Keskiviikko 18.7.2018

Suomi taistelee yhä paikasta naisten MM-futikseen

Jaa artikkeli:
Luotu: 
12.6.2018 22:34
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Suomi voitti jalkapallon naisten MM-karsintaottelussa tiistaina vieraissa Serbian 2-0. Tuija Hyyrynen ja Eveliina Summanen vastasivat Suomen maaleista.

Voitto piti Suomen MM-kisahaaveet elossa. Tosin mahdollisuudet ovat enää teoreettiset. Viime perjantain 0-2 -tappio Itävallalle oli Suomelle paha takaisku.

Suomi pelaa MM-karsinnan lohkovaiheessa vielä kaksi ottelua. 31. elokuuta Suomi kohtaa vieraissa Espanjan ja 4. syyskuuta vieraissa Itävallan.

Voitot Espanjasta ja Itävallasta veisivät Suomen jatkokarsintaan, jos muiden lohkojen peleissä tulisi suomalaisten kannalta suotuisia tuloksia. MM-paikasta voi vielä haaveilla, vaikka mahdollisuus onkin enää pienen oljenkorren varassa.

Ruotsalaisvalmentaja Anna Signeul on tuonut Helmareiden peliin paljon hyvää, mutta tappio viime perjantaina Itävallalle oli heikompi esitys. Suomen ote tärkeimmässä pelissä lopahti pahasti.

Suomi ei ole koskaan pelannut jalkapallon MM-kisoissa miesten tai naisten tasolla. Naiset ovat kuitenkin pelanneet EM-kisoissa 2005, 2009 ja 2013. Miehet eivät ole EM-kisapaikkaankaan kyenneet.

Jaa artikkeli: