Torstai 23.5.2019

Sri Lankan iskut vaatineet lähes 300 uhria - Poliisi varoitti 10 päivää sitten

  • Kuva: EPA / M.A. Pushpa Kumara
    Kuva
    Sri Lankan poliisi kertoi pidättäneensä 24 ihmistä räjähdyksiin liittyen. Mikään taho ei ole vielä ilmoittautunut tekijäksi, mutta turvallisuusasiantuntijat arvelevat iskun takana olevan paikallinen ääri-islamistiryhmittymä.
|

Sri Lankan sunnuntain iskuissa kuolonuhrien määrä on noussut 290 ihmiseen ja haavoittuneita yli 500. Kuolleiden joukossa on useita eri kansalaisia.

Sunnuntai-aamuna ympäri Sri Lankaa kirkoissa ja turistien suosimissa hotelleissa räjähti. Pommeja oli yhteensä kahdeksan, joista suurin osa räjähti aikaisin aamulla Suomen aikaa.

Lisäksi pääkaupunki Colombon lentokentälle johtavalta tieltä löydettiin sunnuntai-iltana kotitekoinen pommi, jonka maan ilmailuviranomaiset tekivät vaarattomaksi.

Lentokenttä on jo auki, mutta matkustajien on tultava kentälle neljä tuntia aikaisemmin kiristyneiden turvatoimien takia. Eilen voimassa ollut ulkonaliikkumiskielto on poistettu.

Maassa arvellaan olevan parhaillaan ainakin kaksi sataa suomalaista matkailijaa. Tiettävästi iskuissa ei menehtynyt yhtään suomalaista. Ulkoministeriö on kehottanut välttämään tarpeetonta matkustamista maahan.

Maan poliisi kertoi pidättäneensä 24 ihmistä räjähdyksiin liittyen. Mikään taho ei ole vielä ilmoittautunut tekijäksi, mutta turvallisuusasiantuntijat arvelevat iskun takana olevan paikallinen ääri-islamistiryhmittymä.

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan poliisi varoitti turvallisuusviranomaisia 10 päivää sitten paikallisen radikaalin islamistiryhmän National Thowheeth Jamanin mahdollisesta hyökkäyksestä. Viranomaiset eivät kuitenkaan reagoineet varoitukseen.

Sri Lankan väkivalta loppui vasta kymmenen vuotta sitten, kun maan sisällissota tamilisissien ja hallituksen välillä raukesi. Sodan loppumisen jälkeen saari on ollut verraten rauhallinen ja sen talous on kasvanut etenkin turismista.

Lue myös: 

Sri Lankassa lomaileva suomalaisturisti: ”Tällä hetkellä näyttää ihan normaalilta ulkona”

”Murhia, sekasortoa ja anarkiaa” – Ainakin 100 kuollut Sri Lankan räjähdyksissä

 

Jaa artikkeli: