Tiistai 18.9.2018

Tottenham mokasi saumansa – Juventus jatkoon

Jaa artikkeli:
Luotu: 
8.3.2018 00:15
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Tottenhamilla oli suuret toiveet jalkapallon Mestareiden liigassa. Se oli taistellut neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa Torinossa 2-2 -tasapelin Juventuksen kanssa. Toisessa osaottelussa keskiviikkona Lontoon Wembleyllä 0-0 tai 1-1 olisi riittänyt Tottenhamille puolivälieräpaikkaan.

Ensimmäisellä puoliajalla kaikki näyttikin Tottenhamin kannalta hyvältä. Son Heung-Min viimeisteli lontoolaisten ansaitun johtomaalin 39. minuutilla. Juventuksen tilanteet olivat vähissä.

Toisella puoliajalla Tottenhamille sattui musta kolmen minuutin jakso. Sinä aikana Gonzalo Higuain ja Paulo Dybala maalasivat Juventuksen 2-1 -johtoon.

Lopussa Tottenham sai pallon tolppaan ja maaliviivalle. Kliseisen sanonnan mukaisesti ”lähellä ei lasketa”. Tottenham meni puolivälieriin yhteismaalein 4-3.

Juventuksen jatkopaikka oli voitto ennen kaikkea italialaisen jalkapalloilun uskottavuudelle. Olihan Italian maajoukkue karsiutunut tämän vuoden MM-kisoista hävittyään jatkokarsinnoissa Ruotsille.

Kaksi englantilaisjoukkuetta hävisi keskiviikkona Mestareiden liigan ottelunsa. Manchester City taipui kotonaan FC Baselille 1-2.

Manchester Citylle tuloksella ei ollut kuitenkaan merkitystä. Ensimmäisen ottelun se oli voittanut Baselissa 4-0 ja City menikin jatkoon yhteismaalein 5-2. Tärkeitä pelaajia oli toisessa ottelussa varaa lepuuttaa.

Mestareiden liigan puolivälieriin ovat selviytyneet Manchester Cityn ja Juventuksen lisäksi Real Madrid ja Liverpool. Neljä muuta puolivälieräjoukkuetta selviävät ensi viikolla.

Jaa artikkeli: