Lauantai 24.2.2018

Susijengillä MM-karsinnassa jo kohtalonpelejä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
3.2.2018 14:33
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Suomessa huomio kiinnittyy helmikuussa Pyeongchangin talviolympialaisiin. Olympialaisten aikaan päästään jännittämään myös miesten koripallomaajoukkueen Susijengin MM-karsintapelejä.

Perjantaina 23. helmikuuta Suomi pelaa vierasottelun Islannissa. Sunnuntaina 25. helmikuuta puolestaan Bulgaria saapuu vieraaksi Helsingin Jäähallissa pelattavaan otteluun.

Panos on kova. Kahden tappion myötä Suomen paikka jatkokarsintaankin olisi uhattuna.

Marraskuussa Suomi voitti vieraissa Bulgarian, mutta hävisi kotonaan Tshekille. Jatkokarsinnassakin alkusarjan keskinäisten pisteiden ottelut jäävät voimaan kuuden joukkueen lohkossa. Jatkolohkon kolme parasta pääsee 2019 MM-kisoihin Kiinaan.

- Paras puoli tässä pelijärjestelmässä on, että kaikki on vieläkin täysin auki. Islanti on lohkon viimeisenä, mutta voi hyvin nousta ensimmäiseksi, Tshekki voi ihan hyvin jäädä vielä jumboksi. Sitäkin tärkeämpää on, että otamme helmikuun matseista irti kaiken, mikä on otettavissa, toteaa Susijengin kapteeni Shawn Huff Koripalloliiton tiedotteessa.

Ensimmäisissä MM-karsintaotteluissa Petter Koponen ja Sasu Salin olivat sivussa Euroliiga-velvoitteidensa takia. Euroliigan ja Kansainvälisen Koripalloliiton FIBA:n erimielisyydet ovat valitettava. Suomella materiaali on kapeampaa ja Susijengi kärsii tilanteesta.

- Lähtökohtiin nähden me pelattiin uskomattoman hyvin. Viisikollinen EM-kisojen runkopelaajia (Koponen, Salin, Markkanen, Lee, Rannikko) oli poissa, Tuukka Kotti loukkaantui Bulgaria-matsissa, jälkimmäisessä pelissä Jammu Wilson pelasi kuumeessa ja Antti Kanervo oli sivussa, Huff kertailee.

Enää paikkoja MM-kisoihin ei jaeta EM-kisasijoitusten tai villien korttien perusteella, vaan karsintojen kautta. Huff on uuteen MM-karsintajärjestelmään tyytyväinen.

- Huikeaahan tässä on se, että Kiinan kisoihin on mahdollisuus päästä pelaamalla. Aiemmin Euroopan MM-kisapaikat jaettiin lähes kokonaan EM-kisasijoitusten perusteella. Meillä on vielä pitkä tie karsinnoissa edessämme, mutta ihan jokainen tämän joukkueen jäsen tahtoo jatkaa Susijengin tarinaa Kiinan MM-kisoihin asti, Huff toteaa.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: