Tiistai 11.12.2018

Tommi Mäkinen Ott Tänakin voiton jälkeen: "Mahdollista, että jatkamme samoilla kuljettajilla"

Jaa artikkeli:
Luotu: 
29.7.2018 22:39
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Toyotan tallipäälliköllä Tommi Mäkisellä oli aihetta juhlaan. Voitto ja kolmossija kotikisasta olivat toisinto viime vuodesta, ja selkeästi hyvälle maistunut tulos.

Ennen Suomen MM-rallia Toyota oli kyennyt voittamaan vain Argentiinassa, joten kotikisaan mennessä menestymisen paineet olivat kasvaneet jo melko isoiksi. Toyotaan kuitenkin luotettiin, ja tallipäällikkö Mäkinen luotti kuljettajiinsa, joten lopussa tulos oli lähes paras mahdollinen.

- Kaikki toimi, meillä oli hyvä luotettavuus. Asiat ovat parantuneet, ja tulevaisuuteen on kirkas suunnitelma; haluamme olla nopeampia ja luotettavia. Olen ylpeä tiimistäni, joka laittaa paljon energiaa kehitykseen, Mäkinen hymyili.

Rallin voittanut Ott Tänak otti tilanteen haltuunsa viimeistään lauantain aikana, ja teki eroa pahimpaan haastajaansa, kisan kakkoseksi ehtineeseen Mads Östbergiin.

- Ott on varmasti viikonlopun iloisin kuljettaja. Hän kontrolloi ajoaan joka päivä ja nappasi vielä Power Stageltakin viisi pistettä.

Kaksoisvoitto jäi vain 2,8 sekunnin päähän. Toyotalla ajava viime vuoden voittaja Esapekka Lappi keskeytti sunnuntaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella ulosajoon.

- Se EP:n ulosajo sotki varmasti Jari-Matin pasmat. Ja kyllähän Mads pystyi venymään uskomattomasti viimeisellä erikoiskokeella.

Toyota nousee tuloksellaan haastamaan jopa merkkien maailmanmestaruudesta. Mikäli kausi jatkuu suopeissa merkeissä, on myös Tänakilla pienet mahdollisuudet taistella henkilökohtaisesta maailmanmestaruudesta.

- Nyt tilanne mestaruussarjassa aukesi taas. Pari tällaista kisaa vielä lisää ja Ottilla on mahdollisuudet. Olemme paljon tasaisemmissa asemissa nyt. Kuljettajien tilanne korjaantui nyt niin paljon yhdellä kertaa.

Mäkinen väläytteli jo uutta sinivalkoista sukupolvea siihen malliin, että ei olisi ihme, vaikka Toyotan tiimiin saataisiin yksi suomalainen lisää.

- Tiiminä me voitimme, ja kokonaisuus katsotaan tiiminä. Fanit katsovat tietysti suomalaisten perään, se on selvää. Meillä on tulossa uusi tähti Kalle Rovanperä, joka hullaannutti kaikki otteillaan.

Ensi vuoden sopimusasioita Mäkinen aikoo katsoa varsin pian. Ainoastaan Tänak on varma jatkaja Toyotan leirissä.

- Nyt istumme alas ja katsomme tulevaisuutta. Ei huono miehitys ole tälläkään hetkellä, jos katsomme merkkimestaruuden kautta asiaa. Täysin mahdollista, että jatkamme samoilla kuljettajilla. Ottilla on sopimus ensi kaudesta ja muiden kanssa katsomme asioita pian, pyöritteli Mäkinen.

Teksti: Miika Wuorela, Jyväskylä

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit