Keskiviikko 16.1.2019

Absurdi tilanne: kuin kylmä sota olisi palannut

Jaa artikkeli:
Luotu: 
18.6.2013 19:15
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Qusairin kaupungin jälleenrakennustyöt alkoivat rankkojen taisteluiden jälkeen. Kaupunkia piiritettiin useita viikkoja ennen kuin hallinnon joukot valtasivat sen.
|

Länsimaat ja Venäjä hakevat päättäväisesti yhteistä kantaa Syyrian sisällissodan lopettamiseksi. Tänään Britanniassa järjestetty G8-maiden kokous keskittyi paljolti Syyria-kysymyksen ympärille.

Samaan aikaan vanhat suurvallat Yhdysvallat ja Venäjä ovat ajautuneet omituiseen tilanteeseen. Yhdysvallat ilmoitti viime viikolla aloittavansa asetoimitukset Syyrian oppositiojoukoille. Venäjä puolestaan aseistaa presidentti Bashar al-Assadin hallinnon joukkoja.

Presidentti Vladimir Putin varoitti länsimaita ”harkitsemaan tarkasti” toimintaansa Syyriassa. Putin painotti, että Venäjän asetoimitukset Syyrian hallinnolle täyttävät kansainvälisen oikeuden kriteerit.

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat kertomansa mukaan saaneet todisteita kemiallisten aseiden käytöstä Syyriassa. Tällä hetkellä todisteita kerrotaan olevan vain Assadin hallinnon sotarikoksista. Kuitenkin joidenkin lehtitietojen mukaan myös oppositiojoukot olisivat onnistuneet hankkimaan käyttöönsä kemiallisia aseita.

Britannian pääministeri David Cameron painotti kokouksen päätteeksi länsimaiden ja Venäjän yhteistä halua lopettaa väkivaltaisuudet ja sotatoimet Syyriassa. Kahden valtablokin välillä on kuitenkin ristiriitaa siitä, mitä Syyrian sodan loppuminen tarkoittaisi Assadille.

Länsimaat ja arabimaiden yhteisö ovat vaatineet presidentin hallinnon luopumista vallasta. Venäjä tukee edelleen Assadia.

Jos länsimaat aikovat puuttua sotilaallisesti Syyrian konfliktiin, tarvitsevat ne YK:n turvallisuusneuvoston luvan toimilleen.

Sisällissotaa on paennut jo noin 1,4 miljoonaa ihmistä, kertoo YK:n pakolaisjärjestö. Assadin hallinnon sotatoimet ovat kohdistuneet pääosin siviilien asuttamiin kaupunkeihin, joihin oppositiojoukot ovat ryhmittyneet.

Paikat: 
Jaa artikkeli: