Maanantai 17.6.2019

Matteo Salvinin raju maahanmuuttoon liittyvä ehdotus sai hallituksen takajaloilleen - ”Näin ei voi jatkua”

Luotu: 
22.5.2019 18:50
  • Kuva: EPA / Ettore Ferrari
    Kuva
    Matteo Salvini.
|

Italian sisäministerin ja äärioikeistopuolue Legan puheenjohtaja Matteo Salvini on saanut osakseen ankaraa vastustusta hallituskumppani Viiden tähden liikkeestä ja pääministeri Giuseppe Contelta.

Salvini haluaa saada Italian rannikolle tulevat siirtolaislaivat suoraan sisäministeriön määräysvallan alaisiksi. Ehdotus on johtanut niin laajaan eripuraan, että Conte on keskiviikkona pyytänyt presidentti Sergio Mattarellaa puuttumaan asiaan.

Viiden tähden liikkeen poliittinen johtaja Luigi Di Maio sanoi keskiviikkona, että Salvinin ehdotuksen perustulainmukaisuus tulee selvittää. Salvini puolestaan haluaa asiasta parlamentin päätöksen vielä ennen ensi sunnuntain eurovaaleja, koska maahanmuutto on Legalle äärimmäisen tärkeä vaaliteema.

”Jos asiaa ei käsitellä ennen sunnuntaina, haluan ainakin tietää, miksei”, Salvini kommentoi keskiviikkona Corriere della Seralle.

Samaan aikaan Salvinin oikeaksi kädeksi kuvattu Legaa edustava valtiosihteeri Giancarlo Giorgetti on vihjannut suorin sanoin hallitusyhteistyön loppumisesta.

”Jos haluamme, että meillä on hallitus, joka tekee muutoksia, sen on tehtävä asioita eikä vain vastustettava kaikkea. Sanon tämän viikkoja jatkuneiden erimielisyyksien jälkeen. Näin ei voi jatkua. Jos yhteisymmärrystä ei löydy, emme voi jatkaa”, hän sanoi ulkomaiselle medialle pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Giorgetti on myös syyttänyt pääministeri Contea Viiden tähden liikkeen puolelle asettumisesta. Conte on muodollisesti sitoutumaton ja tuli pääministerin tehtävään politiikan ulkopuolelta.

Lue myös: Varoitus koko Euroopalle: Matteo Salvini harkitsee temppua, josta seuraisi iso rytinä

Matteo Salvini on kuitenkin keskiviikkona vakuuttanut hallitusyhteistyön jatkuvan.

”Hallitus ei kaadu, vaan jatkaa eteenpäin maaliskuuhun 2023 asti”, hän totesi Corrierelle. 

Maaliskuulla 2023 Salvini viittaa Italian seuraaviin parlamenttivaaleihin.

Viiden tähden liikkeen Luigi Di Maio linjasi keskiviikkona, että hallitus voi jatkaa, jos se puuttuu korruptio-ongelmiin. Tämä on suora piikki Legalle, jonka europarlamentaarikot ovat viime viikkoina olleet epäiltyinä lahjonnasta ja mafiayhteyksistä. Salvini on kuitannut asian ilmoittamalla luottavansa alaisiinsa.

Italiassa uskotaan yleisesti, että Salvini kaataa hallituksen eurovaalien jälkeen, etenkin, jos Lega saa vähintään 35 prosentin kannatuksen.

Maahanmuutto on aikaisemmin aiheuttanut jännitteitä Legan ja Viiden tähden liikkeen välille. Salvini on estänyt ihmisten maihintulon siirtolaislaivoista Italiaan useamman kerran ja ollut asian vuoksi myös rikostutkinnan kohteena. Presidentti Mattarella on kumonnut Salvinin päätöksen ainakin kerran. 

Lue lisää:

 Maahanmuuttopolitiikan vuoksi rikostutkintaan joutunut Italian sisäministeri:”Häpeällistä, minua ei pysäytetä”

Italia pysäytti oman rannikkovartiostonsa aluksen: Siirtolaiset jumissa

Salvinin ongelma hallituksessa on se, että Viiden tähden liikkeellä on Legaa enemmän paikkoja parlamentissa. Jos hän aikoo kaataa hallituksen, hän tarvitsee kumppanikseen vähintään Silvio Berlusconin johtaman Forza Italian ja vielä Legaakin oikeistolaisemman Fratelli d’Italian. Berlusconi on kuitenkin asettanut tiukat reunaehdot uudelle yhteistyölle Legan kanssa ja haluaa esimerkiksi talouspolitiikkaan lähes 180 asteen muutoksia.

Lue myös:

Silvio Berlusconilta viesti koko Euroopalle: EPP:n hylättävä sosialistit ja liittouduttava populistien kanssa

Jaa artikkeli:

Kommentit

Esko Riikonen

"Jos nyt olisi todellinen vaara sodasta tai sota-aika, niin maapetossyytteitä varmaan luettaisiin, sillä vehkeily Venäjän kanssa on ylittänyt jo siedettävyyden."

Mistä maasta on kyse. Jos tarkoitat Suomea, niin kerro syytettävät.

Minusta vihjailu on turhaa, tällä palstalla voi asiat sanoa suoraan.

Arvi Hagelin

EU on puuttunut kansallisen lainsäädännön liberalisoimiseen kansalaisoikeuksia loukkaavalla tavalla. Kansallisen lainsäädännön tulee turvata ensisijaisesti kansalaistensa edut ja oikeudet eikä jakaa etuja ja oikeuksia ulkomaalaisille muodollisen maahantulon perusteella.