Keskiviikko 13.12.2017

Henri Kontisella jälleen huikea tenniskausi

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.11.2017 21:13
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Henri Kontinen ja John Peers voittivat toista kertaa peräkkäin tenniskauden päättävän Lontoon ATP-finaaliturnauksen nelinpelin. Finaalissa Kontinen ja Peers voittivat parin Lukasz Kubot/Marcelo Melo erin 6-4, 6-2.

Suomalaisaustralialainen pari oli loppuottelussa kovassa iskussa omissa syöttövuoroissaan. Ottelu myös päättyi Kontisen syöttövuoroon.

- Tämä meni taas kerran uskomattoman hyvin. Paransimme koko ajan ja olimme lopussa parhaimmillamme, kommentoi Kontinen palkintojenjaon yhteydessä.

Kontinen ja Peers voittivat tällä kaudella viisi turnausta. Kauden toisena kohokohtana heillä oli tammikuussa Australian avointen voitto. Kauden aikana pitkään listaykkösenä ollut Kontinen päätti kautensa maailmanlistan kolmosena.

Wimbledonissa Kontinen ja Heather Watson puolustivat viime heinäkuussa sekanelinpelin mestaruuttaan. Finaalissa tuli tappio Martina Hingisille ja Jamie Murraylle, mutta jo finaalipaikka Grand Slam -turnauksessa on todella kova saavutus.

Parin viime vuoden aikana on käyty keskustelua, tulisiko Kontinen valita vuoden urheilijaksi. Viime tammikuussa suomalaiset urheilutoimittajat äänestivät Kontisen kakkoseksi. Ykköseksi valittiin paralympiakisojen viisinkertainen kultamitalisti Leo-Pekka Tähti

Vuoden 2017 parhaaksi urheilijaksi Kontista tuskin valitaan. Hiihtokuningas Iivo Niskanen vienee äänestyksessä voiton, vaikka tennistä harrastetaan maailmalla huomattavasti enemmän kuin murtomaahiihtoa.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: