Sunnuntai 19.8.2018

Futismatsin karmea loppu – ”miten selität lapsellesi suomalaisen jalkapallon?”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.7.2018 20:47
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Kysymys, ”miten selität lapsellesi suomalaisen jalkapallon”, oli aiheellinen torstaina Seinäjoella. Suomen Minihuuhkajat johti alle 19-vuotiaiden EM-turnausottelua Norjaa vastaan 90. minuutille saakka 2-1, mutta hävisi ottelun 2-3 Norjan tehtyä kaksi maalia keskityspalloista reilussa kahdessa minuutissa.

Suomi pelasi 89 minuuttia hienosti. Eetu Vertainen oli tasoittanut rankkarista 1-1:een ja Saku Ylätupa oli maalannut Suomen vastahyökkäyksestä 53. minuutilla johtoon. Peli näytti olevan Suomella ihan hyvin hallussa.

Norjan tasoitusmaalissa Suomelta puuttui toppari, joka oli odottamassa huoltotoimenpiteiden jälkeen pääsyä takaisin kentälle, mutta Norjan voittomaalissa ei ollut mitään seliteltävää. Suomi pelasi tilanteen vain surkeasti.

- Ei tällaisen pitäisi olla edes mahdollista, summasi Suomen Jaakko Oksanen tuntemuksensa YLE:n tv-haastattelussa.

Oksanen totesi samalla, että itseluottamusta löytyy kyllä, mutta pitäisi vain päästä seuraavalle tasolle eli voittaa pelejä.

Norja oli ottelun hienoinen suosikki. Silti romahdusta voi pitää Suomelta karmeana epäonnistumisena.

Orastava usko suomalaiseen jalkapalloon lopahti monella. Oli epäuskoakin, koska tarina on liian tuttu.

Ilta-Sanomat julkaisi 9. marraskuuta 2016 jutun: Miten lapsille pitäisi puhua Trumpista? Psykologi: ”Maailman uhkakuvat ovat sopimattomia lapsen maailmaan” https://www.is.fi/perhe/art-2000001949863.html

Tarpeen olisi juttu: ”Miten lapsille pitäisi puhua suomalaisesta jalkapallosta?”

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Erkki Johansson

Minä en sanonut oikeastaan mitään pojalleni. Niinpä hän pelaili nappulajalkapalloa 5-9-vuotiaana huvin vuoksi ja nautti siitä täysin siemauksin kuten monet hänen kaverinsakin (se joukkue voitti useimmat ottelut silti). Kun homma alkoi mennä vakavaksi hän lopetti.

Seppo Viljakainen

Heikkonäköiset ovat minulta usein kyselleet "nuorekkaan ja iloisen habitukseni" salaisuutta.

Paljastan sen nyt : Lopetin Suomen jalkapallo- ja jääkiekkomaajoukkueiden pelien seuraamisen jo vuosikymmeniä sitten.

Monelta surulta olen säästynyt.