA:sta: Trumpin presidenttiys loppuu jo tänä vuonna – tekee vaihtokaupan

Luotu: 
3.1.2019 11:42
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Donald Trump ja Mike Pence.
|

Presidentti George W. Bushin neuvonantajana toiminut Alan J. Steinberg uskoo, että presidentti Donald Trump saattaa tänä vuonna vaihtaa presidenttiytensä immuniteettiin eli rikossyytteiden välttämiseen. Steinbergin näkemyksestä kertoo Newsweek-lehti.

Steinberg ei usko, että Trumpia syrjäytettäisiin presidentinpallilta nostamalla häntä vastaan virkasyyte. Virkasyytteen mahdollisuus on noussut esiin Trumpin ja hänen hallintonsa Venäjä-yhteyksien tutkinnan yhteydessä, mutta sitä on pidetty epätodennäköisenä.

“[Virkasyytteen] sijaan itsejulistautunut ylivoimainen neuvottelija [Trump] tulee käyttämään presidenttiyttään neuvotteluaseena liittovaltion ja osavaltion viranomaisten kanssa vuonna 2019, suostumalla astumaan syrjään vaihtokauppana siihen, että viranomaiset eivät nosta rikossyytteitä häntä, hänen lapsiaan ja Trump-konsernia vastaan”, Steinberg kirjoitti The Star-Ledger -lehdessä.

Steinberg huomauttaa, että virkasyyte ja Trumpin syrjäyttäminen vaatisivat 20 republikaanisenaattorin asettumista Trumpia vastaan, mihin hän ei usko. Trumpin liittyen on kuitenkin käynnissä useita tutkintoja Robert Muellerin Venäjä-tutkinnasta New Yorkin eri viranomaisten selvityksiin.

”Trumpin oikeudellisten painajaisten lisäksi vaikuttaa lähes mahdottomalta, että Trump voitaisiin valita uudelleen vuonna 2020. Talous näyttää olevan matkalla vakavaan taantumaan”, Steinberg arvioi myös.

Myös muun muassa entinen republikaanipoliitikko John LeBoutillier on ennustanut, että Trumpin presidenttiys ”ei selviä” vuodesta 2019, Newsweek kertoo.

Amerikan politiikkaa pitkään seurannut Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kommentoi Newsweekin juttua lyhyesti Twitterissä.

”Mahdollinen, mutta vielä epätodennäköinen skenaario. Mutta presidentti vuoden lopussa saattaa olla [varapresidentti Mike] Pence”, Aaltola tiivistää.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Janne Pohjala

Niinpä. Saattaa ja ehkä.

Ja kuka katso Trumpin uudenvuodenpuheen, niin hän aivan suoraan sanoin että hän aikoo pyrkiä toiselle kaudelle.

Tietenkään mikään ei ole varmaa, mutta joku lähdekritiikki pitäi medialla olla ettei se printtaisi aivan kaikkea sellaisenaa mitä miljardöörin omistama libdem -madia tuuttaa ulos. Se kun on samaa kuin copy-pasteaisi neukkulan ajan Pravdaa ja Izvestijaa.

USA:n sisäpoliittisen täyden mittakaavan sodan propagandassa kun totuus on pudonnut jo aikaa sitten kakkoseksi.

Toisaalta mikäli Trump lähtisi vaihtoon niin

1) Pencen politiikka ei poikkeasisi mitenkään Trumpin politiikasta

2) Demarille tulsi vaikea alkaa rakentaa uudelleen Pencestä rysän kätyriä, kopleoijaa ja kirjoittaa uusia kultaisien kaarien lokamuistiota, Pencessa ei ole siihen uskottavia aineksia

3) Suurin osa näkisi lisäksi tälalisen läpi, että ei voi ola että jokainen republiaanipreidentti olisi natsi-rasisti-rysäkätyri-debiili-idiootti. Ei olisi uskottavaa.

Lisäksi Suomen media voisi mielellään lukea vaikkapa tämän 15 vuotta vanhan Washington Postin uutisen.

"Soros's Deep Pockets vs. Bush

By Laura Blumenfeld November 11, 2003"

Uutisen mukaan:

1) Republikaanien Iverson sanoi että George Soros on ostanut Demokraatisen puolueen

2) Että Soros rahoittaa harmaalla rahalla politiikkaa, vaikka puhuu muka avoimen läpinäkyvän yhteiskunnan puolesta

3) Että Trump ei suinkaan ole ensimmäinen USA:n presidentti jonka Soros eli Demarit leimasivat olevan valkoisen ylirodun edustaja, rasisti ja vielä natsikin.

Uutisessa Soros itse sanoo että USA:n vuoden 2004 presidentinvaallin olevan hänelle elämän ja kuoleman kysymys, voittaako demarien Kerry (valkoinen) vai jatkaako republikaanien Bush (valkoinen), joka voitti demareiden Al Goren (valkoinen) vuoden 2000 vaalissa.

Soros näki että valkoisessa talossa halitsee ylirotu, joka tulee saada sieltä pois ja sanoo republikaanien presidentin muistuttavan häntä natseista. (mahtoiko Soros 74v tuolloin enää olla ihan täysissä sielun voimissa?)

Republikaanisen puolueen edustaja Christine Iverson sanoi että "on käsittämättöän ironista että George Soros joka sanoo haluvansa luoda avoimen yhteiskunnan, toteuttaa sitä käyttämällä valvomatonta harmaata rahaa, joka ohittaa rahan käytön säännöt".

Iverson sanoi että "George Soros on ostanut Demokraattisen puolueen".

Tämä siis 2003, 15 vuotta sitten. Ja nytkö te uskotte että Trump on mitä Soros & Demarit Trumpista väittävät vaikka kukaan ei 2003 uskonut Soroksen väitteitä Bushista?

Luuletteko ettei Soros ollut 2016 täysin yhtä valmis lokamaan samalla tavalla kenet tahansa republikaaninen ehdokkaan, kuin oli valmis niin tekemään 2003?

https://www.washingtonpost.com/archive/politics/2003/11/11/soross-deep-p...

Teppo Oikari

Deep Statella paniikki päällä kun tällaista jatkettua Fake Newsia pukkaa yhä kiihtyvään tahtiin. Milloinkahan Euroopassa aletaan uutisoimaan niistä 70000 syytekirjelmästä ja perustetusta sotatuomioistuimesta jossa tullaan perkaamaan lähihistorian tapahtumia. Gitmo odottaa asukkaitaan.

Rauno Kujala

Hölynpölyä. Kyllä se erikoissyyttäjä Muller tässä syytteen saa, hänhän jätti todistusaineistoa piiloon tarkoituksella. Eiköhän tämä kerro vain sen, että Trumpin suonkuivatus on alkanut toimimaan ja rikollissyndikaatti on vetelät housussa. Kannattais tämän media 'pikkuisen' tarkistella missä mennään.

Timo-Pekka Mustakallio

Valhevirtamedia, jopa laajat piirit julkisessa hallinnossa tekevät itsensä naurunalaisiksi näillä tragikoomisilla höpinöillään, rippeetkin uskottavuudesta katoavat: traagista siksi, että koko "läntinen järjestys" on ajautumassa kovaa vauhtia olemassaolonsa kriisiin - pörssien jyrkkä ja laaja-alainen kääntyminen viittaa, että kesään mennessä "läntinen järjestys" olisi jo pahoissa vaikeuksissa.

Ilmankos siis hysteerinen lopunajan meno niin politiikassa kuin sen siivellä omiaan höpisevillä aloilla: tässä esimerkissä valhevirtamedia ja UPI, uskottavuutensa jo tyystin hassanneina. Tässä konkurssissa Trumpin jatko pressana, tai ei, puhumattakaan vuodesta 2020, lie eräs vähäpätöisimmistä asioista. Neocon-tollojen "hope springs eternal"-illuusioihin ainoa oikea vastaus on röhönauru.

Afkg3ar .

Tämä Venäjä tutkinta on ihan täyttä roskaa. Ihmiset jotka tätä vähän enemmän tutkii (mistä lähti liikkeelle ja kenen taholta) näkevät se aivan selvänä asiana. Ainoastaan Trumpin vihaajat sekä ihmiset jotka lukevat tälläisiä artikkeleja asiasta muuten pihalla olevat sanovat asioita kuten näissä kommenteissa yleensä näkee. Bushin lähipiiriläiset voivat sanoa mitä tykkäävät - eivät he ole olleet oikeassa missään asiassa mitä Trumpiin tulee. Sama koskee Clintoneita ja Obamia.

Pekka Pyykkönen

Kuuluisa ennustaja Baba Vanga, joka kuoli jo 1996 on ennustanut että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sairastuisi vakavasti ja jäisi kuuroksi sekä kärsisi aivovammasta. Sitä ei tosin kerrota, kuinka ennustus on katsottu koskevan nimenomaan tätä tyyppiä.

Aika uusi tuttavuus tämä ennustaja, mutta hän on ennustanut niin paljon muutakin mikä on toteutunut. Let´s see what happenens...

Tapio Mäkeläinen

Ketä nämä huuha trum trollit on. Vasemmistolehdistö.... näköjään on jäänyt asumatta ja työskentelemättä Yhdysvalloissa. Jenkkien Demokraatit on pitkälti Kokoomuksesta oikealla.
Kun mistään ei mitään tiedä voi rauhallisesti kirjoittaa mitä vaan.
Kuulin, että Elvis muuten elää kuun pimeällä puolella ja USA:n vasemmistokommmunistit vaatii Nasaa tuhoamaan kiinalaisten luotaimen. Se voi löytää Kuninkaan. Elvis tuodaan maahan ja kertoo kuka tapatti Kennedyt.

Mikko Toivonen

Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys, kuka on trolli. Luulen itse, että laatutrollia ei ihan helposti tunnisteta sillä sellaisen päätarkoitus ei olekaan silmittömästi näyttää puolustavansa jotain ideologiaa tai henkilöä ja vastustavansa toista.
Trollin työ on aiheuttaa hämmennnystä ja sekaannusta ihmisten ajattelussa ja pääteasemalla vasta se sekaannus ja hämmennys pelaa trollin todellisen isännän taskuun.
Jos kykenette analysoimaan kuka ja ketkä toimivat sekaannuksella, hajoittamisella ja hämmennyksellä, niin löydätte oikeat trollit ja trollien ohjaajat ihan riippumatta siitä mitä trollit milloinkin kirjoittavat.
Se että joku on eri mieltä kanssanne on kaukana trollista ja jos sellaista trolliksi leimataan niin se osoittaa vain oman ymmärryksen heikkoutta.

Vesa Kaitera

En ole koskaan ollut Trumpin kannattaja. Tuo mies on selvästi väärässä virassa. Mutta pidän käytännössä mahdottomana, että hänet pystytäisiin erottamaan kesken kautensa. Jotta virkasyytteellä olisi mahdollisuus menstyä, sen täytyisi koskea jotakin rikosta, jonka Trump olisi tehnyt presidentin virassa ollesaan tuota asemaansa hyväksikäyttäen. Ne seikat, joista on pidetty melua viime aikoina, ovat tapahtuneet ennen viime presidentinvaaleja. Trumpin avustajat voivat niiden suhteen olla vaikeuksissa ja eräille nuo vaikeudet ovat jo konkretisoituneet, mutta Trump se vaan porskuttaa. Vaikka hänen voitaisiin todistaa tehneen rikoksen presidenttinä ollessaan kuten vaikkapa väärän valan vannominen, niin se ei kaataisi häntä kuten ei kaatanut Bill Clintoniakaan. Jos hänen kuitenkin voitaisiin todistaa pakottaneensa alaisensa vannomaan väärän valan, niin sitten hänet voitaisiin erottaa.

Mielstäni merkittävä osa tuosta Trumpia vastaan meneillään olevasta pöhinästä juontaa juurensa liberaalin ja vasemmistolaisen median äärimäisestä katkeruudesta 2016 presidentinvaalien tulosta kohtaan. Minusta tuo tulos oli outo, mutta olen silti hyväksynyt sen. Vaalien tulosta tulee kunnioittaa.

Heikki Palonen

Vaalituloksessa ei sitäpaitsi ollut mitään outoa, vaikka ei Trumpista pitäisikään. Itse pidän Trumpista, mutta ymmärrän kyllä että moni ei pidä, mutta mikä sitten olisi ollut vaihtoehto? Clinton.

Kaikkein oudointa olisi ollut, jos Clinton olisi voittanut vaalit. Clintonin agendana kun oli pommittaa Syyria kivikaudelle Assadin poistamiseksi vallasta ja sitten siirtyä ties mihin uuteen sotaan, ja samalla pitää USA:n turvallisuustaso mahdollisimman matalalla pitämällä rajat itsetarkoituksellisesti auki, ja tarjota kaikki mahdollinen rahallinen tuki laittomalle maahanmuutolle.

Näiden rinnalla kaikki muu on lillukanvarsia, vaikka moni sellaisiin mielellään takertuisikin. Tämän ymmärtää myös valtaosa Amerikan kansasta, vaikka olisikin useidenkin lillukanvarsien suhteen Clintonin kannalla. Tämän vuoksi - sikäli kun kansalla valtaa on - valtaosa kansasta tulee myös pysymään Trumpin takana, tietäessään mikä vaihtoehto olisi. Ja niille taasen joille Hillary kaikesta huolimatta kelpaisikin, tuskin kelpaisi Mike Pence paljoa Trumpia paremmin.

Marko Lilja

Trump runttaa väkisin tänä vuonna diilin Kiinan kanssa ja talous lähtee nousuun. Se siivittää hänet toiselle (ansaitulle) kaudelle. Maailman rauha ja talous kiittävät. Sotahaukat ja aseteollisuus surevat tilannetta.

Harry Flink

Juurikin tähän Trumpin erottamiseen liittyen oli Jimmy Doressa jonkun tekemä loistava pätkä muutama viikko sitten kuinka tätä samaa poliittista manipulointia on tuotettu main-stream median kautta jo pari vuotta:
https://www.youtube.com/watch?v=MdHtAzFNwjE

Mahtaa olla USA:n sotateollisuus järkyttyneenä, jos Trump vetää joukot Syyriasta ja Afganistanista. Suomalaisille se olisi hyvä uutinen, koska Euroopan pakolaisongelma saattaisi keventyä hieman tulevaisuudessa. Toivottavasti ei vaan sen vuoksi käy JFK:t. Kaikkein huonoin vaihtoehto meillekkin olisi, jos Hillary R. Clinton voittaisi 2020 ja lisäisi tai pitkittäisi sotia entisestään.

Tapio Meriluoto

Harry on aivan oikeassa.

Jo siitä lähtien, kun Donald Trump vuonna 2015 ilmoitti tavoittelevansa republikaanipuolueen presidenttiehdokkuutta, on amerikkalaisessa valtamediassa esiintynyt lukuisia spekulointeja ja "asiantuntijalausuntoja", joiden mukaan Trump ei muka olisi lainkaan tosimielellä hommassa mukana, vaan tulee jossain vaiheessa hyppäämään sivuun.

Tätä samaa hölynpölyä on sitten jatkunut vuodesta toiseen. Edes Trumpin vaalivoitto ei muuttanut asiaa miksikään, vaan edelleenkin riittää näitä "asiantuntijoita", jotka milloin mihinkin verukkeeseen nojaamalla väittävät "tietävänsä", että Trump siirtyy ihan kohta sivuun...

Näitä höpöhöpö-lausuntoja suomalainen valtamedia sitten innolla lainaa ja toistelee niiden sanomaa omilla palstoillaan.

Ja perään liitetään ihan pokkana leima: "Vastuullista journalismia".