Tiistai 11.12.2018

Mika Kojonkoski toivoo Suomen kansalta lisää kunnioitusta olympiaurheilijoille

Jaa artikkeli:
Luotu: 
25.2.2018 15:17
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Suomen Pyeongchangin olympiajoukkueen tuloksena oli yksi kulta, yksi hopea ja neljä pronssia. Siis enemmän mitaleja kuin kaksissa edellisissä talviolympialaisissa.

Paljon lokaa niskoilleen varsinkin Rio de Janeiron kesäolympialaisten surkean menestyksen takia niskoilleen saanut Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski vaikutti helpottuneelta.

- Menestystähän olympialaisiin lähetään hakemaan. Tällä kerralla se oli kuusi mitalia ja 14 pistesijaa. Tulos on kuitenkin tavoitteiden mukainen. Selvää eteenpäin menoa Sotshista ja Vancouverista, Kojonkoski sanoi.

Mitalien lisäksi tuli hyviä sijoituksia.

- Meillä on 11 top kuusi sijaa. Pienellä venymisellä mitalimäärä olisi voinut olla vähän toisenlainen, Kojonkoski sanoi.

Lisäksi Kojonkoski painotti hyvää onnistumisprosenttia.

- Tänne tullessa meillä oli urheilijoita 11 lajissa ja kuudesta odotettiin mitalia. Kolme niistä realisoitui. Maastohiihto, lumilautailu ja jääkiekko. Onnistumisprosentti on kuitenkin harvinaisen korkea, vaikka ei ruotsalaisten tasolle päästykään.

Kojonkoski muistuttaa, että taso kovenee koko ajan.

- Itse olen äärettömän ylpeä tästä joukkueesta. Kisa on ihan hemmetin kovaa. Oman tasonsa nostaminen ei todellakaan ole helppoa.

Naisten jääkiekossa mitali tuli, vaikka valtaosa pelaajista ei saanut edes veikkausvoittovaroista myönnettävää 5000 euron apurahaa.

- Me mennään aika moisella puuhastelulla vielä jossakin. Ollaan viime vuosien aikana saatu kahdeksan pientä 5000 euron apurahaa järjestämään Naisleijonille. Sillä he pystyvät pikkuisen elämäänsä rahoittamaan, Kojonkoski harmittelee.

- Mutta ajatelkaa. Se on 5000 euroa verotonta vuodessa. Kuka teistä lähtee elämään vuodessa sillä 5000 eurolla? Onko yhtään vapaaehtoista?, Kojonkoski jatkaa.

Kojonkoski tekee kaikkensa, jotta apuraha olisi kaikilla naisten jääkiekkomaajoukkueen pelaajilla.

- Se on kuitenkin jotain. Seuraavan olympiadin aikana ne, jotka eivät ole ammattilaisia, niin ovat järjestelmän piirissä. Jos puhutaan, että huippu-urheilua täytyy viedä eteenpäin, sen täytyy olla realismia.

Mika Poutala oli 500 metrin pikaluistelussa neljäs Pyeongchangissa. Suomessa ei ole pikaluisteluhallia, joten Poutala joutuu harjoittelemaan Kanadassa.

- Kun me saadaan pikaluisteluareena, ja joku kysyy seuraavana vuonna, että miksi me ei menestytä, niin se on myöskin kulttuurikysymys. Hollanti on meitä paljon edellä pikaluistelussa, mutta eihän ne saa mistään muista lajeista mitaleja. Siellä jaetaan yli 30 mitalia. Jos me oltaisiin erittäin menestysorientoituneita, keskityttäisiin pelkästään pikaluisteluun, koska siellä jaetaan mitaleja niin paljon, Kojonkoski sanoi.

Mäkihyppy on yksi niistä lajeista, joissa Suomen taso on romahtanut.

- Meillä on selkeästi haasteita rinnelajien puolella. Siinä ovat alppihiihto, freestyle ja mäkihyppy. Tänä päivänä mäkihypyn maailmancupissa pisteille pääsy on toisaalta jo aikamoinen menestys. Tänä vuonna kaksi nuorta suomalaista, Antti Aalto ja Eetu Nousiainen, ovat nousseet pistesijoille, joka on jo jotain, vaikka meidän Matti Nykästen ja Matti Hautamäkien historiassa se ei tunnu miltään, Kojonkoski sanoo.

- Alppilajit ottaisivat tuommoisen menestyksen kirkuen. Siellä on orastavaa taustaa olemassa. Tällä hetkellä mäkihyppy on meillä kalpeaa, mutta haluan kertoa, että siellä on kuitenkin toivon ituja, Kojonkoski jatkaa.

Kojonkoski poistuu Etelä-Koreasta pää pystyssä.

- Kyllä näistä kisoista jäi kuitenkin hyvä maku. Jos me päästäisiin siitä eroon, että urheilijalla ei olisi helvetinmoinen epäonnistumisen pelko, niin me tuotaisiin parempaa menestystä.

Kojonkoski myös toivoo, että Suomen kansa kunnioittaisi huippu-urheilijoita enemmän.

- Jos olympiaurheilijan asema olisi jo kansan silmissä jo oikeasti jotain, ja menestys olisi plus plus siihen päälle, niin menestyksen tekemisen mahdollisuus olisi ihan toisenlainen. Jos me halutaan menestystä, niin meidän kaikkien on otettava lusikkaa kauniiseen käteen.

Teksti: Otto Palojärvi, Pyeongchang

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Taisto Pihlajamaa

Eiköhän tuota respektiä ole tullut jo aivan liikaakin. Kolusin kerran vanhaa vinttiä ja löysin sanomalehdestä uutisten välistä pienen otsikkoa vaille jätetyn tiedoituksen. Se kuului kokonaisuudessaan näin: "Menneellä viikolla Ateenassa pidetyissä olympian kisoissa kuuluu suomalainen voittaneen diskuksenheiton." Korkeintaan tuon verran kilpaurheilu tarvitsee huomiota. Överiksi on nyttemmin mennyt.

Kansanterveyden ja jopa kuntourheilunkin ymmärrän, mutta mitä ihmeen syytä on tukea sohvalla lojuvan telkkaria katselevan henkilön alkeellisten tunteiden ruokkimista. Vähintäänkin verovarat soisin käytettävän toisin perustein.

Pasi Anttila

En olisi osannut itse sano sitä paremmin. Eiköhän suomi ole tässä kulttuurievoluutiossa jo ylittänyt tuon rajan jossa urheilua täytyy palvoa ja pyrkiä urheilulla nostamaan kansankunnan itsetuntoa. Ei Suomalaiset enää tarvitse nationalistista urheilua, eikä (nationalistista) urheiluministeriä.

Teemu Terava

Parhaansa tehneet ja kaikkensa antaneet ansaitsevat aina kunnioituksen.
Suomalaisten urheilijoiden tulokset tai mitalisaalis suurkisoissa ei kuitenkaan parane ilman rahaa. Urheilijat ja heidän valmentajansa tarvitsevat lisää rahoitusta. Erilaisia instituutiota ja niiden kustannuksia voitaisiin varmaan karsiakin, jolloin tahoituksen vaikuttavuus paranisi.
Verrattuna Norjaan tai Ruotsiin ja kesälajeissa Tanskaan voidaan vain todeta, että niiden kansantaloudet ovat Suomea vahvemmat. Suomessa sote ja työttömyys syövät urheilijoidenkin rahoituksen. Siihen ei respektikään auta.