Maanantai 18.12.2017

JYPillä vahva alku Liigassa, Jukuritkin voitti viimein

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.9.2017 22:56
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Legendaarisen Jarkko Immosen riveihinsä takaisin saanut JYP on aloittanut kautensa jääkiekon Liigassa ryminällä. Tiistaina kärkiottelussa JYP voitti Lukon Jyväskylässä 4-1 ja säilytti paikkansa sarjataulukon kärjessä.

- Ei vieläkään mikään huippupeli, mutta ihan hyvä kuitenkin. Vaikka ollaan voitettu, niin aika kyseenalaisia pelejä on ollut. Me on paljon menetetty kiekkoja ja annettu vastustajalle paikkoja sitä kautta. Nyt kuitenkin pelattiin aika tasapainoinen ottelu. Lukko ei oikein päässyt kääntämään eikä käyttämään omia vahvuuksiaan, kommentoi Immonen JYPin nettisivuilla.

Kolme syöttöpistettä keränneen Immosen eli ”Rantasalmen Sulttaanin” mukaan pelissä on paljon kohennettavaa.

- Uskon kuitenkin, että meillä riittää vielä parannettavaa ja niin pitää ollakin tässä vaiheessa kautta, hän sanoi.

JYP on voittanut kuudesta ottelustaan viisi. Lukko koki puolestaan kauden avaustappionsa.

Kärpät voitti Kuopiossa KalPan 3-1 ja nousi sarjataulukossa toiseksi. TPS on Kärppien kanssa tasapisteissä kolmantena voitettuaan Pelicansin 3-2.

Suurimpana mestarisuosikkina pidetty Tappara on aloittanut hieman yskähdellen. Tiistaina Porissa Tappara taipui Ässille voittolaukauskisan jälkeen 2-3.

Sarjassa seitsemäntenä oleva Tappara on tehnyt viidessä ottelussaan kymmenen maalia ja päästänyt yhtä monta. Oma pää pysyy kunnossa, mutta hyökkäyspeli on ollut liian tehotonta.

Lappeenrannassa SaiPa oli kesy kotiottelussaan HPK:ta vastaan. Takkiin tuli 1-5. Viidestä ottelustaan SaiPa on voittanut varsinaisella peliajalla vain yhden.

Jukurit saavutti kauden avausvoittonsa viimein kuudennella yrittämällä voitettuaan KooKoon 2-1. Samalla jumbojoukkue vaihtui. Ilves on sarjan peränpitäjänä kerättyään viidestä ottelustaan vain pisteen.

Liigan pistepörssin kärjessä on ranskalaisväriä. Kärppien Charles Bertrand on pistepörssin keulilla tehoillaan 6+2.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: