Sunnuntai 27.5.2018

Mari Laukkanen jysäytti pommin, uran avausvoitto

Jaa artikkeli:
Luotu: 
17.3.2017 16:10
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Ampumahiihtourallaan Kaisa Mäkäräisen varjoon jäänyt Mari Laukkanen teki perjantaina Oslon Holmenkollenilla jättiyllätyksen. Laukkanen saavutti ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa oltuaan ykkönen 7,5 kilometrin pikakilpailussa.

Laukkanen ampui puhtaasti. Hiihtovauhti oli tällä kerralla kohdallaan, eikä Laukkaselle löytynyt haastajia.

Laukkanen oli aiemmin saavuttanut maailmancupissa yhden palkintosijan oltuaan muutama vuosi sitten Kontiolahdella kolmas. Tämän vuoden MM-kisoissa Hochfilzenissä Laukkanen sijoittui 15 kilometrin kilpailussa neljänneksi.

Laukkanen väläytteli vauhtiaan myös maastohiihdon MM-kisoissa Lahdessa. Hän oli sprinttihiihdon naisten kisassa paras suomalainen.

Mäkäräinen epäonnistui kisassa ammuttuaan ensimmäiseltä makuupaikalta kolme sakkoa. Samalla hän menetti mahdollisuutensa kunnon tulokseen.

Laukkaselle kulunut kausi on varmasti tuonut paljon itseluottamusta. Muutamat onnistumiset nostavat odotuksia Pyeongchangin 2018 olympiakisoihin.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Mikko Toivonen

Onnea Laukkaselle. Hänen mallinsa kertoo opiksi ja todeksi kaikille sen, että lopullinen osaaminen syntyy vasta vuosien omaan hommaansa keskittymisen jälkeen, eikä niinkään "akateemisia" lisätutkintoja hankkimalla
Riittää että on tekemisestään kovasti kiinnostunut ja haluaa osata sen.

Heikki Paananen

Nyt, kun talvilajit on saatu puhdistettua kemikaaleista, alkaa suomalaisiakin löytymään palkintosijoilta. Hieno suoritus!
Mäkihyppy on vielä hiukan taantumassa. Lajiin pitäisi saada lisää nuoria harrastajia. Ensitreeneihin tulemisen kynnys täytyy saada mahdollisimman alhaiseksi. Siitä se sitten lähtee.