Sunnuntai 18.11.2018

”Mystinen” Kimi Räikkönen on elokuun kirjatapaus

Jaa artikkeli:
Luotu: 
16.8.2018 11:06
  • Kuva: EPA / Alloverpress / Diego Azubel / Autotoday
    Kuva
|

Kari Hotakaisen kirjoittama kirja Tuntematon Kimi Räikkönen on saanut osakseen valtavasti julkisuutta. Yllätyksenä se ei tullut. Onhan Räikkönen Teemu Selänteen ohella 2000- ja 2010-lukujen Suomen merkittävin urheilulegenda.

Räikkönen kiinnostaa niitäkin, joita Formula ykköset ei muuten kiinnosta pätkääkään. Suosio perustuu Räikkösen mystiseen persoonaan, jonka mystisyys johtuu lähinnä puhumattomuudesta median edessä. Imagonsa Räikkönen loi ensin vahingossa, mutta on myöhemmin rakentanut sen avulla taitavasti imagoaan.

Viime vuosien jääkiekkoelämäkerroista tuttua kännikoheltamisen kuvausta kirjasta tietysti löytyy. Yllätyksenä se tuskin tulee kenellekään. Onhan Räikkönen esiintynyt koko uransa ajan ahkerasti Seiskan sivuilla.

Hotakaisen kirjan merkittävin paljastus onkin Räikkösen raskas suru, kun hänen isänsä Matti Räikkönen menehtyi joulun tienoilla 2010 aivoverenvuotoon vain 56-vuotiaana.

Kimi oli riidellyt isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa arvosteltuaan isänsä alkoholinkäyttöä. Riitaa ei ehditty sopia.

- Lähinnä mua vitutti, että se dokasi aika paljon. Mua vitutti, ettei se voinut lopettaa sitä. Ja se riitä syntyi, kun se oli jonkun frendinsä kanssa ampunut savikiekkoja, juonut ja ammuskellut. Mulla meni hermot siihen, Räikkönen kertoo.

Räikkönen ei ole julkisuudessa kommentoinut tapausta aiemmin. Mediakin kaikkia kohujulkaisuja myöten suostui 2010 kunnioittamaan Räikkösen yksityisyyttä, mikä kertoo myös toimittajien arvostuksesta Räikköstä kohtaan.

Kimi Räikkösestä julkaistiin kirja ”Jäämies” jo kymmenen vuotta sitten. Hotakaisen kirja paneutuu päähenkilöönsä syvällisemmin. Kymmenessä vuodessa Räikkösen elämässä on isän kuoleman jälkeen tapahtunutkin muutoksia hänen ryhdyttyään perheenisäksi.

Positiivisinta Hotakaisen kirjassa on, ettei se sorru kohteensa fanitukseen. Hotakainen ei ole urheilutoimittaja, vaan ammattikirjailija, jota F1 ei ole suuremmin kiinnostanut.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: