Keskiviikko 19.6.2019

Vandaalit räjäyttelevät liikennekameroita Ranskassa

Luotu: 
16.12.2007 19:04
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Liikenneruuhkia Pariisissa.

Itseään Ranskan Kansalliseksi Vallankumousarmeijaksi kutsuva ryhmä on räjäyttänyt seitsemän liikennekameraa ja vaatii valtiolta lunnaita toiminnan lopettamiseksi. Ranskan poliisi suhtautuu tapauksiin hyvin vakavasti, kertoo The Times verkkojulkaisussaan.

Ryhmä lähetti manifestimuotoisen vaatimuksensa sisäministeriölle viime lokakuussa. Julistuksessaan ryhmittymä vaati mahtipontisin sanankääntein valtiolta lopettamaan "kansalaistensa ryöstämisen", veroalennuksia sekä huomattavan summan rahaa toiminnan lopettamiseksi.

Viimeisin tuhoamisyritys tehtiin viime tiistaina lähellä Baillet-en-Francen kylää, noin 30 kilometrin päässä Pariisista. Ajastimesta ja sytyttimestä koostunut pommi, jolla liikennekamera oli tarkoitus tuhota, ei kuitenkaan lauennut. Sen huomasi teiden kunnossapitopartio ja paikalle kutsuttu poliisin räjähderyhmä hoiti pommin purkamisen.

Liikennekameravandalismi on Ranskassa ongelma. Niitä on tuhottu kymmenittäin vuoden 2003 jälkeen, jolloin ne otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. Vaikka ne ovat osoittaneet tehokkuutensa, monet pitävät niitä "epäranskalaisina" ja kansalaisvapauden vastaisina.

Paikat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

domino

Liikennekamera on mielenkiintoinen esimerkki siitä että ketä niitä oikeastaan tiellä ajavista haluaa. Tässäkin on yksi tapaus demokratiasta, että pitäisikö liikennekameroiden oikeus todeta ja todentaa kansanäänestyksillä tienkäyttäjien kesken. Joukkoliikennettä käyttävien arvio niiden tarpeellisuudesta on aatteellinen puolesta tai vastaan, koska heillä ei ole mitään hajua autolla ajosta.