Sunnuntai 26.5.2019

Yllättävä tunnustus Iranilta: ”Ääniä enemmän kuin äänestäjiä”

Luotu: 
22.6.2009 14:27
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Iranin vaalien jälkeiset mielenosoitukset ovat kestäneet pitkään.

50:llä iranilaisella äänestysalueella annettujen äänien määrä ylittää alueella asuvien äänestäjien määrän, valtion vaaleja valvova viranomainen myönsi tänään yllättäen. Asiasta kertoo brittilehti The Times verkkosivuillaan.

Presidentti Mahmoud Ahmadinejadin pahin vastustaja Mirhossein Mousavi ja toinen vaalit hävinnyt kandidaatti ovat väittäneet, että annettujen äänien määrä ylittää paikkakuntien asukasmäärän peräti 170 äänestysalueella.

Hallituksen tekemästä tutkimuksesta tiedottanut Abbasali Kadkhodai sanoi valtiollisella tv-kanavalla, etteivät väitteet 170:stä alueesta pidä paikkaansa, vaan kyse on 50:stä alueesta.

Eilen brittiläinen tutkimuslaitos ilmoitti löytäneensä Iranin presidentinvaalien tuloksista huomattavia epäsäännöllisyyksiä ja epäilyttäviä muutoksia äänestyskäyttäytymisessä. Chatham House –laitoksen tutkimuksessa havaittiin tosin, että vain kahdessa vanhoillisessa maakunnassa äänestysvilkkaus oli yli sata prosenttia.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

DuPont

"B. GRAND CHESSBOARD: "Ääniä enemmän kuin äänestäjiä"

Näinhän oli asia molemmilla kerroilla Bushin tullessa valituksi ja monissa vaalipiireissä.

Siitä ei kuitenkaan otsikoita revitty."

USA:n vaalijärjestelmä perustuu siihen, että voittaja saa osavaltiosta kaikki äänet. Kokonaisäänimäärä ei merkitse, vaan osavaltiokohtaiset äänet. Tämän pitäisi kuulua yleistietouteen. Bush voitti tärkeimmissä osavaltioissa ja sai enemmistön valitsijamiehistä, vaikka kokonaisäänimäärässä jäikin hieman tappiolle.

Bushin voitossa ei ole lain kannalta mitään epäselvää, se oli täysin oikeudenmukainen. Toinen kysymys toki on se, onko järjestelmä paras mahdollinen?

Kyllä tuosta Bushin vaalivoitosta oli monilla suomalaisilla foorumeillakin kiivasta keskustelua, joten on typerää väittää, etteikö se olisi otsikoita repinyt.

Kalevi2

On mahdollista että nykyinen kuohunta johtaa Iranissa uutteen vallankumoukseen, jossa mullahit menettävät vallan. Perustelen kantani sillä, että Iranin hengelliset johtajat ovat sitoneet kohtalonsa Vaalin "voittajaan".
Saavat maistaa omaa lääkettä kuten kommunistit Itä-Euroopassa.