Tiistai 12.12.2017

Jari-Matti Latvalan kausi päättyi hirveään pettymykseen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.11.2017 11:37
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Rallin MM-sarjan kausi sai dramaattisen päätöksen. Jari-Matti Latvala ajoi Australiassa ajetun kauden päätöskisan viimeisellä erikoiskokeella kantoon ja peli oli selvä.

Toyotan etuosa meni aivan rusinaksi, mikä kertoo ulosajon rajuudesta. Latvala ja hänen kartturinsa Miikka Anttila eivät onneksi loukkaantuneet ja lähellä ollut katsojakin selvisi säikähdyksellä.

- Tein virheen rallin viimeisellä osuudella. Pyydän todellakin anteeksi kartanlukijaltani Miikka Anttilalta ja Toyota-tiimiltä. He tekivät fantastista työtä, ja se oli minun virheeni, Latvala kommentoi Twitterissä.

Latvala oli käynyt tiukkaa taistoa voitosta Thierry Neuvillea vastaan. Yliyrittäminen kostautui karusti.

Latvalan hyvä ensimmäinen kausi Toyotalla sai ikävän päätöksen. Fordilla ja Volkswagenilla hän oli tullut tutuksi virheistään kovan paineen alla, mutta Toyotalla hän oli antanut merkkejä vahvemmasta henkisestä sietokyvystä.

MM-sarjan sijoituksen osalta Australian ulosajolla ei toki ollut merkitystä. Latvalan sijoitus oli neljäs joka tapauksessa.

Kisan voittoon ajoi Neuville. Hän voitti Hyundaillaan tällä kaudella neljä kisaa, mutta jäi MM-sarjassa hopealle. Sebastien Ogier oli varmistanut mestaruuden jo edellisessä kisassa Walesissa. Ogierille riitti uran viidenteen maailmanmestaruuteen kaksi osakilpailuvoittoa.

Ensi kaudella Toyotalla Latvalan ja Esapekka Lapin tallikaverina kisaava Ott Tänak oli Australiassa toinen. MM-pisteissä Tänak sijoittui kolmanneksi.

Lappi menetti Australiassa pelin kärkitaiston suhteen perjantaina, kun hänen Toyotastaan hajosi ohjaustehostin. Maaliin Lappi ajoi Australiassa kuitenkin kuudentena.

Superlupaus Kalle Rovanperä, 17, keskeytti lauantaina rengasrikon takia. Hän jatkoi kisaa sunnuntaina ja oli lopputuloksissa 12:s.

Tommi Mäkisen vetämän Toyota-tiimin ensimmäinen kausi oli joka tapauksessa lupaava. Latvala voitti Ruotsissa ja Lappi Jyväskylässä.

Vauhti oli monessa kisassa Toyotalla odotuksia parempaa. Teknisiä vikoja ensimmäisellä kaudella oli odotettavissakin.

Kaudella 2018 voisi olettaa, että Latvala, Tänak ja Lappi voisivat taistella mestaruudesta.

- Parempia päiviä on tulossa, ja ensi kaudella palaamme varmasti vahvempina, ilmoitti Latvala Twitterissä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: