Keskiviikko 21.11.2018

Tero Pitkämäkeä ei nähdä EM-kisoissa – 14 vuoden putki poikki

Jaa artikkeli:
Luotu: 
4.7.2018 12:51
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki vahvisti keskiviikkona, ettei hän osallistu elokuussa Berliinissä järjestettäviin EM-kisoihin polvivamman takia. Pitkämäki suuntaa EM-kisojen sijaan polvileikkaukseen.

Tänä vuonna siis katkeaa Pitkämäen uskomaton arvokisaputki. Hän heitti kaikissa arvokisoissa Ateenan 2014 olympiakisoista lähtien.

Pitkämäen merkittävimmät saavutukset ovat 2007 MM-kulta Osakasta sekä 2013 MM-hopea Moskovasta. Pekingin 2008 olympiakisoissa Pitkämäki heitti pronssia.

Uransa jatkostaan Pitkämäki, 35, ei ole päättänyt. Päätös riippuu tietysti kuntoutuksen onnistumisesta.

Jos kuntoutumisessa käy hyvin, nähtäneen Pitkämäki ensi vuonna MM-kisoissa Qatarissa. Vuotta myöhemmin olisivat ohjelmassa olympiakisat Tokiossa.

Suomen keihäänheiton kannalta Pitkämäen loukkaantuminen on joka tapauksessa valitettava asia. Huippukunnossaan Pitkämäki olisi voinut taistella Berliinissä mitaleista.

Suomen tilastoykkönen Oliver Helander on tuloksellaan 85,46 maailmantilastossa seitsemäntenä, mutta viime viikkoina pidemmät kaaret ovat jääneet Helanderilta vähemmälle. Paluun tositoimiin tehneen Antti Ruuskasen kunto on puolestaan arvoitus.

Heinäkuun aikana jännitetään, kuka olisi Pitkämäen tilalle valittava Suomen EM-joukkueen kolmas keihäsmies.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: