Maanantai 17.6.2019

Vaatimukset Donald Trumpin virkasyytteestä kovenevat – Oikeustieteilijä: ”Lykkäämisessä ei enää ole mitään järkeä”

Luotu: 
20.4.2019 09:38
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Donald Trump.
|

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä senaattori Elizabeth Warren vaatii presidentti Donald Trumpin asettamista virkasyytteeseen erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnan vuoksi.

”Muellerin raportti osoittaa faktojen kautta, että vihamielinen ulkomainen hallitus hyökkäsi vuoden 2016 vaaliemme kimppuun auttaakseen Donald Trumpia ja Donald Trump otti tuon avun vastaan.  Noustuaan valtaan Donald Trump häiritsi tutkintaa tuosta hyökkäyksestä”, hän kirjoittaa Twitterissä.

”Väärinkäytöksen vakavuus edellyttää, että vaaleilla valitut edustajat molemmista puolueista jättävät sivuun politiikan ja tekevät perustuslaillisen velvollisuutensa. Se tarkoittaa, että edustajainhuoneen on aloitettava virkasyytemenettely Yhdysvaltain presidenttiä vastaan”, hän jatkaa.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Laurence Tribe kiittää Warrenia ja sanoo, että Trumpin virkasyyteprosessin aloittava kuuleminen on järjestettävä mahdollisimman pian. 

”Prosessin lykkäämisessä ei enää ole mitään järkeä. Se olisi myös poliittisesti epäviisasta”, hän kommentoi Twitterissä.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Myös toinen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä, San Antonion pormestari Julian Castro sanoi perjantaina, että virkasyytemenettelyyn olisi aihetta.

”Robert Mueller jätti tämän selvästi kongressin käsiin”, hän toteaa.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Trump saa kovaa arvostelua osakseen myös omassa puolueessaan republikaaneissa. Puolueen entinen presidenttiehdokas, senaattori Mitt Romney kuvailee presidentin toimintaa kuvottavaksi.

”Minua kuvottaa se, kuinka laajaa ja kokonaisvaltaista epärehellisyyttä ja harhaanjohtamista maan korkeimmissa viroissa olevat henkilöt, presidentti mukaan lukien, ovat harjoittaneet”, Romney sanoo tiedotteessaan.

Hän kertoo tyrmistyneensä myös siitä Muellerin raportin paljastuksesta, että Trumpin kampanjaväki tiesi hyötyvänsä Venäjän vaalivaikuttamisesta.

”Kukaan heistä ei mennyt kertomaan siitä Yhdysvaltain viranomaisille. Ja kampanjapäällikkö edisti aktiivisesti Venäjän intressejä Ukrainassa”, Romney kommentoi viitaten Paul Manafortiin.

Lue myös: Trump-tutkintaa koskenut raportti kuohuttaa – Tutkija: ”Kuinka alas Yhdysvaltain presidentti voi vajota?”

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Kaarle Akkanen

Päivän Trump. Olemme todella hyvin perillä demokraattien ja heidän medioidensa viime hetken liikkeistä. Ehkä paremmin kuin Yhdysvaltalaiset itse noin yleensä? Mitä naapurimaissamme tapahtuu on jo toinen, vähemmän kiinnostava asia?!

Raimo Laine

Vasta nyt saatiin selvitettyä, että Venäjä oli vaikuttanut vaaleihin, vaikka tosin Trump ei ollut tässä mukana.
Mitähän Trump sitten teki väärin ? Posketon ja hysteerinen syyttely vain jatkuu. Ovatko amerikkalaiset
jo täysin tärähteneitä ?

Timo-Pekka Mustakallio

Demokraateilta "marmorikuulat hukassa"?

Venäjän mahdollinen "vaikuttaminen" (vaiko kuitenkin vain huono ehdokas, hullumummo Hillary?!) menee silloisen presidentti Zeron piikkiin. Obama lie saanut tietoa jos tuota "vaikuttamista" olikaan (tältäkin kantilta tuskin oli), mutta tapansa mukaan hän istui kättensä päällä, eikä tehnyt mitään. Oli muita kiireitä kuten taivaanrannan tapiseeraamista, as usual.

Mueller tukijoukkoineen ei pystynyt aineiston avulla rakentelemaan ainuttakaan syytettä jota ei olisi välittömästi (ilman oikeudenkäyntiä) naurettu ulos tuomioistuimessa. Yrityksen puutteesta ei ollut kyse, vaan keissiä ei nyt vaan ollut. Raporttiin on kuulemma kirjoitettu demokraattien vaatimuksesta triviaalisia juttuja... joista niistäkään ei löytynyt ainesta lähteä katsomaan oikeudessa kuis käy. Moni uumoilee sen sijaan tuleeko vastahyökkäys perättömistä ellei tekaistuista "todisteista", kun peliväline on lentänyt Trumpin puolelle pelikenttää.

Tällä välin, toisaalla... koko maailma katselee tätä farssia, estotonta ja sekopäistä likapyykin julkista ja julkeaa pesemistä ällistellen. Eikö demokraateilla kiihkossaan, hydteriassaan, ole enää järjen häivääkään? Ei riitä, että Trump - borderline nutcase- valittiin, ja että hänen sekoileva hallintonsa tekee hirvittäviä virheitä Yhdysvaltojen tappioksi (arabimaailmassa, joka etsii fiksumpia kumppaneita, yhtenä esimerkkinä)... vaan demokraattien touhut osoittavat, ettei heidänkään riveistään löydy vaihtoehtoa. USA:n arvovalta, uskottavuus: mitä jää kun ne menetetään? Ydinaseillako tuo entinen suurvalta aikoo pakottaa sille selkänsä kääntäneet valtiot (monet entisiä ystäviä) tahtoonsa? Bye bye, ihmiskunta?

Farssin lopputulos varmistanee Trumpin toisen presidenttikauden, sillä kukapa täysjärkinen haluaisi enää yrittää vetää Trumpin kaudella akseleitansa myöten jo nyt kuraan vajonneen suurvallan takaisin kuivalle maalle... jos tuo enää onnistuukaan? Olihan jo vuonna 2016 silmiin pistävää, ettei "suuren ja mahtavan""maan johtoon ollut tarjolla nuoria dynaamisia osaajia, vaan valittavaksi jäi vain huippauskohtauksia saava mummo tai tv-viihdevaari... hyvin outoa?!? Oliko maa jo silloin niin pahassa umpikujassa, ettei kukaan ammattilainen halunnut liata käsiään, uhrata karriääriään? Edes vallankumous ei taida enää pelastaa, eikä Jenkkilä taida olla kumouksellista sorttia muutenkaan.

Vaikea olla muuta kuin huolissaan miten tämä "lopunajan meno" päättyykään, kun sen ratkaisemiseen tarvittava laaja yhteistyö ja hyvä tahto vähenevät, ja rintamalla kaivetaan yhä syvempiä poteroita... eikä ainoastaan demokraattien ja republikaanien, vaan myös hiipuvan suurvallan ja sen väkevästi nousevien haastajavaltojen välillä?!