Tiistai 25.9.2018

Susijengin MM-karsintaan aurinkoa – Lauri Markkanen tulee apuun

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.4.2018 14:23
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Suomen koripallomaajoukkueelle tuli viikonloppuna miellyttävä uutinen, kun Lauri Markkanen vahvisti olevansa käytettävissä kesän MM-karsintapeleissä. Markkanen on Susijengin vahvuudessa alkusarjan viimeisissä peleissä Tshekkiä ja Islantia vastaan.

- Kiva päästä pukemaan taas Suomi-paita päälle oman kotiyleisön edessä. EM-kotikisoista jäi elinikäiset muistot ja nyt lähdetään tekemään uusia muistoja, Markkanen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomi on toistaiseksi pelannut MM-karsinnassa neljä ottelua. Tilillä on kaksi voittoa Bulgariasta sekä tappiot Tshekille ja Islannille.

Kesäkuussa pitäisi voittaa Tshekki sekä Islanti. Suomi selvinnee kyllä jatkokarsintoihin, mutta alkusarjan otteluista jää pisteitä voimaan. Jos voittoja ei Tshekistä eikä Islannista tulee, on aika todennäköistä, ettei Suomi selviydy ensi vuonna Kiinassa
pelattavaan MM-turnaukseen. Onhan karsintojen jatkosarjassa vastassa Ranska sekä Venäjä ja vain kolme joukkuetta kuuden joukkueen jatkolohkosta pääsee kisoihin.

- Tshekki on kova joukkue, ihan syystäkin lohkon kärjessä. Islanti oli meille todella vaikea vastus viime kesän EM-kisoissa, Markkanen arvioi keskikesällä pelattavan MM-karsintaikkunan vastustajia.

- Pyritään siihen, että ollaan koko jengi täydessä iskussa kesällä, haetaan kaksi voittoa ja jatketaan matkaa kohti Kiinaa, Markkanen jatkoi.

Suomen vahvuudessa lienevät kesällä mukana myös Petteri Koponen ja Sasu Salin, jotka Euroliiga-velvoitteidensa takia eivät päässeet mukaan neljään ensimmäiseen otteluun. Euroopan koripallopoliittiset riidat nakertavat erityisesti Susijengin mahdollisuuksia.

Markkanen pelasi NBA:ssa Chicago Bullsissa upean tulokaskauden. Kauden loppusuoralla Markkanen ylsi 1000 pisteen ja 500 levypallon saldoon Chicago Bullsin seurahistorian kautta aikojen neljäntenä tulokaspelaajana. Saman rajapyykin olivat aiemmin Bullsista yltäneet vain David Greenwood, Elton Brand sekä kaikkien aikojen koripalloilija Michael Jordan.

Markkanen on historian kolmas Suomen maajoukkuepelaaja NBA:ssa. Aiemmin maailman parhaassa koripalloliigassa ovat pelanneet Hanno Möttölä (Atlanta Hawks 2000-02) sekä Erik Murphy (Chicago Bulls ja Utah Jazz 2013-14).

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: