Maanantai 17.6.2019

EU:n brexit-neuvottelija: EU:n ja Britannian suhde voidaan neuvotella uusiksi – brexit-sopimusta ei

Luotu: 
16.1.2019 10:33
Päivitetty: 
16.1.2019 12:04
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier. Arkistokuva.
|

Euroopan unioni on valmis neuvottelemaan Britannian kanssa uuden suhteen toisen näköiseksi, jos Britannian hallitus pystyy tarkastelemaan uudelleen aiemmin ehdottomina pitämiään vaatimuksia. Näin arvioi EU:n pääneuvottelijana brexit-neuvotteluissa toiminut Michel Barnier uutistoimisto Reutersin mukaan. Barnier puhui keskiviikkona Euroopan parlamentissa Strasbourgissa.

Barnierin mukaan Britannia voi valita ja pysyä tiiviimmin kiinni EU:ssa tulevaisuudessa eikä lähteä tulliliitosta ja sisämarkkinoilta, kuten Britannian hallitus on toistaiseksi halunnut. Barnierin mukaan tarjolla olisi ”yksinkertainen, mutta ei vähäpätöinen vapaakauppasopimus.”

Päivitys: Barnier ei tarkoita kuitenkaan jo neuvotellun erosopimuksen muuttamista, toisin kuin tässä jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin. Hän ennemmin vihjaa, että erosopimuksen kylkeen laaditun poliittisen julistuksen voisi muuttaa.

Julistuksessa hahmotellaan, miltä EU:n ja Britannian kahdenvälinen suhde voisi näyttää brexitin jälkeen.

Barnier ei kuitenkaan peräänny siitä lähtökohdasta, että Irlannin saarelle ei saa muodostua fyysistä maarajaa.

Barnier kertoo pitävänsä ilman sopimusta tapahtuvan brexitin riskiä nyt korkeampana kuin koskaan aiemmin.

Britannian parlamentti hylkäsi pääministeri Theresa Mayn esittämän neuvottelutuloksen tiistai-iltana murskaluvuin, ja uuden sopimuksen syntymistä ja läpimenoa parlamentissa ennen maaliskuun lopulle asetettua eropäivää pidetään epätodennäköisenä.

Euroopan parlamentin suurimman puolueryhmän EPP:n johtaja Manfred Weber taas totesi omalta osaltaan keskiviikkona, ettei hän näe mahdollisuutta uusiin neuvotteluihin Britannian kanssa tiistain äänestyksen jälkeen.

Päivitys klo 12.04: Juttua muutettu väärinymmärryksen vuoksi. Barnier ei kannata uusia neuvotteluita vaan brexitin jälkeisen suhteen muokkaamista. Korjattu myös Weberin puoluekanta oikeaksi.

LUE LISÄÄ:

”Britannia jättää lopullisesti EU:n sisämarkkinat – myrkkyä 15 000 suomalaisyritykselle”

Donald Tuskilta vihjaus briteille: ”Jos sopimus on mahdoton eikä kukaan halua sopimuksetonta eroa niin…”

Ex-diplomaatti: Brexit-sekoilu ei ole enää Britannian sisäinen asia – ”EU:n tutkittava kansanäänestyksen mitätöimistä”

Brexit: Historiallisen tappion kärsinyt May saanee jatkaa – miten umpisolmu aukeaa?

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit