Keskiviikko 26.9.2018

Suomelle todella tärkeä voitto MM-lentiksessä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
14.9.2018 21:14
  • Kuva: EPA / AOP
    Kuva
|

Suomi on lähellä jatkopaikkaa lentopallon miesten MM-kisoissa Bulgarian Varnassa. Kisojen toisessa ottelussaan Suomi kukisti Kuuban 3-1. Ottelun eränumerot olivat 25-19, 25-19, 20-25 ja 25-16.

Suomen peli oli takkuillut elokuussa pelatuissa EM-karsintapeleissä. Kuubaa vastaan peli kulki hienosti.

- Syöttöä tietenkin treenataan paljon ja me ollaan luontaisesti hyvä leijasyöttötiimi. Meillä oli hyvä aloitus kolmatta erää lukuun ottamatta. Tämä oli hyvä peli meiltä, mutta en vielä sano, että täydellinen, passari Eemi Tervaportti totesi Lentopalloliiton tiedotteessa.

Tervaportti korosti voiton tärkeyttä.

- Tällä voitolla saatiin hyvä draivi päälle ja totta kai se tuo myös itseluottamusta. Olisi ollut aikamoinen kivi kengässä, jos tämä olisi hävitty.

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo oli todella iloinen koko joukkueensa esityksestä.

- Siinä oli energiaa ja peli-iloa. Peli pysyi hyvin kasassa ja me myös puolustettiin hyvin. Yleisön tuki oli aivan mahtavaa, Sammelvuo sanoi.

Suomi oli hävinnyt avausottelussaan Bulgarialle 0-3. Lauantaina vastus on jälleen kovaa luokkaa. Haasteena on Puola.

- Puola on hallitseva maailmanmestari ja aivan maailman kärkijoukkueita. Hienoa lähteä pelaamaan heitä vastaan. Nyt täytyy ajatukset kääntää nopeasti siihen peliin, Sammelvuo totesi.

Sunnuntaina Suomi kohtaa Puerto Ricon ja tiistaina Iranin. Voitto toisesta näistä peleistä todennäköisesti varmistanee Suomen jatkopaikan.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: