Sunnuntai 19.11.2017

Jokereiden superlupausta verrataan Patrik Laineeseen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
21.8.2017 23:51
  • Kuva: USHL
    Kuva
|

Jokerit aloittaa kautensa jääkiekon KHL-liigassa keskiviikkona vierasottelulla Dynamo Minskiä vastaan. Maanantaina Jokereiden lehdistötilaisuudessa joukkuetta kehuttiin Jokereiden KHL-historian parhaaksi. Totuus selviää sitten, kun pelit alkavat.

Jokereissa on joka tapauksessa paljon mielenkiintoisia ja taitavia pelaajia, joista moni nähtäneen ensi helmikuussa Pyeongchangin olympiaturnauksessakin. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on 18-vuotias nummelalaishyökkääjä Eeli Tolvanen, jonka Nashville Predators varasi NHL:ään kesäkuussa ykköskierroksella.

- Hän on lahjakkaimpia nuoria pelaajia, joita olen valmentanut. Verrattavissa Patrik Laineeseen tai Jesse Puljujärveen. Hän voi kehittyä merkittäväksi pelaajaksi, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen Tolvasesta.

Tolvanen suunnitteli ensin pelaamista tällä kaudella yliopistokiekkoa Boston Collegessa. Hän ei saanut kuitenkaan opiskelupaikkaa, joten edessä oli aikainen ammattilaisura.

Edelliset kaksi kautta Tolvanen pelasi USHL-juniorisarjassa Sioux City Musketeersin joukkueessa.

- Totta kai on ihan erilaista pelata miehiä vastaan kuin pikkupoikia vastaan. Venäjällä pelaajat ovat vahvoja äijiä, joten ei tule helppoja iltoja. Jäällä kun on, tuntuvat kamppailut haastavilta. Se kehittää paljon, mikä on mukavaa, Tolvanen totesi KHL:n ja USHL:n eroista

Harjoitusotteluissa Tolvanen on ollut erittäin lupaava.

- Ehkä vähän on yllättänyt. Ajattelin vain, että pitää päästä mukaan ryhmään ja vakiinnuttaa pelipaikka. Kun on tullut onnistumisia, saa itseluottamusta ja se tuntuu hyvältä, kun saa onnistumisia, Tolvanen kommentoi vireestään.

Tolvanen antaa ymmärtää, että olisi 18-vuotiaana täysin valmis KHL:n kaltaiseen "äijäliigaan".

- Ei ole tullut mitään sellaista, että pitäisi hätänappulaa painaa.

Jokerit pelaa kahdeksan ensimmäistä otteluaan vieraissa.

- Ei ole kahdeksan pelin vieraskiertuetta tullut. Tulee olemaan varmasti raskasta, mutta hyvä, että se tulee alkukauteen, niin pääsee freesinä vetämään sen, Tolvanen sanoi odotuksistaan.

- On ollut paljon aikaa treenata ennen kauden alkua. Mutta hyvä olisi saada onnistunut startti, niin se tuo itseluottamusta joukkueeseen, Tolvanen jatkaa.

Suomeen Tolvanen kertoo palanneensa mielellään.

- Kaksi vuotta, kun on viettänyt tuolla Jenkeissä, niin ei hirveästi ole kotona ole kerennyt olemaan. Nyt olen päässyt käymään porukoiden luona ja olen nähnyt veljiä ja kavereitakin samalla. On se ollut mukavaa ja tuntuu, että päivätkin menevät vähän nopeammin.

Tolvanen paljastaa käyneensä lapsena paljon Jokereiden otteluissa.

- Pienenä tuli seurattua aika paljon Jokereiden pelejä, kun tänne pääsi Hartwallille katsomaan aika helposti. Tuntui, että siellä oli eniten porukkaa ja paras fiilis. Mutta kun Espooseen meni, ei voinut enää sanoa, että on Jokeri-fani. Mutta nyt ollaan takaisin täällä.

Jokerit ei ollut ainoa Tolvasen ainoa vaihtoehto.

- Olihan niitä aika paljon vaihtoehtoja, mutta tämä tuntui parhaalta. Se oli helppo päätös loppujen lopuksi, hän taustoitti.

Jokereiden valmentajan Jukka Jalosen oppeja Tolvanen kehuu.

- Hyvin tietää asioita. Voittava valmentaja. Pari maailmanmestaruutta hoitanut Suomelle. Hyvin olen päässyt mukaan hänen pelityyliinsä.

Yllätyksiä Jalosen metodeissa ei Tolvasen mukaan ole ollut.

- Aika perushommaa, mihin Suomessa olin aiemmin tottunutkin maajoukkueiden mukana. Ei mitään ihmeempää.

Jokereissa pelaa myös Sami Lepistön ja Peter Reginin kaltaisia kavereita, joilta Tolvanen saa arvokasta oppia.

- Huikeita kavereita. Auttavat jään ulkopuolella ja ovat semmoisia äijiä, joilta voi kattoa mallia. Jäällä näyttävät esimerkillään, miten toimitaan. Siellä ei hirveästi löysäillä. Hyvä, että on kokemusta mukana. Nuorena pelaajana voi ottaa oppia ja näkee, miten homma toimii.

Syyskuussa Jokerit pelaa Shanghaissakin. Red Star Kunlun järjestää kotiottelunsa Jokereita vastaan siellä.

- En tiedä, mitä voi odottaa. Eka kerta on, kun Kiinaankin lähden. Varmaan aika mielenkiintoinen reissu tulossa ja hieno kokemus, kun sinnekin asti pääsen käymään, Tolvanen sanoi.

Muutakin eksoottista on KHL-kaudella odotettavissa.

- On kuullut Siperian reissusta, että miinus kuuttakymmentä on, ja että toppatakit päällä nukutaan yöllä. Mutta innolla odotan, kun tulee kumminkin paljon hienoja kokemuksia ja paljon oppia tämän kauden aikana.

Tolvasen tavoitteena alkavalla kaudella ovat myös nuorten MM-kisat.

- Kaksikymppisten kisat Buffalossa. Viime vuonna jäi vähän hampaankoloon siitä turnauksesta, niin nyt on aika näyttää, missä me Suomi-kiekon kanssa ollaan. Meillä voi olla tosi hyvä joukkue siellä ja innolla odotan niitäkin kisoja.

Patrik Laine pelasi miesten MM-kisoissa jo 18-vuotiaana. Tolvasen tapauksessa Pyeongchangin olympiakiekosta tai ensi vuoden MM-kisoista puhuminen on toistaiseksi liian aikaista.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: