Torstai 19.4.2018

Kuukauden parhaaksi valittu Tuukka Rask hehkutti ykköstähteyttään

Jaa artikkeli:
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
|

Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask vaikutti aidosti onnelliselta, kun hänet oltiin valittu NHL:n kuukauden pelaajaksi. Tiistaina NHL ilmoitti valinneensa Raskin joulukuun ykköstähdeksi. Perintöprinsseiksi nousivat New York Islandersin hyökkääjä Josh Bailey ja Tampa Bay Lightningin maalinsylkijä Nikita Kutsherov.

– Hieno juttu! Ei näitä valintoja ole tainnut aiemmin tulla meikäläiselle. Hyvä näin välillä, Rask virnisti tiistaina New Yorkissa Bruinsin voitettua Islandersin 5-1.

– Tässä liigassa on todella paljon hyviä pelaajia. Kun saa kunnian olla ykköstähti, ainakin tietää, että jotain on mennyt hyvinkin siinä kuukauden aikana.

Yksi osa Raskin menestyspalapelissä on Bruinsin maalivahtivalmentaja Bob Essensa. Hieman varttuneemmat NHL-jääkiekkoilun ystävät muistavat hänet varsinkin Winnipeg Jetsistä. Essensa vartioi Jetsin maalia, kun joukkuekaveri Teemu Selänne iski tulokasennätyksen (132 pistettä) kaudella 1992–93.

– Katsotaan hänen kanssaan videota ja tehdään hommia aina, kun on aikaa. Koitetaan tietenkin parantaa tekemistä. Katsotaan videolta, mitä virheitä on tehty ja mitä hyviä asioita on tehty. Ei se sen kummempaa ole, Rask kertoo.

Marraskuun lopulla alkoi Raskin ja Bruinsin voittokulku. Viimeisen runsaan kuukauden aikana Rask on kerännyt enemmän voittoja, yksitoista, kuin kukaan muu NHL-maalivahti. Lisäksi hän on samalla ajanjaksolla ykkösmaalivahdeista paras sekä maalikeskiarvossa (1,27) että torjuntaprosentissa (95,3).

Kauteen mahtuu hankalampiakin vaiheita. Syksyllä selän taakse livahti helppoja kiekkoja, eikä puolustuskaan paljon suomalaisvahtia avittanut. Ankarimmat kriitikot olivat jo näyttämässä Raskille ovea – maksetaanhan tälle vähintään 6,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa vielä yli kolmen kauden ajan.

– Eipä se paketti ole hajalla ollut ikinä, Rask näpäyttää.

– Tulokset vaan ovat parantuneet viime aikoina. Alkukaudesta meni aina pari maalia liikaa, ja sitten tuli vielä joku paskapomppu luistimen kautta tai jostain. Ei sellaisille voi oikeastaan tehdä mitään.

Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta. Se on ilmeistä Raskin pelaamisessa. Islanders-ottelussa Brooklynin Barclays Centerissä hänestä uhkui kiireetön, mutta temperamenttinen pelivarmuus. Jordan Eberlen tekemä Islanders-maalikin menee täysin Brandon Carlon piikkiin. Nuori puolustaja lahjoitti kiekon vastustajalle aivan Raskin nenän alla.

Usko omaan tekemiseen on hilannut Bruinsin jo Atlantic-divisioonan kärkikahinoihin.

– Vaikeinakin aikoina koitettiin tehdä hommia ja toivottiin, että onni kääntyy jossain vaiheessa. Viimeinen kuukausi tai puolitoista on ollut parempaa. Pomput ovat alkaneet mennä meidän suuntaamme.

Tiistainen Islanders-voittopeli oli Bruinsilta jälleen ehjä suoritus. Isäntäjoukkueella ei ollut juuri sanansijaa.

– Pelattiin tosi hyvin. Pystymme nyt nauttimaan pelaamisesta. Pelasimme tiiviisti hyökkäys-, keski- ja puolustusalueella. Ei siinä jäänyt paljon vastustajalle tilaa rakentaa tilanteita. Nelosketjukin pelasi energisesti ja teki kaksi maalia.

Rask ehti NHL-pelikiireiden ohella seurata Suomen taivalta jääkiekon nuorten MM-kisoissa. Tshekki aiheutti hienoisen yllätyksen ja pudotti Suomen alle 20-vuotiaat heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

– Harmittava tappio kyllä, Rask tuskaili.

Entä olisiko nuoresta Ukko-Pekka Luukkosesta Suomen upean maalivahtiperinteen jatkajaksi?

– Ei sitä ikinä tiedä, nyt hän kyllä pääsi melkoiseen näyttöpaikkaan. Varaus on taskussa (Buffalo Sabres), se on se iso ensimmäinen askel. Ei muuta kuin hommia vaan, Rask kannustaa LeKin 18-vuotiasta veskaria.

Haastattelu: Pasi Tuominen, New York

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: