Keskiviikko 15.8.2018

Yahoo: Jos puhuisimme NSA:sta, USA pistäisi vankilaan

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.9.2013 07:36
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayer avautui teknologiakonferenssissa Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:n vaatimusten ongelmallisuudesta.
|

Verkkopalveluyhtiö Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayer on puolustautunut syytöksiltä, joiden mukaan teknologiayhtiöiden olisi tullut kertoa kansalaisille Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:n harjoittamasta vakoilusta ja vakoilujärjestelmien pystyttämisestä.

NSA-vuotaja Edward Snowdenin dokumentit ovat paljastaneet, että virasto on muun muassa painostanut teknologiayhtiöitä jättämään tuotteidensa tietoturvaan ”takaportteja” NSA:n vakoilutoimia varten.

Yahoon Mayer vastasi San Franciscossa järjestetyssä teknologiakonferenssissa kritiikkiin vaikenemisesta, kertoo brittilehti The Guardian.

–Salatun tiedon julkaiseminen on maanpetos ja siitä joutuu vankilaan, Mayer sanoi.

Hän korosti olevansa ylpeä siitä, että hänen yhtiönsä on alusta alkaen suhtautunut ”skeptisesti” NSA:n vaatimuksiin.

Yhteisöpalvelu Facebookin Mark Zuckerberg tuki Mayeria. Zuckerbergin mukaan hallitus ”mokasi” tasapainotellessaan kansalaisten suojelun ja yksityisyyden välillä.

The Guardianin mukaan teknologiayhtiöt hakevat Yhdysvalloissa oikeutta julkistaa tiedon siitä, kuinka paljon ne saavat erilaisia tietovaatimuksia NSA:lta. Tällä hetkellä laki kieltää määrien julkistamisen. Yahoo haki tätä oikeutta jo vuonna 2007.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Lauri Furtato

Eihän neuvostoliitto ollut puoliakaan tuosta! P-Koreassakin ovat kateellisia. Tulevaisuudessa poliisia ei nähdä ehkä kadulla mutta lentäviä vastineita ja näihin on kuulemma jo ainakin Usassa hyväksyntä. "Turvallisuus" on aivan samaa mitä me näemme järjettömässä kontrolloinnissa euroopassakin. Saadaan ihmiset toimimaan halutulla tavalla pienen eliitin eteen ja ihmiset kyttäävät toistensa rikkeitä kuin ddr:sä konsanaan.