Keskiviikko 14.11.2018

Eurofutis innostaa Pohjois-Amerikassa – "NHL:n käänteisilmiö”

Jaa artikkeli:
Luotu: 
19.8.2018 12:20
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Eurooppalaiset huippujalkapalloseurat pelasivat tänäkin kesänä harjoituskaudella harjoituspelejä Pohjois-Amerikassa. Vaikka soccer-jalkapallo ei ole Kanadassa tai Yhdysvalloissa suosituin urheilulaji, ovat eurofutisseurat pelanneet Pohjois-Amerikassa valtavien yleisömäärien edessä.

Espanjan La Liga onkin innostunut menestyksestä. Sarja on tehnyt Relevant-yhtiön kanssa markkinointisopimuksen, johon sisältyy suunnitelma pelata virallinen sarjaottelu Pohjois-Amerikassa.

Soccer-jalkapallo on kasvattanut viime vuosina suosiotaan Pohjois-Amerikassa maltillisesti. Vuonna 1996 toimintansa aloittanut MLS-liiga on laajentunut 23 joukkueen sarjaksi. Vuonna 2020 sarjassa on mukana jo 26 joukkuetta.

MLS ei nykyisellä palkkakiintiöllään kykene kilpailemaan kuitenkaan parhaita vuosiaan pelaavista supertähdistä. Sarjassa nähdäänkin maailman huipuista lähinnä jäähdyttelijöitä, kuten David Villa, Zlatan Ibrahimovic tai Andrea Pirlo.

Toisin kuin supertähtiä kahmivassa Kiinan pääsarjassa, edetään MLS:ssä talous edellä. Yli varojen ei kannata elää.

MLS:n nosteesta huolimatta fanitetaan Pohjois-Amerikassa Eurooppalaista jalkapalloa yhä enemmän. La Ligan sopimus saattaakin merkitä, että Real Madridin ja FC Barcelonan El Clasico pelattaisiin esimerkiksi Miamissa, Los Angelesissa tai New Yorkissa.

Aiemmin Yhdysvallat on ollut globaalin urheilubisneksen edelläkävijä. NBA, NHL, MLB ja NFL ovat vieneet tuotettaan Eurooppaan ja Aasiaan.

NHL:ssä pelataan marraskuussa kaksi ottelua Helsingissä, kun Florida Panthers ja Winnipeg Jets kohtaavat Hartwall-areenalla. Suomesta löytyy jääkiekkokulttuuria omastakin takaa, mutta kiinnostuksen kohteena NHL on tuotteena ylivertainen.

Euroopan omilla jääkiekkotuotteilla ei ole mahdollisuuksia haastaa NHL:n vetovoimaa. NHL:llä on käytössään valtavasti suurempia rahasummia.

Manchester United, Real Madrid, FC Barcelona, Juventus, Chelsea, Bayern München ja kumppanit ovat brändiarvoltaan MLS-seuroihin verrattuna ylivertaisia. Ne kasvattavat suosiotaan myös Aasiassa.

Kansainvälisillä urheilumarkkinoilla eletäänkin mielenkiintoista aikaa maanosien välisten ”raja-aitojen” kaatuessa. La Ligan Pohjois-Amerikan pelit ovat alkusoittoa mullistuksesta.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: