Keskiviikko 23.5.2018

Tappara selvisi ensimmäisestä ottelupallosta

Jaa artikkeli:
Luotu: 
23.4.2018 21:20
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Tappara oli sitä kuuluisaa terästä jääkiekon Liigan neljännessä finaaliottelussa, kun joukkue oli pakkovoiton edessä. Tappara voitti Kärpät Hakametsässä 2-0 ja kavensi otteluvoitot 1-3:een. Ottelusarja jatkuu ainakin vielä tiistaina.

Molemmat maalinsa Tappara teki toisessa erässä. Kiekon laittoivat häkkiin Jere Karjalainen ja Juhani Jasu.

Dominik Hrachovina torjui uransa seitsemännen nollapelinsä pudotuspeleissä. Hän siirtyi Liigan pudotuspelien kaikkien aikojen nollapelitilastossa jo kolmanneksi.

Kärpät sortui ottelussa jäähyilyyn. Yhdeksän kaksiminuuttista Tapparan kaltaista vastustajaa vastaan oli aivan liikaa, vaikka Tappara ei ylivoimalla maalia tehnytkään.

Kärpät koki pahan takaiskunkin, kun puolustaja Jani Hakanpää loukkaantui. Onhan Hakanpää ollut Kärppien puolustuksessa tänä keväänä eliittiä ja hänen poissaolonsa ei voi olla näkymättä.

Mestaruus on Kärpille katkolla uudelleen tiistaina Oulussa. Jos Tappara voittaa silloinkin, on Kärpillä ottelupallo vielä torstaina Tampereella. Game seven pelattaisiin lauantaina Oulussa.

Tappara on parantanut peliään finaalisarjassa joka ottelussa.

Jaa artikkeli: