Lauantai 20.7.2019

Puolue vaati Ruotsia ottamaan eurot käyttöön – DN: Uhkaa nyt pudota kokonaan EU-parlamentista

Luotu: 
24.5.2019 12:07
  • Kuva: EPA / LESZEK SZYMANSKI
    Kuva
    Arkistokuvassa liberaalien europarlamentaarikko Cecilia Wikström.
|

Ruotsin eurooppamyönteisimpänä puolueena pidetty liberaalit uhkaa menettää molemmat paikkansa Euroopan parlamentissa, selviää Dagens Nyheterin teettämästä mielipidemittauksesta.

Gallupin mukaan liberaaleja kannattaa 4,5 prosenttia ruotsalaisista, kun edellisissä vaaleissa puoluetta kannatti 9,9 prosenttia äänestäjistä. DN:n paikkaennusteessa 4 prosentin äänikynnyksen kanssa kamppaileva puolue saisi kuitenkin yhden paikan.

Kevään eurovaalien alla liberaalit on kampanjoinut muun muassa kannattamalla Ruotsin eurojäsenyyttä.

”Ruotsi ja ruotsalainen kauppa häviää, kun pysytään euroyhteistyön ulkopuolella ja tilanne uhkaa heikentyä yhä entisestään, kun Iso-Britannia jättää EU:n ja häviämme tärkeän liittolaisen. Mikään muu kysymys ei ole niin ratkaiseva Ruotsin aseman kannalta eurooppalaisessa yhteistyössä. Siksi liberaalit haluaa Ruotsin ottavan euron käyttöön”, liberaalit toteaa vaaliohjelmassaan.

Liberaalien kannatusta on heikentänyt DN:n mukaan kohu puolueen nykyisen europarlamentaarikon Cecilia Wikströmin ympärillä. Wikström oli puolueen vaalilistan kärkiehdokas, mutta SVT:n paljastettua hänen huomattavat sivutulonsa kahden yrityksen hallitustyöstä Wikström siirrettiin sivuun puolueen vaalilistalta.

Lisäksi liberaalit irtautui porvariblokista, kun se päätti tukea sosiaalidemokraattien Stefan Löfvenin vähemmistöhallitusta oppositiosta käsin. Sen ennakoidaan pitävän nykyiset viisi paikkaansa EU-parlamentissa.

DN:n gallupissa Ruotsin sdp on pitänyt paikkansa suosituimpana puolueena. Sen eurovaalikannatus on nyt 23,9 prosenttia. Eniten kannatustaan ovat nostattaneet ruotsidemokraatit ja kristillisdemokraatit, joiden molempien ennakoidaan saavan kolme paikkaa.

Liberaalien ohella kannatustaan ovat selvästi menettäneet Ruotsin vihreät, joka on menettämässä kaksi paikkaa nykyisestä neljästä sekä feministit, joka uhkaa pudota kokonaan EU-parlamentista.

Jaa artikkeli:

Kommentit