Maanantai 25.6.2018

Esapekka Lappi palkintopallille Sardiniassa

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.6.2018 21:03
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Suomalaisvoitto ei toteutunut rallin MM-sarjassa tällä kaudella Sardiniassakaan, mutta Esapekka Lappi sijoittui sentään kolmanneksi. Lapille palkintosija oli kauden ensimmäinen.

-Tuntuu todella hyvältä alkukauden haasteiden jälkeen. Olisin voinut saavuttaa palkintosijan aiemminkin, mutta tein muutamia virheitä, Lappi sanoi WRC:n ralliradiolle.

Jari-matti Latvala keskeytti lauantaina viimeisellä siirtymätaipaleella. Laturi oli hajonnut saatuaan osuman ilmeisesti kivestä.

Sunnuntaina supererikoiskokeelta Latvala ei saavuttanut ylimääräisiä MM-pisteitä. Se oli iso pettymys.

- Sammutin moottorin. Ajoin liian kovaa vasemmalle kääntyneeseen mutkaan. Urat olivat aika syviä, Latvala kommentoi WRC:n ralliradiolle maalissa.

Kisan voiton vei tiukan taiston päätteeksi Hyundai-kuski Thierry Neuville. Hän voitti myös kisan päättäneen supererikoiskokeen ja päihitti toiseksi sijoittuneen Ford-kuski Sebastien Ogierin seitsemän kymmenyksen turvin.

- Annoimme kaikkemme. Oli hieno taistelu. Niin pieni ero lopussa. Kiitos tiimille, Neuville hehkutti.

Hyundai-kuski oli ennen viimeistä erikoiskoetta toisena 0,8 sekunnin päässä Ogierista. Supererikoiskokeen Neuville voitti 1,4 sekunnin turvin.

- Yritin kaikkeni tänään. Tein viimeisellä erikoiskokeella kaksi virhettä, jotka maksoivat minulle voiton, harmitteli Ogier.

Neuville johtaa MM-sarjaa 27 pisteen erolla toisena olevaan Ogieriin. Kolmantena oleva Lapin ja Latvalan tallikaveri Ott Tänak on jäänyt kärjestä jo 70 pistettä. Lienee selvää, että mestaruuden voittaa Neuville tai Ogier, sillä kaudesta on ajamatta enää kuusi osakilpailua.

MM-sarja jää kuuden viikon kesätauolle. Kausi jatkuu Jyväskylässä 26.-29. heinäkuuta.

Sardinian rallin lopputulokset:

1. Thierry Neuville Hyundai 3.29.18,7
2. Sebastien Ogier Ford + 0,7
3. Esapekka Lappi Toyota + 1.56,3
4. Hayden Paddon Hyundai + 2.55,2
5. Mads Östberg Citroen + 3.10,9
6. Craig Breen Citroen + 4.31,7
7. Jari-Matti Latvala Toyota +11.22,1

MM-pistetilanne, 7/13, 2018:
1. Thierry Neuville Hyundai 149
2. Sebastien Ogier Ford 122
3. Ott Tänak Toyota 79
4. Esapekka Lappi Toyota 70
5. Dani Sordo Hyundai 60
6. Andreas Mikkelsen Hyundai 56
7. Elfyn Evans Ford 46
8. Kris Meeke Citroen 43
9. Jari-Matti Latvala Toyota 37
10. Craig Breen Citroen 34
12. Teemu Suninen Ford 24

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: