Lauantai 20.4.2019

EU harkitsee lisäaikaa Britannialle

Luotu: 
21.3.2019 20:38
  • Kuva: EPA
    Kuva
|

Kauppalehden näkemän päätösluonnoksen mukaan EU-johtajat olisivat antamassa Britannialle brexit-lisäaikaa 22. toukokuuta saakka.

EU-maat eivät halua antaa enempää lisäaikaa, sillä oletuksena on, että Britannia ei aio järjestää EU-vaaleja.

EU-vaalit pidetään EU-maissa 23.-26. toukokuuta välisenä aikana.

Lisäajan saamisen ehtona on, että neuvoteltu erosopimus menee läpi brittiparlamentissa.

EU-johtajat toistavat, että itse erosopimus ei ole neuvoteltavissa uudestaan.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Minusta sekä Euroopalle, Britannialle itselleen ja muullekin maailmalle olisi eduksi jos Britannia pysyisi EU jäsenenä.
Toki Englannissakin opiskelleena ja työtä tehneenä jo ennen EU aikoja, ymmärrän brittien turhautumiosta EU direktiiveihin ja lobattuun politiikkaan. Monet suuret heikkoudet EU'ssa, kuten Unioniin maahantulo ja energiapolitiikka, hyvin pitkälle myös maatalouspolitiikka ovat itse ahterista
Sittenkin olisi etujen vuoksi parempi yrittää parantaa unionia sisältä kuin hiippailla siitä pois. Sillä vain edistetään Euroopan ja unionin hajoittajien kuten Trumpin ja Putinin etuja 100% omaksi tappioksi

Erkki Vainionpää

Vahinko sekä Britannialle että Euroopalle. Turha tässä nyt on tätä tragediaa pitkittää. Cameron neuvotteli parhaan iltalypsyn ikinä Britannialle ennen kansanäänestystä ja sen porukka hylkäsi. Britannia haluaa mannermaasulkemusta ja tullirajaa. Napoleon voitti. Britannia joutuu Euroopasta ulos. Se ei halua taloudellista yhteistyötä Euroopan kanssa, vaan käpertyä omaan erinomaisuuteensa ja kuihtua pois.
No, ehkä sopimuksettoman äkkieron ja kaaoksen jälkeen palataan jonkinlaiseen järjelliseen yhteistoimintaa.

Timo-Pekka Mustakallio

"EU harkitsee"? Britit äänestivät 2016 vain jep-Brexitistä tai noup-Brexitistä. Äänestyksessä ei ollut vaihtoehtoja kuin hierontasalongissa: ei siis hard-tai soft-Brexitiä, kuumakivi-Brexitistä tai thai-Brexitistä.

On EU:n itsepetosta jos se kuvittelee, että "bad faith"-Barnierin sanelusopimus Mayn kanssa (joka pelaa hiljattain paljastuneen May/Merkel-diilin perusteella molempien puolien puolesta) kelpaisi kolmanbella kerralla parlamentille, joka on jo kahdesti hylännyt sen murskaavin lukemin, kuin ihmeen kaupalla muuttaisikin äkisti mielensä. Miksi liioin lykätä asiaa, kun tuo polku ei vie minnekään... puhumattakaan uudesta kansan äänestyttämisestä? "No means no", ja maaliskuun 29. päivänä sanotaan "fare thee well", niin kuin enemmistö kesäkuussa 2016 äänesti.

Asioista olisi kenties voitu sopia sivistyneesti, mutta EU valitsi vastaneuvottelijaksi hyvinkin tahdittomasti ranskalaisen (vaikeasta maiden historiasta piittaamatta, "surrender-May":n falskiin peliin luottaen?), ja yritti pärjätä neuvolleluissa bluffia & pelottelulla. Vaikuttaa, ettei sopua tosiasiassa tavoiteltukaan... ja kas, sellaista ei sitten saatukaan.

EU - kuin ylpeä Ranskan laivasto, joka hävisi useimmat meritaistelunsa - purjehtii hard Brexit-tapauksessa yhä suurempaan vaaraan: Iso-Britannia pärjää EU-shikaaneista huolimatta Brexitin jälkeen ihan ookoo, eli on signaali muillekin EU-maille lähteä unionista kovalla ryminällä ja ilman seremonioita (vaikkapa EU-pompotteluun perin tympääntyneet Visegrad-maat). Unioni näyttäisi todella saavan jo kauan kärttämänsä Monnet-henkisen kriisin, jolla se kuvitteli "niksauttavansa kasaan" laajalti inhotun liittovaltionsa... mutta kriisi onkin vain kriisi, ja Brysselin hovi pyyhitään sen aikana historian roskakoriin. Se siitä "ikuisesta ja peruuttamattomasta"... kun taas "there will always be an England" tuntuu jatkossakin pitävän paikkansa. Parempia kapteeneja heillä valtakuntansa ruorissa, otaksuisin, tai ainakin onnekkaita.