Maanantai 23.4.2018

Karu muistutus Formula ykkösten 1970-luvusta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.3.2018 15:47
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Ensi viikonloppuna alkavan Formula ykkösten kauden 2018 puhutuin uudistus on uusi halo-turvakaari. Halolla kuljettajia suojataan päähän kohdistuvilta iskuilta. Radalla mahdollisesti lentelevät autonkappaleet ja renkaat ovat kuljettajille turvallisuusriski, mutta halo parantaa turvallisuutta.

Kaikkien mieleen halo ei ole. Haas-tallissa kisaava tanskalainen Kevin Magnussen laukoo halosta ainakin suorat sanat.

- Se on ärsyttävä. Ruma. Autoon on sen takia vaikea nousta ja autosta on vaikea nousta pois. Rattia on vaikea saada paikoilleen ja pois paikoiltaan. Vain kiusallinen ja ärsyttävä, Magnussen sanoo Fox Sportsin mukaan.

Magnussenin mukaan halo häiritsee myös kuljettajan näkökenttää. Onhan halon kiinnitetty autoon pilarilla kuljettajan pään edessä.

Magnussenin mukaan varsinkin Span radan kuuluisassa Eau Rouge-mutkassa voi tulla ongelmia, koska ajetaan ylämäessä. Sama ongelma on Magnussenin mukaan Texasin Austinin radan ykkösmutkassa.

Valtteri Bottaksen mukaan halo ei ole muuttanut näkökenttää F1-autoa ajettaessa. Toki halo on vaatinut totuttelua, mutta ongelmia ei ole ollut.

- Kesti vähän aikaa totutella siihen, mutta nyt on ok. Se ei häiritse mitään ja visiirikameran kuvat eivät poikkea siitä, mitä näemme ohjaamosta. Näemme vain eteenpäin ja pieniä asioita keskeltä, Bottas kommentoi.

Formula ykkösissä on ollut viime aikoina turvallista ilman haloakin. Ainoa kuolonkolari ei ollut seurausta itse auton turvallisuusominaisuuksien puutteista.

Ranskalainen Jules Bianchi törmäsi pyöräkuormaajaan Japanin osakilpailussa 2014. Hän sai vakavan päävamman ja menehtyi yhdeksän kuukautta myöhemmin, mutta jos pyöräkuormaajaa ei radan sivussa olisi ollut, olisi Bianchi selvinnyt todennäköisesti vammoitta.

Autojen turvallisuus on kehittynyt viime vuosikymmeninä valtavasti. Toista oli vielä 1970-luvulla, jolloin ajajia kuoli kisoissa tai testeissä vuosittain.

Viime syksynä julkaistu dokumenttielokuva ”Super Swede” ruotsalaisajaja Ronnie Petersonista on erinomainen muistutus siitä, kuinka vaarallista F1 1970-luvulla olikaan. Silloin autoja kutsuttiin ruumisarkuiksi.

Petersonin aikoina autojen rungot valmistettiin alumiinista. Hiilikuiturungot tulivat käyttöön vasta 1980-luvulla.

Kolaritilanteissa autot syttyivät usein palamaan. Brittikuljettaja Roger Williamsin kuoli Zandvoortin kisassa 1973, koska häntä ei saatu pois autostaan tulipalon keskeltä.

Peterson sai Monzan 1978 kisan startissa vakavia vammoja jalkoihinsa. Tulipalon myötä hän sai kolmannen asteen palovammoja sekä vammoja keuhkoihinsa savukaasuista.

Peterson kuoli onnettomuutta seuranneena päivänä milanolaisessa sairaalassa. Leikkausoperaatio oli aloitettu liian aikaisin.

1980-luvun formula-autolla Peterson olisi vastaavassa onnettomuudessa säilynyt hengissä. Myös Imolassa 1994 kuollut kolminkertainen maailmanmestari Ayrton Senna olisi säilynyt hengissä, jos olisi joutunut vastaavanlaiseen onnettomuuteen 2000-luvulla.

Super Swede-dokumentissa arvioidaan, ettei 1970-luvun F1-autoilla kilpailemista sallittaisi nykyään. Nykypäivän F1-kuskit hämmästelevätkin toistuvasti, kuinka urhoollisia menneiden vuosikymmenten ajajat olivatkaan. Brittiläinen F1-legenda Stirling Moss kertoi, että hänen urallaan 1950- ja 60-luvulla hautajaiset olivat kilpa-autoilun parissa arkipäivää.

Halon kritisointi saattaa loppua nopeasti ja pian sitä saatetaan pitää F1-auton olennaisena osana. Viime vuosikymmenellä käyttöön otetusta Hans-niskatuestakin valiteltiin aikoinaan, mutta siihen totuttiin nopeasti.

Moottoriurheilun viehätys perustuu myös vaaran läsnäoloon. Hansin tai halon kaltaisia innovaatioita kritisoidaan sillä, ettei ketään pakoteta ajamaan kilpaa, eikä moottoriurheilu koskaan ole täysin turvallista.

1970-luvun formuloiden ”aitoa aikaa” kaivataan. Varikolla kuljettiin kaljatölkki kädessä ja pyykkejä oli kuivumassa varikkotilojen keskellä.

Super Swede -dokumentti on kuitenkin hyvä muistutus, kuinka alkeellisella tasolla kuljettajien turvallisuus tuolloin oli. Aika kultaa muistot.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: