Lauantai 25.11.2017

Syksyllä kompuroineilta Chelsealta ja Romalta upea peli

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.10.2017 00:48
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Chelsea ja AS Roma ovat aloittaneet kansallisissa sarjoissaan kautensa alle odotusten. Chelsea on Englannin Valioliigassa vasta viidentenä tuskailtuaan maalinteon kanssa. Eroa kärkijoukkue Manchester Cityyn on Chelsealla yhdeksän pistettä.

Myös Roma on kärsinyt Serie A:ssa teho-ongelmista. Sarjataulukossa joukkue on viidentenä yhdeksän pisteen päässä kärkijoukkue Napolista.

Mestareiden liigassa Lontoon Stamford Bridgella keskiviikkona Chelsea ja Roma esittivät yleisön kannalta todella viihdyttävän ottelun, joka päätyi 3-3. Chelsea siirtyi nopeasti 2-0 -johtoon, mutta Aleksandar Kolarovin rohkealla yksilösuorituksella syntynyt kavennusmaali käänsi ottelun kulun.

Toisella puoliajalla Edin Dzeko teki kaksi upeaa maalia ja siirsi Roman 3-2 -johtoon. Varsinkin Dzekon ensimmäinen yhdellä kosketuksella tekemä maali oli upeaa katsottavaa ja se pääsee varmasti koosteisiin kauden upeimmista maaleista.

Eden Hazard tasoitti Chelsealle 3-3:een ja pelasti joukkueelleen pisteen. Hazard maalasi ottelussa kahdesti.

Chelsea jatkaa C-lohkon kärjessä seitsemällä pisteellään. Roma on viidessä pisteessä.

Atletico Madrid on kriisissä. Joukkue pelasi Azerbaidzhanissa Qarabagin kanssa maalittoman tasapelin ja on saalistanut vain kaksi pistettä.

Valioliigassa toisena oleva Manchester United johtaa A-lohkoa puhtaalla pelillä (9 pistettä) voitettuaan Lissabonissa Benfican 1-0. Maali oli Benficalle nolo, kun joukkueen maalivahti Mile Svilar astui askeleen taaksepäin otettuaan pallon käsiinsä ja ajautui maalin sisäpuolelle.

FC Basel voitti Moskovassa TsSKA:n 2-0 ja nousi A-lohkossa kuuteen pisteeseen. TsSKA:lla on kolme pistettä ja Benfica on nollilla.

Paris Saint-Germain johtaa B-lohkoa kolmen kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä (9 pistettä) voitettuaan Brysselissä Anderlechtin tylysti 4-0. Valmentajakseen Jupp Heynckesin Carlo Ancelottin tilalle palkannut Bayern München voitti Celticin helposti 3-0 ja nousi kuuteen pisteeseen.

Celtic on kolmessa pisteessä ja Anderlecht nollilla. PSG:lle riittänee todennäköisesti enää yksi voitto jatkopaikkansa varmistamiseen.

D-lohkossa FC Barcelona jatkaa puhtaalla pelillä (9 pistettä) voitettuaan Olympiakosin 3-0. Voitto tuli siitä huolimatta, vaikka Barcan Gerard Pique sai ensimmäisellä puoliajalla punaisen kortin.

Juventus nousi kuuteen pisteeseen voitettuaan Sporting Lissabonin Torinossa 2-1. Mario Mandzukic teki voittomaalin.

Sportingilla on koossa kolme pistettä. Olympiakos on kolmen kierroksen jälkeen nollilla.

Jaa artikkeli: