Lauantai 23.6.2018

Korea piti Leijonia ahtaalla

Jaa artikkeli:
Luotu: 
20.2.2018 17:33
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Kirkuva kotiyleisö ja Etelä-Korean jääkiekkomaajoukkue piinasivat Leijonia. Suomi voitti piinaavien vaiheiden jälkeen kuitenkin 5-2 ja pelaa keskiviikkona olympiakisojen puolivälieräottelun Kanadaa vastaan.

- Lähtökohtana oli, että kova painepeli, jossa on hävittävää, ja kova kotijoukkue vastassa hallin ollessa täynnä. Suht hyvä eka erä, kun maalipaikat oli meille 10-1. Sitten saatiin helpolla pari maalia, minkä jälkeen työnteko loppui kyllä tyystin, summasi Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Suomi laski kaasua ja päästi korealaiset peliin mukaan.

- Vastustaja teki yhden ja sai hurmoksen päälle. Ja teki toisen. Aika menettämisen pelko tuli. Erätauko teki hyvää. Saatiin koottua rivit. Pelattiin ihan tyylikäs kolmas erä ja otettiin voitto kotiin, sanoi Marjamäki.

Marjamäki myönsi, että Leijonat hermoili.

- Me oltiin pikkuisen hermostuneita. Mutta ei tää helppoa ole. Pitää olla ylpeä joukkueesta, miten tää kuitenkin hoidettiin. Näki pelaajien olevan helpottuneita. Pelaajat välittää niin paljon tästä. Tää palveli hyvin tota huomista.

Marjamäen mukaan Suomen joukkueessa on paljon uskoa mahdollisuuksiinsa.

- Jääkiekko on joskus maailman tärkein asia, mutta nyt tuntui, että oli liiankin tärkeä. Toisaalta kertoo noista jätkistä, että niillä on nastaa keskenään. Ei lopulta ollut epäselvyyttä, kumpi oli parempi.

Keskiviikkona vastassa on Kanada. Teemana taas tulos tai ulos.

- Pelaa hyvää turnausta. Kova joukkue. Tulee varmasti kovaa tohon alkuun. Paineen alla pelaaminen korostuu. Uskon, että jotain eväitä saatiin tosta Ruotsi-ottelusta, totesi Marjamäki.

Marjamäki povaa keskiviikolle aivan erilaista peliä.

- Respektiä täytyy nostaa Korealle. Hienon pelin tosta teki. Mutta totta kai se on erilaista pelata Ruotsia tai Kanadaa vastaan.

Kanadalla on lepopäivä alla.

- En tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Meillä on pelimoodi päällä ja ensimmäinen painepeli takana. Kanadalla ensimmäinen painepeli. Kaikki tässä on voitettavaa, kun mielii menestyä, Marjamäki kommentoi "bensasuhteita".

Teksti: Otto Palojärvi, Pyeongchang

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit