Keskiviikko 21.11.2018

Kimi Räikkösen kolari raivostutti Mercedeksen leirissä

Jaa artikkeli:
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Ferrari-kuski Sebastian Vettel ajoi Britannian Silverstonen F1-kisan voittoon. Samalla Vettel kasvatt kasvatti johtonsa MM-sarjassa kahdeksaan pisteeseen, kun sarjassa kakkosena oleva Lewis Hamilton jäi toiseksi..

Vettel nousi aivan kisan lopussa kärkeen ohi Mercedeksen Valtteri Bottaksen, jonka renkaat pettivät pahasti. Bottas oli lopulta vasta neljäs.

Vettelin ja Bottaksen taistelu oli huikeaa seurattavaa.

- Tietysti turva-auto maustoi kisaa. Oli mahtava taistelu Valtterin kanssa! Taisin yllättää hänet. En ollut varma ehdinkö kurviin ajoissa, mutta niin vain onnistuin. Hienoa työtä koko tiimiltä ja kannattajiltani. Mikä ihmeellinen päivä, Vettel sanoi F1:n tv-haastattelussa.

Hamilton oli Britannian F1-kisan jälkeen raivoissaan. Hän menetti voittomahdollisuutensa osuttuaan ensimmäisellä kierroksella Kimi Räikköseen.

Kolari meni Räikkösen piikkiin ja suomalainen sai tuomaristolta 10 sekunnin aikasakon. Tämä ei lohduttanut Hamiltonia.

Hamilton ei jäänyt haastateltavaksi kisan jälkeen, vaan suuntasi suoraan varikkotiloihin. Podiumilla Martin Brundle pääsi kuitenkin jututtamaan maailmanmestaria.

Hamilton antoi kitkerää palautetta Ferrarille ja Räikköselle.

- Hyvin mielenkiintoinen taktiikka tältä puolelta, Hamilton sanoi ja katsoi Räikköstä.

Kommentillaan Hamilton antoi melko suoraan ymmärtää, että Räikkönen olisi osunut häneen tahallaan.

- Teemme joka tapauksessa kaikkemme heitä vastaan taistellessa ja parannamme tulevissa kisoissa, tuohtunut Hamilton jatkoi.

Räikkönen otti Hamilton-kolarin omaan piikkiinsä, eikä halunnut selitellä.

- Kolmannessa mutkassa rengas meni lukkoon ja päädyin osumaan Hamiltoniin. Hän pyörähti, joten se oli minun mokani. Noin se vain joskus menee. Ei ollut mikään suoraviivainen kisa. Se oli minun mokani, joten ansaitsen rangaistuksen. Niin se vain menee, Räikkönen kommentoi kisan jälkeen.

- Ilman rangaistusta kisa olisi ollut parempi. Yritin kuitenkin kaikkeni, Räikkönen lisäsi.

Neljänneksi jäänyt Bottas myönsi, että taktiikka epäonnistui.

- Minusta kyllä tuntui siltä, että meillä oli ehdottomasti mahdollisuus mennä loppuun saakka (samoilla renkailla). En tietysti tehnyt yhtään pitkää vetoa mediumeilla harjoituksissa, mutta meidän laskelmien mukaan niiden piti kestää, mutta niin ei käynyt, Bottas selvitti Planet F1-sivuston mukaan.

- No, jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt käydä varikolla. Otimme kuitenkin riskin, joten putosimme neljänneksi. Viisi kierrosta oli liikaa, Bottas jatkoi.

Mercedeksen leirissä kiehui Sebastian Vettel oli osunut Ranskan kisassa Bottakseen ja sai viiden sekunnin aikasakon tuolloin. Nyt Räikköselle annettiin sama rangaistus tuplana.

Mersu-pomo Niki Laudan mielestä Ferrari on törttöillyt viime aikoina liikaa.

- Kolari oli hyvin epäreilu, sillä se oli jo toinen kerta vähän ajan sisään, kun Ferrari on osunut meihin heti alussa ja se ei ole hauskaa, Lauda sanoi Sky Sportsin mukaan.

- Ensinnäkin oli väärin, että Vettel sai silloin vain viisi sekuntia. Nyt Kimille annettiin sentään 10 sekuntia, joten tuomaristo oli hereillä sen suhteen, mitä täällä tapahtuu, Lauda jatkoi.

Laudan mielestä Räikkönen vei Hamiltonilta voiton.

- Lewis nousi joukon hänniltä toiseksi ja se kertoo paljon hänen suorituksestaan. Ilman sitä kolaria hän olisi voinut voittaa, Lauda vaahtosi.

Räikkönen jatkaa MM-sarjassa kolmantena 65 pisteen päässä Vettelistä. Daniel Ricciardo, joka oli Silverstonessa neljäs, seuraa neljäntenä kymmenen pisteen päässä Räikklsestä. Viidentenä oleva Bottas on Ricciardoa kaksi pistettä perässä.

Max Verstappen, joka voitti Itävallassa viikko sitten, joutui keskeyttämään. Verstappen on pisteissä kuudentena.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Saksan Hockenheimissa. Viikkoa sen jälkeen ajetaan vielä Unkarin Hungaroringillä. Sitten seuraa neljän viikon kesätauko.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: