Keskiviikko 19.6.2019

Trumpin uusi tulliuhkaus pelästytti – pörssit sukeltavat

  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
|

Donald Trump uhkaa Kiinaa kovemmilla lisätulleilla. Kiina uhkaa peruuttaa tälle viikolle suunnitellut kauppaneuvottelut.

Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota on kiihtymässä uudelleen, kun presidentti Donald Trump uhkaa kiristää Yhdysvaltain Kiinaa vastaan asettamia rankaisutulleja.

Trump twiittasi sunnuntai-iltana Suomen aikaa, että Kiinan tuotteille asetetut tullimääräykset kiristyvät. Trump uhkasi myös lisätulleilla.

”Kymmenen prosentin tulli nousee 25 prosentiin perjantaina. 325 miljardin dollarin arvosta Kiinan tuontia on ollut tullivapaata, mutta tulli asetetaan pian 25 prosentin suuruisena”, Trump kertoi Twitter-viestissään.

Trump muistutti Twitterissä, että kymmenen viime kuukautta Yhdysvalloilla on ollut Kiinaa vastaan voimassa 250 miljardin dollarin rankaisutullit. Niistä 50 miljardia kohti tulli on ollut 25 prosenttia ja 200 miljardia kohti 10 prosenttia.

Trumpin mukaan 10 prosentin tuontitullien korotus 25 prosenttiin on seurausta Kiinan edustajien viivyttelystä kauppaneuvotteluissa. Korotuksen oli määrä tulla voimaan vuoden alussa, mutta neuvotteluiden edistymisen vuoksi Trump päätti pitää tullit ennallaan.

Trumpin ilmoitus koventaa Kiina-tulleja on yllätys, sillä Yhdysvaltain ja Kiinan ennakoitiin saavuttavan tämän viikon aikana sovun kauppakiistoissa. Alun perin Kiinan 100-henkisen neuvotteludelegaation piti matkustaa keskiviikkona Washingtoniin neuvottelemaan kauppasopimuksen viimeiset palat valmiiksi.

Medialähteiden mukaan Kiina harkitsee nyt peruuttavansa tämän viikon neuvottelut peruutetaan. Näissä neuvotteluissa olisi ollut tarkoitus sopia myös presidentti Trumpin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin välisestä kokouksesta, jossa kauppasopimus olisi allekirjoitettu.

Yllättäen uudelleen eskaloitunut kauppakiista on aiheuttanut maailman osakemarkkinoilla silmiinpistävän suurta heittelyä. Manner-Kiinassa osakeindeksit tippuivat maanantaina lähes 6 prosenttia ja Hongkongissa yli 3 prosenttia. Tokiossa pörssi on kiinni pyhäpäivän vuoksi.

Yhdysvaltain pörssien indeksiliikkeitä ennakoivat osakefutuurit olivat kello 8 aikaan noin 2 prosenttia miinuksella.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Jukka Mattsson

Oisko pohjois korean lisääntyneellä osuutta kyseiseen lusätulliin?

Kulisseissa luvattu liennyttää mutta eipä ole saatu kuin hetken hiljaisuus joka päättyi Putinin vieraliluun.

Onko siis Venäjä vahvempi vaikuttaja kuin Kiina?

Mikko Toivonen

Siinä taidetaan kyllä kuitenkin noudattaa toista luonnonlakia eli: Kun lainaat vähän rahaa pankista, olet pankista riippuvainen, mutta kun lainaat paljon rahaa pankista, kuten US nyt Kiinasta, niin pankki on riippuvainen sinusta

Tuomas Sikander

Toivotaan että lehmäpojan ja sen juutalaisen propagandaioimiston moninaiset ja yli-innokkaat saarrot kokevat kansainvälisen inflaation ja niillä pyyhitään keltaista ja valkoista hanuria.
Jotta YK:n laeilla ja sopimuksilla olisi jotakin käytännön merkitystä, pitäisi mm. Apartheid-Israelin jo olla täydellisessä kansainvälisessä kauppasaarrossa ja tiukassa itseään sivistysmaina pitävien valtioiden boikotissa .
._.