Lauantai 26.5.2018

Peetu Piiroinen oli tyytyväinen, että selvisi ehjänä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.2.2018 06:07
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Peetu Piiroinen jäi Pyeongchangissa lumilautailun halfpipe-finaalissa viimeiseksi eli sijalle 12. Piiroinen kaatui jokaisella laskullaan.

- Ei vaan kulkenut. Vähän huonosti ländäsin ja pohjille pomppasin vähän liikaa. Ekassa ranissa horjahdin ennen sitä kaarta ja sitten tuntui, että avasin sen tempun ja lähti ihan väärin. Vähän pelästyinkin, mitä tulee käymään. Kaksi seuraavaa menivät vähän huonoilla vauhdeilla, Piiroinen kommentoi suorituksestaan.

Japanilaislaskija Yuto Totsuka kaatui pahasti. Hän ei pystynyt poistumaan kourusta omin voimin. Piiroinen arvioi, että loukkaantumisriski oli itselläänkin suuri.

- Hyvä, että pysyin ehjänä. Pääsen laskemaan vielä big airia, Piiroinen sanoi.

Piiroinen voitti Vancouverissa 2010 olympiahopeaa.

- Kyllä mä paremmin nyt lasken kuin silloin. Nyt tietysti kaaduin kolme kertaa ja silloin en kaatunut. Mutta osaan nykyään kyllä parempia temppuja. Lajin kehitys on niin hurjaa, Piiroinen arvioi kehityksestä kahdeksassa vuodessa.

Halfpipe on perinteinen lumilautalaji. Sitä arvostetaan, mutta laskijoita se ei houkuta enää yhtä paljon.

- Tästähän lumilautailu on periaatteessa alkanut. Ennen oli vain pipe-kisoja. Nyt slopestyle on ottanut vallan ja siellä on paljon enemmän laskijoita, Piiroinen sanoi.

Suomessa nuoria laskijoita ei hakeudu kilpailuissa enää pipen pariin.

- Suomessa pipe on vähän katoavat luonnonvara, kuten muuallakin maailmassa. Pitkälti vaan, USA, Japani, Kiina ja Sveitsistäkin tulee vielä. Mutta sitten vaan yksittäisiä eri maista, Piiroinen arvioi.

Yhdysvaltojen Shaun White voitti Pyeongchangin kisan. Olympiakulta oli hänelle uran kolmas.

- On se vähän rokkistaran oloinen tyyppi, mutta kova ukko kyllä, luonnehti Piiroinen Whitea.

Teksti: Otto Palojärvi, Pyeongchang

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: